Sebastian Fitzek: Matkustaja 23 (Passagier 23). Suomentanut Sanna van Leeuwen. 426 sivua, Bazar.
Kyllä on mainio löytö ja lisä Suomen dekkarimarkkinoille tämä saksalainen menestyskirjailija Sebastian Fitzek. Monty Pythonin sanoin "ja nyt jotain täysin erilaista" meille, jotka luemme enimmäkseen pohjoismaisia synkkiä ja vakavia dekkareita.
Keväällä julkaistu ensimmäinen suomennos Potilas oli pulpia, kauhua ja väkivaltaa yhdessä paketissa. Mies soluttautui vankimielisairaalan suljetulle osastolle selvittääkseen poikansa murhan.
Matkustaja 23 menee suoraan toimintaan, kun peitetoiminnassa kunnostautunut poliisi Martin Schwartz houkutellaan Sultan of the Seas -loistoristeilijälle vihjeellä uusista tiedoista poikansa kuolemasta. Viisi vuotta aiemmin Schwartzin vaimo teki itsemurhan samalla risteilijällä ja murhasi myös heidän poikansa. Ruumiita ei koskaan löydetty.
Tallinnan- ja Ruotsin-laivat eivät ole mitään loistoristeilijöitä, mutta Matkustaja 23:n luettuaan ei kyllä astu enää koskaan laivaan entisin silmin. Fitzek on kehittänyt jälleen hurjan ja makaaberin suljetun tilan juonen. Kauhujen laivalla on korean kulissin takana katoamisia, kidutusta, piinaa ja kaikkea mahdollista kieroa menoa.
Schwartz saa panna kaiken taitonsa peliin säntäillessään sinne tänne laivan lääkärin Elena Beckin kanssa pelastaakseen itsemurhakandidaatteja, kidutettuja ja kuolemanvaarassa olevia näkymätöntä vastustajaa vastaan. Matkustaja 23 on vähän kuin Die Hard valtamerilaivalla.
Potilaan lopussa Fitzek tarjoili aimo yllätyksen, Matkustaja 23:ssa niitä tulee laskutavasta riippuen kaksi tai jopa kolme. Kirjoittajan laadun jo tuntien kyseessä ei ole mikään tavallinen jännäri, vaan asetelmaa myllätään lopussa perusteellisesti. Ja hänen kiitossanojensa jälkeen vielä kerran, kun kauhuromaanin aloitusta muistuttavaa prologia seuraa vihoviimeisillä sivuilla sen selittävä epilogi.
Matkustaja 23 muistuttaa jossain määrin vanhojen trillerien ykkösnimien Alistair MacLeanin ja Desmond Bagleyn teoksia siinä, että päähenkilö on kaiken kestävä huippuammattilainen mahdottomassa tilanteessa ja toimintaa on nonstoppina. 1970-luvun suuruudet olivat kuitenkin sovinnaisia ja puisevia Fitzekiin verrattuna. Hänen kuvaamiaan perversioita ei olisi 1970-luvulla edes suostuttu julkaisemaan.
Matkustaja 23:ssa on sen verran totta, että risteilijöiltä todella katoaa vuosittain joitain kymmeniä ihmisiä jäljettömiin. Se on kuitenkin vain mauste. Matkustaja 23 on mahtavaa kesäviihdettä, ja syksyllä meno ehkä kovenee entisestään, kun vuoden kolmas Fitzek-suomennos Ikkunapaikka 7A ilmestyy. Silloin siirrytään mereltä yläilmoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti