sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Koskisen toinen juttu



Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä. Karisto 1997, 288 sivua.

Uusin komisario Koskinen Pisara veressä pisti haluttamaan paluuta alkulähteille. Millaisia komisario Koskiset olivat sarjan alussa 1990-luvulla? Muistanko oikein, että sarja on huipputyötä alusta asti?

Kirjastosta ei löytynyt vuonna 1996 ilmestynyttä ensimmäistä osaa Koskinen ja siimamies, mutta seuraavan vuoden Koskinen ja raadonsyöjä löytyi.

Oikein muistin. Koskinen on ollut mies paikallaan alusta asti. Ei tosin komisario Koskinen, vaan tässä romaanissa vielä rikososaston ylikonstaapeli, mutta tamperelaisen paperitehtaan ATK-osastolla tapahtuneen murhan kentällä huseeraava tutkinnanjohtaja kuitenkin.

Hyvin on Jokisen pakka ollut kasassa alusta asti. Jo ensimmäisessä kohtauksessa Koskisen huoneeseen pölähtävät muut sarjassa 25 vuotta mukana olleet keskeiset henkilöt Pekki, Kaatio ja Ulla. Hukkapee tutkii jälkiä ja Rusinpää on rasittava.

Raadonsyöjässä mukana on myös Koskisen jonkinlainen ihastus Taru, jonka poistumista sarjasta en muista. En myöskään vanhempaa poliisimies Roinetta, joka toimii tässä jutussa Koskisen pääasiallisena tutkijaparina.

Mukana on myös haikailu Australiaan ja risteilemään Juusosen veneellä Kreikkaan. Se valitettavasti toteutui sarjan viidennessä osassa Koskinen ja kreikkalainen kolmio, joka on neljännen osan Kokinen ja taikashow ohella neljännesvuosisadan eläneen sarjan heikko lenkki. Vuoden 2014 Mustat sydämethän tapahtuu sitten kokonaan Australiassa.

Ajankuvaa edustaa Koskiselle vieras internet, jota 16-vuotias Antti opettaa ipolle. Nettiselain on Netscape ja yhteys tulee puhelinlinjan kautta, koska Koskinen hirvittelee puhelinlaskuja. Kuukausimaksullinen laajakaista oli vasta tulossa.

Itse tarinakin on jo täyttä Jokista. Heti alussa kovia kokenut nuori nainen ryöstää junasta vauvan. Murhatarinan taustalla on konkursseja ja rikkoutuneita ihmissuhteita, ehtaa 1990-luvun laman maisemaa, vaikka kirjan ilmestyessä elettiin jo seitsemää lihavaa vuotta.

Raadonsyöjä on enemmän kiinni perinteisen poliisiromaanin kaavassa kuin myöhemmät koskiset. Jo harmaatuvan ylikonstaapelin yksityiselämää ja itsetutkiskelua on vähemmän. Enimmäkseen ollaan kentällä ja Sorin poliisilaitoksella, mutta Hervannan kodissakin käydään useamman kerran.

Aitoutta, koskettavuutta ja huumoria sopivassa suhteessa. Niistä on komisario Koskiset tehty. Alusta asti. Kaava toimii edelleen täydellisesti.

1 kommentti:

  1. Seppo Jokisen kirja ovat olleet kyllä tosi hyviä alusta saakka!
    Minulla on keskivaiheilta muutamia kirjoja vielä lukematta...

    VastaaPoista