Maria Grund: Kuolemansynti. Suomentanut Kari Koski. 394 sivua, Otava.
Ruotsi ei ole enää muutamaan vuoteen ollut sellainen dekkarien suurvalta, josta tulee solkenaan kiinnostavia ja jopa täräyttäviä uutuuksia. Kun ei ole muuta uutta keksitty, niin on lisätty väkivaltaa.
Niin suuri dekkarivalta Ruotsi silti on, että vuoden paras esikoinen on luettava. Viime vuonna se oli käsikirjoittajana ja toimittajana työskennelleen Maria Grundin Kuolemansynti. Kuten jo nimestä ja karmeasta kannesta voi päätellä, nyt on synkkää, tosi synkkää.
Kuolemansynti tapahtuu saaressa, jota Grund ei jostain syystä nimeä Gotlanniksi. 14-vuotias Mia Askar tekee itsemurhan kettunaamariin pukeutuneena. Vanhojen arvokirjojen kauppiaana vaurastunut Marie-Louise Roos löytyy raa`asti murhattuna. Erillisiltä näyttäviä tapauksia yhdistää Roosin kodin seinällä oleva taulu, jossa on seitsemän lasta eläinnaamareissa.
Synkkää tunnelmaa lisää se, että jutun päätutkijan Sanna Berlingin oma elämä on sekaisin, koska hänen miehensä ja lapsensa ovat kuolleet pyromaanin sytyttämässä tulipalossa. Sannan uusi työpari Eir Pedersen on tullut saarelle vastentahtoisesti keskusrikospoliisista. Hänkin kantaa jotain traumaa.
Melkein kaikki muutkin kirjan henkilöt ovat jollain lailla traumatisoituneita tai häiriintyneitä. Eikö saarella ole normaalia elämää ollenkaan?
Kuolemansynnin kolkkous on koko ajan mennä yli, mutta ei kuitenkaan mene. Maria Grund on keksinyt niin vahvan tarinan ja koko ajan mutkistuvan mysteerin, että tunnelma vie mukanaan. Tällaista dekkaria ei ole kirjoitettu ainakaan ihan vähään aikaan. Kirjassa on murhia, uskontoa ja psykologiaa. Väkivaltaa on, mutta siitä näytetään pääasiassa seuraukset, ei itse tekoja.
Kannen väite hurjatahtisesta trilleristä ei pidä paikkaansa. Eteneminen on rauhallista, salaisuudet aukeavat hitaasti ja päähenkilöiden luonnekuvien rakentumiselle on riittävästi aikaa. Grund kuvaa hyvin, miten aluksi toisiinsa epäluuloisesti suhtautuvien naisten välille kasvaa jatko-osia ennakoiva luottamus.
Ruotsin viime vuoden paras esikoisdekkari on hyvä ja valtavirrasta jonkin verran poikkeava, mutta ei kuitenkaan mikään suuri tapaus. On mukava huomata, että Suomessa ilmestyi viime vuonna useampikin esikoisdekkari, joka on parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti