Vuosi 1918 Pyhtäällä saa kasvot ansiokkaassa tutkimuksessa

Sanna Lönnfors: Pyhtää sisällissodassa. 389 sivua, Reuna.

Kotkan ja Loviisan keskellä sijaitseva Pyhtää on vuoden 1918 sisällissodan historiassa sikäli merkittävä paikka, että siihen kuuluvalla Ahvenkoskella käytiin sodan viimeiset taistelut huhti-toukokuun vaihteessa. Punaiset antautuivat 4. toukokuuta.

Juuri muuta sisällissodasta Pyhtäällä ei sitten ole tiedettykään, mutta Sanna Lönnforsin tutkimus Pyhtää sisällissodassa kertoo tapahtumat ja ihmisten kohtalot perinpohjaisesti punaisten puolelta. Valkoisista arkistomateriaalia on säilynyt vähemmän.

Pyhtää oli ja on runsaan 5000 asukkaan kunta. Vuonna 1918 sen asukkaiden pääelinkeino oli maatalouden lisäksi Stockforsin puunjalostustehdas, jonka norjalaiset olivat perustaneet vuosisadan alkuvuosina. Kirkonkylässä sijainneessa tehtaassa oli satoja työläisiä.

Vallankumouksellisuuden kuohut saavuttivat Pyhtäänkin jo edellisenä vuonna. Työväenliikkeen toiminta oli vilkasta ja Stockforssin järjestäytyneen työväen järjestyskaarti perustettiin 28. lokakuuta 1917. Työväenyhdistyksen kokouksen läsnäolijat tuskin ymmärsivät, miten isojen asioiden kanssa olivat tekemisissä, sillä järjestyskaartin perustaminen oli vain asia muiden joukossa. Niihin muihin kuului esimerkiksi harmonikan ostaminen työväentalolle.

Kiinnostavaa on lukea, miten hyvin paikallinen lehdistö oli selvillä tapahtumista monista etäällä toisistaan olevista kylistä muodostuvassa kunnassa. Kotkassa ilmestynyt sosiaalidemokraattinen Eteenpäin varsinkin selosti tarkasti lahtarien juonitteluja eri puolilla Pyhtäätä. Kotkalainen porvarillinen Etelä-Suomi toi kerkeästi esille työväestön väärinkäytöksiä.

Sanna Lönnforsin tutkimus vahvistaa kuvaa vuodesta 1918 suurena onnettomuutena, jossa kiihkomieliset agitaattorit halusivat Leninin jalanjäljissä vallankumouksen Suomeenkin ja sysäsivät työväestön suunnattomaan tragediaan.

Tätä Väinö Linnalta kertomatta jäänyttä puolta painottavat Lasse Lehtinen ja Risto Volanen teoksessaan 1918 - Kuinka vallankumous levisi Suomeen (Otava 2018). He kuvaavat, miten vallankumousmieliset kaappasivat vallan sosiaalidemokraattisessa puolueessa tammikuussa 1918. Heihin kuului monia sittemmin SKP:n Moskovassa perustaneita poliitikkoja. Samaan aikaan, kun vallankumoukselliset saivat enemmistön sosiaalidemokraattisessa puolueessa, määräsi järjestyskaartien yleisesikunta eteläisen Suomen kaartit liikekannalle radanvarsille suojaamaan Pietarista saapuva asejunan kulkua.

Totta kai sosiaalinen tausta oli olemassa Pyhtäälläkin, ja Lönnfors tuo sen hyvin esiin, mutta ei punakaartiin aina eikä ehkä edes yleisimmin liitytty aatteellisen palon ja vallankumousinnon takia. Syyt olivat käytännöllisiä: punakaarti maksoi palkkaa tai kaartiin liittymättömiltä uhattiin ottaa leipäkortti pois jo alkutalvella 1918. Keväällä pakko-otot yleistyivät. Myös ryhmäpaine vei mukanaan. Mentiin, kun muutkin menivät ja että vältyttäisiin tuttujen kaverien vinoilulta.

Maaliskuun alussa Stockforsin tehdas pysäytettiin ja se seisoi 16 viikkoa. Silloin punakaarti oli ainoa mahdollisuus ansaita rahaa monesti isojen perheiden elatukseen.

Ahvenkoskea lukuun ottamatta Pyhtäällä ei ollut varsinaisia taisteluita. Pyhtääläiset sotivat muun muassa Mäntyharjulla, Luumäellä ja Kotkan Kyminlinnassa. Kunnan alueella teloitettiin joitakin valkoisia. Lähellä oli, että kiväärin eteen olisivat joutuneet myös Stockforsin tehtaan johtajat. Tarkkaan ei tiedetä, miksi he säästyivät. Kertomusten mukaan "joku" tuli väliin.

Punakaartiin lähteneiden työläisten tragedia tiivistyy mielestäni siinä, kun Lönnfors kertoo, mitä tapahtui 4.5. Rauhanehtojen mukaan punaisten oli luovutettava aseensa saksalaisille sen päivän aikana. Antautuneille luvattiin täydellinen koskemattomuus, mutta aseita salaavia uhattiin kenttätuomiolla.

Koska oli lauantai, jotkut punaiset laittoivat saunan lämpiämään ennen kuin lähtivät luovuttamaan aseitaan. He kuvittelivat vain pistäytyvänsä Kymijoen rannalla ja tulevansa sitten kotiin kylpemään. Vasta teloitusryhmän edessä tai vankileirillä heille valkeni, miten suurena rikoksena vallankumoukselliseen sotaan ryhtymistä pidettiin.

Ensimmäiset antautuneet ammuttiin jo Ahvenkosken metsiin. Muut vietiin Loviisaan ammuttaviksi tai sieltä edelleen vankileireille. Niiltä osa vapautui nopeasti, osa ammuttiin ja osa palasi myöhemmin kuolemansairaana kotiin.

Työväenliikkeen toiminta elpyi kuitenkin nopeasti. Jo ennen joulua 1919 Stockforsin työväenyhdistys järjesti iltamat leskien ja orpojen hyväksi.

Sanna Lönnfors on kaivanut sanomalehdistä, kuulustelupöytäkirjoista ja muista arkistoista satojen pyhtääläisten kohtalon vuonna 1918. Lisäksi teoksesta löytyy tietoja henkilöistä ja tapahtumapaikoista, jotka ovat jääneet epäselviksi. Pyhtää sisällissodassa on merkittävä lisä sisällissotatutkimukseen juuri henkilövetoisuutensa takia. Suurten johtajien ja keskeisten taistelupaikkojen sijaan tämä on kirja ihmisistä, jotka tahtoen tai tahtomattaan joutuivat itseään suurempien tapahtumien viemiksi.