Petri Saari: On hiekka polttavaa. 427 sivua, Gummerus 2026.
Oululaisen myynti- ja markkinointimiehen Petri Saaren esikoisdekkari On hiekka polttavaa nousi harvinaisella tavalla listojen kärkeen heti ilmestyttyään. Menetyksen ymmärtää heti lyhyen prologin luettuaan. Saari iskee lukijaan kuin iskukoukku hauen leukaan. On pakko saada tietää, mistä on kysymys, kun öisellä venematkalla toinen kulkija iskee toista puukolla kylkeen ja jättää tämän mereen hukkumaan.
Tapani Kansan muinaisen hitin tuntevat yhdistävät teoksen jo nimen perusteella Kalajoen hiekkasärkille. Juhannuksen alla kansainvälisen kaupan alalla toimiva myyntimies Mikko Lehto löytää puukosta saaneen hukkuneen kalastajan rantavedestä. Hänen hyvä ystävänsä rikosylikonstaapeli Kaisa Rantala saa jutusta tutkintavastuun.
Puukonhaavaa lukuun ottamatta kyseessä näyttää olevan se tavallinen tarina Suomen kesävesillä. Vainaja on hukkunut sepalus auki. Tästä Saari lähtee kehittämään maltillisesti isompaa tarinaa, johon sisältyy huumekauppaa ja terrorismiakin. Jälkimmäistä maltillisessa koossa ja viime vuosien uutisista omaksutulla tavalla.
Oleellisessa roolissa on satama ja sieltä puutavaralastia noutava laiva Pacific Voyager.
Jotkut dekkarit toimivat erinomaisesti turbovaihteella. Petri Saari ei kirjoita sellaista. Hän rakentaa juonta huolellisesti, mutta jännitys kohoaa sivu sivulta. Henkilögalleria on poikkeuksellisen laaja. Saari saa sen tuntumaan elävältä tarinan kannalta olennaisia sivuhenkilöitä myöten. Laatua löytyy jokaisella osa-alueella.
Keskeisistä henkilöistä löytyy myös moniulotteisuutta. Etenkin aluksi puhtaalta sankarilta vaikuttavasta Mikko Lehdosta paljastuu puolia, jotka pistävät kysymään itseltään, voiko hän sittenkin olla tarinan konna.
Rikosylikonstaapeli Kaisa Rantala on ehkä vähän liiankin tyypillinen nykydekkarien naishahmo kulmikkaine luonteineen ja kamppailu-urheilutaustoineen. Kotirintamallakin menee huonosti niin kuin useimmilla dekkarien poliisihahmoilla sukupuolesta riippumatta. Syykin on se sama: Kaisa on omistautunut enemmän työlleen kuin perheelleen.
Sivuhenkilöiden inhimillisistä heikkouksista syntyy monenlaista tragediaa. Sananlasku pirulle annetusta pikkusormesta pitää tälläkin kertaa kutinsa.
Saari rakentaa tarinaa sopivan viipyillen niin, että sillä, henkilöillä ja hiekkasärkkien miljööllä on tilaa hengittää helteisenä juhannuksena. Kun juhannuksen jälkeen myrsky nousee, Saari kääntyy kuin katkaisijasta toiminnallisen trillerinkin taitajaksi.
Takaumissa Saari kuvaa, miten perheensä auto-onnettomuudessa menettäneestä ja koulukiusatusta Antista kehittyy tarinan shakkia pelaava pääkonna. Rakennetta käytetään paljon dekkareissa, ja hyvin se toimii tälläkin kertaa. Teoksen monista juonista se isoin saa uskottavuutta lisäävän inhimillisen ulottuvuuden.
On hiekka polttavaa on Petri Saarelta vakuuttava debyytti. Se on harvinaisen täysipainoinen rikosromaani, jonka yli 400 sivun mittaan mahtuu rikosten lisäksi elämän kirjoa suruineen, mutta myös iloineen. Teos on kirjoitettu sujuvasti, koukuttavasti ja ilmeikkäästi.
Petri Saari menee sinne alkuvuoden kotimaisten esikoisdekkarien kärkeen, jossa ovat jo Antti Halmeen Lintukoto, Anne Prokofjeffin Kohtalonpyörä ja Teppo Hovin Enkelit jotka katosivat. On erinomaista, että ne kaikki edustavat huippulaatua, mutta ovat keskenään täysin erilaisia.
Kiitos upeasta ja seikkaperäisestä arviosta!
VastaaPoistaT. Pete S