Anu Ojala: Jääsilkkitie. 302 sivua, Like.
Huumehelvetti Lapissa. Siinä juristi-kirjailija Anu Ojalan dekkariavauksen ainekset. Jääsilkkitie on niin veret seisauttava kuvaus huumeisiin liittyvistä koukuista, petoksista ja väkivallasta, että ei tule mieleen mitään vastaavaa aiemmin Suomesta.
Ronja Jetzsch työtovereineen Lapin poliisista kohtaa äkkiä murhia, yliannostuskuolemia ja muuta väkivaltaa kokonaisena aaltona. Suomen ja Ruotsin rajalla on lasteittain aiemmin tuntemattomia synteettisiä huumeita, jotka kylvävät kauhua ja kuolemaa.
Samaan aikaan väkivaltaisessa avioliitossa elävä tullimies Kristian saa sattumalta haltuunsa repun, jonka sisältö voisi muuttaa hänen ja pienen tyttärensä Lauran elämän. Mutta vaarana on, että tunnollinen Kristian sotkeentuisi liian vaaralliseen peliin.
Anu Ojalan teksti on poikkeuksellisen voimakasta ja kylmäävää. Hän näyttää tuntevan maailman, josta kirjoittaa. Huumeriippuvuus ja ahneus ovat yhdistelmä, jossa kaikki vanhat ystävyydet ja lojaalisuudet saavat väistyä. Kuvaamansa poliisit hän heittää kohti vertaansa vailla olevaa painajaista, ja tekee sen uskottavasti ja hyvin. Jääsilkkitie on poliisiromaaninakin täyttä rautaa.
Koko ajan umpiväsynyt Ronja Jetzsch hoitaa vuoroin veljensä kanssa muistisairasta äitiään eikä halua kuulla puhuttavankaan mistään hoitolaitoksesta. Ronjasta Ojala luo kokonaisen ihmisen. Muut poliisit jäävät hieman hahmottomiksi, kun teos on niin toiminnantäyteinen. Tässä tapauksessa se ei haittaa, koska kerronta on niin tiukkaa, että välillä huomaa pidättelevänsä hengitystä jännityksestä.
Ojala myös perustelee hyvin, miksi tullimies Kristian antaa vaimonsa, sosiaalityöntekijä Lindan piinata itseään ja lastaan. Linda on psykopaatti ilman selityksiä.
Ainoa aukkopaikka Jääsilkkitiessä on huumekuvioon liittyvä laajempi kehys. Miksi suojelupoliisi on ottamassa tutkintaa haluunsa ja miksi poliiseja kielletään korkeammalta taholta "häiritsemästä" Ruotsin puolella Haaparannassa sijaitsevan klinikan toimintaa?
Jääsilkkitie on joka tapauksessa niin vahva yhteiskunnallinen dekkari, että sille uskaltaa odottaa ja toivoa menestystä, kun vuoden parhaita palkitaan. Anu Ojala tuo taas jotain uutta kulta-aikaansa elävään suomalaiseen rikoskirjallisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti