Sanna Kotajärvi: Hallankantaja. 301 sivua, Into 2026.
Dekkarilegenda Seppo Jokisen yhden Koskisen nimi on Viha on paha vieras. Se sopisi myös Sanna Kotajärven kolmannen Pimeydenkylväjät-sarjan teoksen nimeksi, mutta nyt mennään Hallankantajalla. Kotajärvi paneutuu siinä syvällisesti - ja vähän luennoivastikin - kiusaamisen ja sen synnyttämän vihan tuhoisaan kierteeseen.
Kesäkuun alussa hallayön jälkeen Turun Luolavuoren uumenista löytyy miehen ruumis. Häneltä on katkottu sormia ja kieli. Rikoskonstaapeli Kasper Rahkola kokee epämiellyttäviä hetkiä joutuessaan tunkeutumaan ahtaasta raosta luolaan tutkimaan ruumista, joka on ollut riitaisassa avioerossa ex-vaimoaan monin tavoin piinannut Roope Honkanen. Ex-vaimo Emilia Renqvistille miehen kuolema on helpotus. Vihdoin tämä loppuu, hän puuskahtaa kuolemasta kertoville poliiseille tarkoittaen erohelvettiä.
Raisiolainen bioanalyytikkö Sanna Kotajärvi säväytti edellisellä dekkarillaan Valon vapahtajat upean rikkaalla ilmaisullaan ja tarinalla, jossa poliisidekkariin oli saatu selittämättömän uhkaavaa tunnelmaa. Siihen nähden Hallankantaja on vain poliisiromaani, jollainen on Suomessa rikoskirjallisuuden perusyksikkö. Kolmikymppisten Kasper Rahkolan ja Kiira Reinikaisen sekä heitä viitisentoista vuotta vanhemman Erkki Vahalahden tutkinta murhan kimpussa etenee tuttuja reittejä.
Pienen poikkeuksen tekee töksäyttelevä Kiira, joka levittää huonoa fiilistä ympärilleen. Miksi, sitä Kotajärvi ei selitä.
Sitten Luolavuorelta löytyy toinen ruumis. Taru Heinolaa on runneltu kuoleman jälkeen samalla tavalla kuin Roope Honkasta. Heitä yhdistää psykologi Olivia Wahlmanin asiakkuus. Hän on erikoistunut kiusaamisen psykologiaan.
Olivia Wahlman on se, jonka kautta Hallankantajassa on päästään kiusaamisen ytimeen. Teema on tärkeä ja omaperäinen dekkarijuonen osana. Kotajärvi pääsee siinä pitkälle, mutta ihan saumatta tietoaines ei sulaudu rikosjuoneen. Vähän teki mieli hyppiä kappaleiden yli kohdissa, joissa Wahlman kertoo poliiseille perin pitkästi kiusaamisesta ja henkisestä väkivallasta sekä niiden vaikutuksesta ihmiseen.
"Kiusaaminen vahingoittaa erityisen herkästi kasvuiässä, ja sen aiheuttamat vauriot kantautuvat aikuisuuteen asti. Ja meidän yhteiskunnassamme kiusaamista on todella paljon", Wahlman taustoittaa poliiseille.
Hän esittää myös hyviä kysymyksiä. Miksi vainoamisen ja henkisen väkivallan uhrit eivät saa oikeutta eivätkä ole turvassa?
"Meitä saa alistaa ja ahdistella ja meille saa tehdä tuhoa, joka vaikuttaa suoraan minuuden eheyteen ja koko loppuelämään. Eikä kukaan sano mitään."
"Miksi arvostamme omaisuutta enemmän kuin ihmisarvoa?" Olivia Wahlman arvostelee lainsäädäntöä.
Paljon hyviä aineksia, hyviä kysymyksenasetteluja ja moraalisia pohdintoja on Hallankantajassa. Dekkarina se on kuitenkin jopa tylsä. Kuten edellä sanottu, tämä kaikki on luettu niin monta kertaa ennenkin. Edellisen teoksen vahva tunnelma ja tietty mystisyys ovat nyt poissa.
Henkilöistä edes jollain lailla elävä on ainoastaan Kasper Rahkola. Hänellä on omaa elämää sen verran, että Rahkola seurustelee samalla poliisilaitoksella työskentelevän Millan kanssa. Millalla on käynnissä avioero. Suhde on aika outo, sillä Millalla ei tunnu olevan oikein koskaan aikaa Kasperille.
Koskettavimmaksi Hallankantajassa nousevat Kasperin lyhyet kohtaukset muuttoa tekevän leskimiesisänsä kanssa. Kasper tajuaa, miten suurella rakkaudella tämä on tukenut poikaansa eri elämänvaiheissa omaa elämäänsä pienentäen.
Hallankantaja on painavien teemojen poliisidekkari, joka ei missään vaiheessa nouse kunnolla siivilleen. Näitä kirjoitetaan ja julkaistaan Suomessa niin paljon, että erottumiseen olisi tarvittu tälläkin kertaa Kotajärven edellisen dekkarin säväyttävää kerrontaa ja mielikuvituksen lentoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti