sunnuntai 15. marraskuuta 2026

Amerikkalaistoimittajan leppoisat vankipäivät Putinin Venäjällä



 Evan Gershkovitch: Kaunis, kirottu maa. Vankina Venäjällä (This cursed beautiful land). Suomentanut Lauri Mäntyranta. 469 sivua, Docendo 2026.

Yhdysvaltalaisen The Wall Street Journal -lehden Moskovan kirjeenvaihtaja Evan Gershkovitch lavastettiin CIA:n vakoilijaksi maaliskuussa 2023 Jekaterinburgissa. Siitä alkoi puolitoista vuotta kestänyt vankeus ensin Moskovassa Lefortovossa ja sitten Jekaterinburgissa SIZO-1 -nimisessä laitoksessa, jota vangit kutsuivat Tsentraliksi.

Gershkovitch sai 16 vuoden tuomion, mutta vapautui jo kesällä 2024 vankienvaihdossa.

Hän kirjoitti kokemuksistaan venäläisissä vankiloissa kirjan Kaunis, kirottu maa, joka ilmestyi suomennettuna aiemmin marraskuussa. 

Teoriassa länsimaisen huipputoimittajan sisäpiirin kuvaus venäläisistä vankiloista on huippukiinnostava.

Käytännössä Gershkovitchin kirja on jopa pitkäpiimäistä luettavaa. Se johtuu siitä, että hän oli eliittivanki, jolle ei tapahtunut koko aikana mitään kovin kiinnostavaa dramaattisuudesta nyt puhumattakaan. Häntä säilytettiin vaihtotavarana Saksassa elinkautista tuomiota kärsivään FSB:n palkkamurhaajaan Vadim Krasikoviin, jonka Vladimir Putin halusi ehdottomasti vapaaksi. Se oli Putinin tapa osoittaa, että valtio huolehtii pojistaan, myös sen toimeksiannosta murhia tekevistä.

FSB puolestaan toteutti Putinin määräystä pidättää enemmän vakoilijoita. Etäisesti se muistuttaa Stalinin aikaan eri alueille annettuja pidätyskiintiöitä riippumatta siitä, oliko niillä oikeasti vakoilijoita ja sabotöörejä.

Gershkovitchin kirja on tapahtumiin nähden ylipitkä. Hänen yleisemmät analyysinsä Putinin Venäjästä taas eivät ole sen kummempia kuin monissa aiemmin ilmestyneissä tietokirjoissa.

On kirjassa silti kiintoisaakin kuvausta venäläisestä vankilakulttuurista ja vankien keskinäisistä absurdeista säännöistä. Lefortovossa Gershkovitch sai sellikaverikseen laitonta asekauppaa pyörittäneen Sergein, jonka jo asuttamaan selliin hänet siirrettiin.

Gershkovitch teki jo heti alussa kaksi virhettä, joista joku toinen olisi joutunut pahoihin vaikeuksiin. Hän astui sellin kynnyksen yli pyyhkimättä jalkojaan, mikä oli epäkunnioittavaa. Toiseksi Gershkovitch ojensi kätensä tervehdystä varten ennen kuin Sergei oli kysynyt hänen artiklaansa eli syytteen laatua. Kaikista seksuaalirikoksista vangitut muuttuvat automaattisesti petuhiksi eli kukoksi, joka on kaikkien muiden alapuolella ja jonka on pakko tarjota seksuaalisia palveluksia muille vangeille.

Sergei osoittautuu joviaaliksi mieheksi, joka antaa hairahdukset anteeksi, koska sellikumppani on ulkomaalainen. Hän opettaa Gershkovitchille kymmeniä muita sääntöjä. Suhde hygieniaan on pakkomielinen. Ulostamisessa on tarkat rituaalit, joilla vähennetään sen haju- ja kuulohaittoja.

Kaksikko käy sellissään inspiroivia keskusteluja. Televisiossa on useita kanavia, ruoka kohtuullista. Suihkuun vangit pääsivät vain kerran viikossa. Vartijat olivat asiallisia, jopa ystävällisiä.

Gershkovitchin vakoilusyytteen esitutkinta valmistui vasta 14 kuukautta pidätyksestä. Hänet oli otettu kiinni, kun hän haastatteli Jekaterinburgissa ammattiliittojohtaja Pavelia panssarivaunujen tuotannosta. 14 kuukauden jälkeen alkaneessa oikeudenkäynnissä selvisi, että vakoilusyyte perustui yhden nimettömän lähteen todistukseen.

Oikeudenkäynti pidettiin "rikoksen" tapahtumakaupungissa Jekaterinburgissa. Tsentralissa Gershkovitch asutettiin sitä odottamaan samaan selliin kaksikymppisen Nikitan kanssa. Hän oli varastellut tavaraa saadakseen rahaa viinaan. Nikita rakasti Putinia, oli ylpeä Venäjän armeijasta ja harkitsi lähtevänsä itsekin sotaan "natseja" vastaan, vaikka oli itsekin uusnatsi.

Nikitalta Gershkovitch oppi venäläistä kadun lakia. Siinä suuseksi miehen ja naisen välillä on epäilyttävää. Siitä kiinni jäänyt mies häpäisee itsensä, ja myös suuseksiä antava nainen häpäisee itsensä. Sen sijaan joissain tapauksissa seksi miesten välillä voi olla hyväksyttävää, vaikka periaatteessa ilmapiiri Venäjällä on homofobinen.

"Venäjää ei voi järjellä ymmärtää", Nikita myönsi.

Tsentralissa silmiin pistää vankien keskinäinen hyvä henki, jopa solidaarisuus. Gershkovitch ei sielläkään kohdannut mitään painostusta kidutuksesta puhumattakaan. 

Näytösluontoisen oikeudenkäynnin jälkeen hänet ja joukko muita vaihdettavia vankeja lennätettiin Turkkiin. Lentokoneessa kävi ilmi, että amerikkalaiset ovat arvokkainta valuuttaa. Heidät istutettiin bisnesluokan parhaille paikoille, toiseksi parhaille saksalaiset, ja  venäläiset "petturit" olivat arvottomimpia.

On Evan Gershkovitchin onni, että hän ei kohdannut vapauden menetyksen ja epävarmuuden lisäksi mitään ikävää venäläisissä vankiloissa. Kirjan kannalta se on epäonni.  Mitä tapahtuu työleireillä? Mitä vankiloiden täyteen kansoitetuissa selleissä? Entä kastin alimmilla petuheille tai kidutettaville kenelle tahansa? Niistä kertominen jää toisille kirjoittajille. 

Kaunis, kirottu maa voi toimia jopa tarkoitustaan vastaan näyttämällä varmasti kirjoittajalleen toden, mutta kokonaisuuteen nähden hyvin kaunistellun kuvan venäläisestä vankilajärjestelmästä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti