Mikko Koivusalo: Siihen loppui satumaa. 351 sivua, WSOY 2026.
Toissa vuoden parhaana esikoisdekkarina palkittiin Mikko Koivusalon Nuku nuku nurmilintu, jonka julkaisi pienkustantaja Momentum-kirjat. Todella monipuolisesti kulttuurialalla vaikuttava Koivusalo jatkaa rikosetsivä Amos Kediristä ja hänen anopistaan Emilia Kuikasta kertovaa sarjaa nyt ison kustantamon tallissa kakkososalla Siihen loppui satumaa.
Ensin yksi hammaslääkäri murhataan lenkkipolullaan otsalaukauksella. Hetkeä myöhemmin paikalle osuneet teinitytöt näkevät mustiin pukeutuneen kalpean hahmon, jolla on punainen jälki poskessaan. Ruumiilta on vedetty housut nilkkoihin ja suuhun on tungettu dildo.
Sitten murhataan toinen hammaslääkäri, ja senkin jälkeen tulee lisää ruumiita.
Personal trainer Miina Kalliolan aviomies Santeri saa nimimerkki Ö:n allekirjoittamia outoja viestejä, jotka viittaavat käynnissä olevaan jonkinlaiseen laskentaan: "Nyt on kasassa kolme. Enää yks jäljellä". Kokeeko murhaaja siis tekevänsä palveluksen jollekin?
Koivusalon murhakarusellissa on hyvä meno kunhan siihen pääsee kunnolla sisälle. Alkuun se on työlästä. Henkilöhahmoja on paljon ja sivujuonet vaikeuttavat lukemista. Sekavuuden tunnulta ei vältytä. Ottaa aikansa ennen kuin juttu selkeentyy ja alkaa kunnolla vetää.
Siihen loppui satumaa erottuu poliisiromaanien sumasta sillä, että rikosetsivä Amos Kedir hakee vastoin kaikkia sääntöjä neuvoja anopiltaan Emilia Kuikalta, joka on eläkkeellä oleva kokenut rikostutkija. Rehevän ja ronskin Emilian panos on ratkaiseva, minkä Amoksen pomokin ymmärtää alun niuhottelun jälkeen.
Alkupuolen sekavuuden jälkeen Koivusalon jutusteleva tyyli vetää mukavasti. Teoksen juonessa on potkua ja omaperäisyyttä. Ihmisen kyvystä käsittämättömään pahuuteen toista ihmistä kohtaan on kysymys, ja sen laskun tulemisesta maksuun. Murhaajan motiivi ja henkilö pysyvät silti kiitettävän pitkään arvoituksena lukijalle. Harhautuksiakin on riittämiin, jotta epäilyt osuvat vääriin henkilöihin.
Huono puoli dekkarissa on aiemmin mainittu sekavuus. Mikko Koivusalo yrittää mahduttaa 350 sivuun liikaa asioita, joista osa vain haihtuu pois. Vähän enemmän keskittymistä olennaiseen, niin seuraavaksi voisi tulla jo merkkiteos. Koivusalolla on homma hallussa ja mainio kärkikaksikko, josta lukee mielellään lisää.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti