Hans Rosenfedt: Surman susi. Suomentanut Jaana Nikula. 413 sivua, Otava.
Tv-sarja Silta (2011-2017) oli nordic noirin kulmakiviä synkän nerokkaine juonineen ja sivuhenkilöitä myöten tavallista paremmin mietittyine hahmoineen. Saga Norèn (Sofia Helin) on edelleen ylittämätön sosiaalisesti avuttomana ihmisenä ja nerokkaana rikostutkijana.
Moni ruotsalainen tusinatason dekkaristi on kopioinut sarjan asetelmia kirjoihinsa häikäilemättä. Sen luoja Hans Rosenfeldt sijaan on kirjoittanut yhdessä Michael Hjorthin kanssa aivan toisenlaista sarjaa itsekeskeisestä rikospsykogi Sebastian Bergmanista. Loistaviin jännitysjuoniin on niissä sekoitettu pari ripausta saippuaoopperaa keskeisten henkilöiden sukulaisuussuhteen takia.
Nyt Rosenfeldt palaa Sillan henkeen ensimmäisessä omassa dekkarissaan Surman susi. Mestari näyttää jäljittelijöille, että samanlaisista aineksista voi rakentaa kokonaan uutta ja täysin omanlaisensa huipputason trillerin.
Surman susi tapahtuu Haaparannassa ja sitä kautta sillä on yhteyksiä myös Suomeen. Ei yhtä tiiviitä kuin Ruotsiin ja Tanskaan sijoittuneessa tv-sarjassa, mutta olennaisia käänteitä kuitenkin - alkaen jossain Rovaniemen metsässä tapahtuvasta rikollisryhmien verisestä tulitaistelusta, jonka seurauksena kassillinen huumeita ja kaksi kassillista euroja joutuu vääriin käsiin.
Sattuman oikusta haltuun saatu jättiomaisuus on rikoselokuvien, tv-sarjojen ja dekkareiden yksi perustarina. On kirjoittajan taidoista kiinni, onko se myös taas sitä samaa vai sykädyttävä jännitysdraama.
Rosenfeldt ottaa tarinan suvereenisti haltuunsa. Hän ymmärtää sen, minkä niin moni muu unohtaa. Rikoskirjassakin henkilökuvaus on onnistumisen kannalta keskeistä. Mitä siitä, jos murhia tulee liukuhihnalta, mutta niiden tekijät ja uhrit eivät voisi vähempää kiinnostaa.
Rosenfeldtin henkilöt ovat taviksia, joiden kohtalo kiinnostaa ja saa sydämen sykkimään heidän puolestaan. Romaanin ja ilmeisesti nyt alkavan kokonaisen dekkarisarjan päähenkilö on vaihdevuosivaivoista ja miehensä Thomasin etääntymisestä kärsivä poliisi Hannah Wester.
Muita keskeisiä henkilöitä ovat kaidalla tiellä pysymään lupautunut UV, entinen vanki, nykyinen autokorjaamonpitäjä, jonka perheen vammainen lapsi on uuvuttanut. Kolmas pariskunta ovat määrätietoinen vanginvartija Sandra ja hänen vankilassa tapaamansa luuserimies Kenneth.
Tavallisten ihmisten tarinasta poikkeaa vain aarretta toimeksiantajilleen jäljittävä venäläinen tappokone, joka käyttää nimeä Katja.
Myös taantuva Haaparannan kaupunki on tavallaan yksi tarinan henkilö. Rosenfeldt on tutustunut siihen tarkemmin kuin vain tökännyt sormensa karttaan.
Vähäisemmilläkin sivuhenkilöillä on luonne. Osa ei edes liity koko tarinaan. Sillassakin oli sivuhenkilöitä ja juonenpätkiä, jotka eivät vieneet minnekään. Ehkä hämäyksen vuoksi, ehkä muistuttamassa, että elämää on muuallakin kuin juuri tässä tarinassa.
Rosenfeldt annostelee kirjassaan arkidraamaa, poliisin perustutkintaa ja henkeä salpaavia toimintajaksoja. Tieto rahojen olemassaolosta polttelee monia, rikkoo ystävyysuhteita ja saa ahneuden pikkupirun ilmoittamaan itsestään säntillisellekin ihmiselle. Dekkarin juonessa riittää käänteitä, isompia ja pienempiä yllätyksiä ja lopulta yksi megaluokan pommi.
Jo kirjan nimi Surman susi kertoo, että nyt on käsillä jotain erilaista ja tavallista juonikkaampaa. Poliisille rikos paljastuu sillä, että myrkytetyn suden vatsasta löytyy jäänteitä ihmisestä ja ketään ei ole ilmoitettu kadonneeksi lähiseudulla. On siis ryhdyttävä selvittämään, kuka on joutunut suden suuhun.
Hans Rosenfeld nousee heti ensimmäisellä omalla kirjallaan pohjoismaisen dekkarin kärkikaartiin niin kuin teki yhdeksän vuotta sitten tv-sarjalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti