Sudeettisaksalaisten kokema kosto on vähän tunnettu toisen maailmansodan jälkinäytös - Tove Alsterdalin siitä kertova Salakäytävä on enemmän kuin dekkari

 

Tove Alsterdal: Salakäytävä (Blindtunnel). Suomentanut Kari Koski. 307 sivua, Aula&co 2025.

Tove Alsterdalin kolmiosainen Ådalen-sarja on tämän vuosikymmenen parhaita käännösdekkareita Suomessa. Sitä ennen Alsterdal kirjoitti historiallisen romaanin ja dekkarin yhdistelmän Salakäytävä, joka on suomennettu vasta nyt. Se valittiin Ruotsin parhaaksi dekkariksi ilmestymisvuonnaan 2019.

Salakäytävässä Alsterdal nostaa esiin vähän tunnettua toisen maailmansodan historiaa. Ennen sotaa Hitler vaati ja sai Länsi-Euroopan heikkojen johtajien takia Tsekkoslovakian sudeettialueet valtakuntaansa. Niissä asui noin kolme miljoonaa ihmistä, joista valtaosa saksalaisia. Myöhemmin Saksa valtasi Hitlerin lupauksista huolimatta koko Tsekkoslovakian.

Mitä sudeettialueiden saksalaisille tapahtui sen jälkeen, kun Saksa hävisi sodan ja Tsekkoslovakia vapautui miehityksestä? Siitä kertoo Salakäytävä rikosmysteerin kautta ja Alsterdalille ominaiseen tapaan samaan aikaan täysipainoisen kaunokirjallisena lukuromaanina.

Daniel ja Sonja hakevat uutta alkua. Rivitalokoti Tukholmassa on myyty ja Böömistä ostettu rappiolla oleva viinitila, johon he suunnittelevat matkailutoimintaa. Viinikellarin seinän puhkaisussa löytyy käytävä ja sieltä noin kymmenvuotiaan pojan ammoin kuollut ruumis. Vähän myöhemmin tilan puutarhasta löytyy tuore ruumis, ja Danielia epäillään murhasta.

Kaksi ruumista, vanha ja uusi, vievät Sonjan matkalle alueen historiaan, josta paikalliset asukkaat ovat kummallisen haluttomia puhumaan. Tuntuu kuin molemmat kuolemat haluttaisiin lakaista maton alle mahdollisimman vähin äänin ja nopeasti.

"Pidetään silmät ja korvat auki, muttei kuulla eikä nähdä mitään. Pannaan oikea lippu ikkunaan, kun lippu on pantava esiin, punainen, kun pitää olla punaista, kansallislippu tällaisina aikoina", majatalon pitäjä Libor selittää Sonjalle, ja kehottaa häntä olemaan varovainen.

Sodan jälkeen osat vaihtuivat. Sudeettialueen etniset saksalaiset joutuivat käyttämään valkoista käsivarsinauhaa samaan tapaan kuin natsi-Saksan juutalaiset Daavidin tähteä puvuissaan. Tuhat vuotta oli asuttu rinnakkain, nyt heidät karkotettiin kotiseudultaan Saksaan, johon heitä ei haluttu. Se oli jo muutenkin täynnä pakolaisia. Tuhannet kuolivat kuljetuksissa. Joukkomurhiakin tapahtui, kun uusi valta ja vihastuneet asukkaat kostivat miehittäjille ja sellaisina pitämilleen.

Karkotukset koskivat kaikkia. Jokaista saksalaista pidettiin syyllisenä Hitlerin tekoihin. Ei sitä ole vaikea ymmärtää niissä oloissa ja kaiken miehityksen aikana koetun jälkeen. Tragedia sekin silti oli.

Ruotsin parhaisiin rikoskirjailijoihin kuuluva Tove Alsterdal on luonut tästä kaikesta hivelevän taitavan rikosromaanin ja mysteerin, joka valottaa historiaa uudella näkökulmallaan. Salakäytävä on lisäksi romaani muistoista, ihmissuhteista ja kansallismielisyydestä. Alsterdal on loistava kirjoittaja, joka onnistuu toistuvasti yhdistämään historian ja yhteiskunnalliset teemat koukuttavaan rikostarinaa. Niin nytkin. Salakäytävä on rikosromaanina erinomainen, mutta se on niin paljon muutakin.

Ruotsin parhaan dekkarikirjailijan Tove Alsterdalin Syväsatamassa poliittinen lähihistoria ja sukutarina kietoutuvat yhteen

Tove Alsterdal: Syväsatama (Djuphamn). Suomentanut Kari Koski. 364 sivua, Aula & Co.

Pakahduttava monikerroksinen dekkarin ja kaunokirjallisuuden yhdistelmä. Määritelmä sopisi jokaiseen Tove Alsterdalin romaaniin. Juuri ilmestynyt Ådalen-sarjan kolmas osa Syväsatama on sitä vielä enemmän. Kun poliisikonstaapeli Eira Sjödin alkaa selvitellä joen pohjasta löytyneen luurangon arvoitusta, jäljet johtavat poliittiseen kuohuntaan vuosikymmeniä sitten, mutta tulevat myös lähelle hänen oman sukunsa tarinaa.

Alsterdalin Ådaleniin sijoittuvissa dekkareissa on aina läsnä alueen teollinen ja poliittinen menneisyys. Ne kietoutuvat nykyhetkeen, jossa menneestä muistuttavat suljetut satama-alueet, lakkautetut sahat ja lahoavat talot. 

Aikoinaan poliittisesti tulipunainen alue muistetaan historian kirjoituksissa Ådalenin laukauksista. Vuonna 1931 Ådalenissa nykyisen Kramforsin kunnan alueella Ruotsin puolustusvoimat ampui kuoliaaksi viisi ihmistä paperityöläisten lakon yhteydessä järjestetyssä mielenosoituksessa. Niiden laukausten muisto kulkee mukana jokaisessa Alsterdalin Ådalen-kirjassa.

Syväsatamassa joen pohjasta löytyy siis luuranko, joka DNA-tutkimuksissa paljastuu noin 50 vuotta sitten kuolleen miehen ruumiiksi. Hän on kuollut niskalaukseen ja upotettu surman salaamiseksi. Ruotsin lakien mukaan murha - mahdollinen murha, voi se olla tappokin - on vanhentunut, mutta vakavien rikosten yksikköön siirtynyt Eira Sjödin ei anna periksi. Tapaus on selvitettävä, koska uhrin on saatava oikeutta ja mahdollisten elossa olevien omaisten saatava tietää, mitä kauan sitten kadonneelle miehelle on käynyt. 

Hämmästyttävä DNA-tekniikka antaa kuolleelle kasvot, ja vyyhti alkaa purkautua. Luuranko johdattaa poliittisesti kuohuvalle 1960-luvulle ja sitäkin kauemmas menneisyyteen. 

Vietnamin sodasta kieltäytyneitä amerikkalaisia sotilaskarkureita saapui Ruotsiinkin tuhatkunta. Osa heistä siirtyi Ådalenin kaltaiselle syrjäseudulle. Yhdysvaltain Vietnamissa käymä sota radikalisoi nuorisoa ympäri maailmaa. Alsterdal kuvaa sodan vastaisia mielenosoituksia, FNL-ryhmiä ja erilaisia vasemmistoliikkeitä, joita tuli ja meni. Niihin osallistui Eiran nyt muistisairas äitikin.

Yksi Syväsataman henkilöistä miettii, miksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei synnytä mitään vastaavaa.

Sosiaalidemokraattisessa Ruotsissa Ådalen oli kommunistien vankkaa tukialuetta. Sosiaalidemokraattiset puolue- ja ammattiyhdistysmiehet toimittivat työnantajille mustia listoja, joilla heiltä estettiin työhön pääsy. CIA taas vakoili sotilaskarkureita ja muita radikaaleina pitämiään aineksia Operaatio Kaaoksessa, joka oli Yhdysvaltojen lakien mukaan laiton.

Vietnam-karkurit ja Ruotsin vasemmiston sisäiset ristiriidat synnyttivät katkeruuden, joka johtaa Syväsatamassa jokeen upotetun miehen kuolemaan. Syyllinen on helppo arvata jo kirjan alkuvaiheessa, mutta se ei haittaa mitään. Tärkeintä ei ole, kuka sen teki vaan olosuhteet, joissa se tapahtui sekä matka, jolla juttu ratkeaa.

Tove Alsterdal mahduttaa reilusti alle 400-sivuiseen kirjaan valtavasti teemoja sekä raskaana olevan Eira Sjödinin persoonaa ja yksityiselämää. Silti Syväsatama ei tunnu millään lailla täyteen tungetulta. Kerronta on ilmavaa ja vetävää, jollain lailla kotoisaa. Yhteisön arki on vahvasti läsnä vaikkapa työväentalolle kokoontuneiden vanhojen ukkojen sekä naapuriavun muodossa.

Eira Sjödin on ollut sarjan ensimmäisestä kirjasta asti valloittava hahmo. Nyt hän on viimeisillään raskaana, muttei tiedä, kumpi kahdesta mahdollisesta vaihtoehdosta on lapsen isä. Ei olisi yllätys, jos hän tulevissa kirjoissa olisi kuitenkin päätynyt yhteen kolmannen kanssa.

Syväsataman voi lukea itsenäisenäkin tarinana, mutta eniten siitä saa irti, jos on lukenut ensin aiemmat osat Juurakko ja Vajoama. Yksi Syväsataman monista juonilinjoista alkoi jo Juurakossa, joten sitä ja osaa dekkarin henkilöistä ei voi oikein ymmärtää ilman aiempien osien tuntemusta.

Tove Alsterdalilla on ihmeellinen kyky yhdistää täysipainoinen dekkari ja vaikuttava lukuromaani samoihin kansiin. Keksittyjen henkilöiden lisäksi hänen sarjansa pääosassa on kokonainen syrjäinen alue, sen luonto ja ihmiset, katoava elämänmuoto maaseudulla ja aina jotain olennaista ruotsalaisen hyvinvointivaltion pimeältä puolelta. Syrjäisyydestään huolimatta huumekauppa on valunut etelän isoista kaupungeista Ådaleniinkin.

Tove Alsterdalin suku- ja murharomaani on pakahduttavan hyvä

 Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa (I tystnaden begravd). Suomentanut Katriina Huttunen. Gummerus 2013.

Olen viime vuosina enemmän haukkunut kuin kehunut niin maineikkaita ruotsalaisia dekkareita. Syitä on kaksi. Uudet tekijät ovat korvanneet omaperäisyyden aina vain raaemmalla väkivallalla ja ruotsalaisissa dekkareissa on jo liikaa sarjatuotannon makua.

Tyhmä minä, kun olen samaan aikaan jättänyt lukematta aivan laadukkaimpia ruotsalaisia dekkareita. Tämän hetken suosikkiruotsalaiseni on Tove Alsterdal, jonka loistavan Eira Sjödin -sarjan kolmatta osaa odotetaan kuumeisesti.

Mutta pakahduttavan loistelias on myös kymmenen vuotta sitten suomennettu Haudattu hiljaisuudessa, jonka tajusin lainata kirjastosta vasta nyt. Teoksessa on samoja elementtejä kuin Alsterdalin uudessa sarjassa. Se sijoittuu Pohjois-Ruotsiin ja rikoksen lisäksi mukana on täyteläistä alueen, sen ominaispiirteiden ja historian kuvausta. Tärkein ominaispiirre on Suomi-yhteys.

Työtön tomittaja Katrine Hedstrand saa tietää, että hänen suvullaan on autioksi jäänyt talo Kivikankaan kylässä Tornionjokilaaksossa. Yllättäen talolle olisi ostaja, joka maksaisi siitä valtavan summan rahaa. Samaan aikaan samassa kylässä murhataan erakoitunut hiihtäjälegenda Lapp-Erik Svanberg. Ja edelleen samaan aikaan Pietarissa murhataan rikollispomo.

Kivikankaalla Katrine tutustuu itselleen täysin vieraaseen elämänpiiriin ja -tapaan. On kaksi sääntöä: älä koskaan kieltäydy kahvitarjouksesta ja osaa vastata, kun kysytään, kenen sinä olet. Ei kysytä, kuka olet vaan kenen jälkeläinen olet.

Matkasta Kivikankaalle tulee matka Katrinen omaan historiaan. Hän ei ole tiennyt juuri mitään nyt dementoituneen äitinsä menneisyydestä. Kivikankaalla Katrinelle avautuu kylän menneisyys, jota värittivät 1930-luvulla tiukka uskonnollisuus ja toisaalta kommunismi. En tiennyt, että Ruotsistakin lähdettiin rakentamaan työläisten valtiota 1930-luvulla, mutta ei loikkareina vaan siirtolaisina, joista osalle maksettiin jopa matkat. 

Sama kohtalo heillä silti oli kuin suomalaisilla kommunisteilla ja muilla Karjalan sosialistisen neuvostotasavallan rakentajilla. Romaanissa on jakso, jossa Katrine pääsee tutustumaan arkistoihin Petroskoissa. Samalla matkalla hän vierailee Krasnyi borin metsässä, jossa siirtolaisia ammuttiin joukkohautoihin Stalinin vainojen aikaan.

Romaani ilmestyi Ruotsissa vuonna 2012, mutta siinä on jo aavistus aikojen muuttumisesta ja Venäjän käänteestä autoritaarisempaan suuntaan.

Haudattu hiljaisuudessa on ensisijaisesti mahtava sukuromaani, mutta kyllä se on myös täysverinen murhatarina. Tove Alsterdalin kerronta on silkkaa nautintoa, samoin hänen kykynsä liittää eri elementtejä yhteen saumattomaksi kokonaisuudeksi. Lukuromaani ja vaikuttava dekkari samoissa kansissa, niin kai tätä teosta voisi parhaiten luonnehtia.