Jörn Lier Horst: Koodi. Suomentanut Päivi Kivelä. 396 sivua, Otava.
Joka lokakuussa William Wisting ottaa esiin Katharina Haugenin katoamisen tutkinta-aineiston. Katoamispäivänä hän vierailee Katharinan miehen Martinin luona. 24 vuoden aikana miesten välille on syntynyt jonkinlainen ystävyys. Ratkaisematon juttu ei jätä Wistingiä rauhaan. Hän käy tutkinta-aineiston kerran vuodessa läpi löytääkseen sieltä jotain, joka on jäänyt aiemmin huomaamatta.
Tällä kerralla jokin on toisin. Martinkin tuntuu kadonneen. Lisäksi keskusrikospoliisin selvittämättömien juttujen osastolta Adrian Stiller saapuu tutkimaan vuosia sitten siepatun nuoren naisen tapausta. Martin Haugenilla on yhteys molempiin.
Martin palaa kotiin ja Wisting suostuu peiterooliin. Hänen on houkuteltava Martinilta tunnustus. Tämän voi kertoa, koska Koodin juoni alkaa aivan kirjan alussa.
Tarinan koodi on Katharina Haugenin kirjoittama paperi, jossa on numerosarjoja ja muutama muu merkintä. Salakirjoituksen asiantuntijat eivät ole pystyneet ratkaisemaan arvoitusta.
Koodin jännite syntyy kahden miehen henkisestä mittelöstä. Se huipentuu yhteiseen mökkiviikonloppuun, jona Wistingin pitäisi saada Martinin suojaus putoamaan. Sen tekninen pohjustus on kuin ranskalaisessa huippusarjassa Le Bureaussa. Salakuuntelua ja auton liikkeiden reaaliaikaista seuraamista sekä tekstiviestejä, joissa käytetään ennalta sovittuja koodeja.
Horst kirjoittaa nautittavasti. Tunnelma on tiheää, kun toinen tietää, mitä on tapahtunut ja toinen tietää toisen tietävän, mutta tunnustelee mahdollisuutta selvitä jutusta ilman rangaistusta. Koodi on mukavan erilainen dekkari moraalipohdintoineen. Jännitys syntyy kokonaan ilman tavanomaisia tehokeinoja.
Horstin heikko lenkki on se, että tarinoissa on mukana myös Wistingin toimittajana työskentelevä Line-tytär, joka sekoaa rikostutkimuksiin. Linen epäuskottavat osuudet katkaisevat jännitteen Koodissakin.
Wistingit ovat pohjoismaisia perusdekkareita, mikä riittää jo pitkälle. Huippua ne eivät ole, ja se pakottaakin taas kerran kysymään, mikä suomalaisten dekkarien markkinoinnissa on vikana.
On melko kummallista, että Wisting-sarjan oikeudet on myyty 20 maahan ja siitä on tehty Ylen keväällä esittämä tv-sarja. Esimerkiksi Seppo Jokisen komisario Koskiset eivät ole yltäneet kumpaankaan vaikka ne ovat joka osa-alueella paljon parempia kuin Wistingit. Horstin tarinat ovat kyllä hyviä, mutta Wistingin persoona on valju ja sarjan muut henkilöt eivät erotu oikeastaan millään ominaisuudella. Pohjoismaisille rikosromaaneille tärkeä yhteiskunnallisuus myös puuttuu Wisting-sarjasta kokonaan.
Eikö suomalaista dekkaria siis osata vieläkään myydä maailmalle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti