Hamza Mansour kasvoi Ruotsissa kahden kulttuurin välissä. Irakista muuttanut isä Abbas kehui sukulaisille ihmeellistä maata, "kylmää paratiisia maailman ääressä", mutta oli todellisuudessa katkera kaikesta ja kaikille. Asenne tarttui vähitellen koulussa menestyvään ja jääkiekkoammattilaisuudesta haaveilevaan Hamzaan. Vihan ja ulkopuolisuuden tunteet voimistuivat.
Vuosia myöhemmin Hamza on palannut Tukholmaan entisestään radikalisoituneena Isisin riveissä kokemistaan taisteluissa. Nyt on aika antaa opetus muslimien vastustajille heidän kotikentällään.
Pascal Engmanin ajankohtaistrillerien aiheena on neljännessä suomennoksessa jihadistinen terrorismi. Siinä paneutunut kirjoittaja pääsee paljon tavanomaista säiyttelyä syvemmälle. Terroristin mielenmaisema ja manipuloinnin keinot saavat hyvän läpivalaisun menevässä muodossa.
Engmanin teoksia voisi luonnehtia ajattelevan ihmisen trillereiksi. Hän on koukuttavan jännityksen mestari, mutta ei ilman oikeaa sanottavaa. Esikoisteos Patriootit käsitteli vihapuheen muuttumista äärioikeistolaiseksi terrorismiksi. Sitä seurannut Vanessa Frank -sarjan avaus Polttava maa käsitteli laitonta elinkauppaa, mutta meni pilalle liiallisen toiminnallisuutensa takia. Viime vuonna ilmestynyt miesten naisiin kohdistamasta vihasta kertova Rottakuningas kuitenkin palautti uskon Engmaniin ja nyt ilmestynyt Lesket on myös huipputyö.
Pascal Engmanilla on kertojanlahja luoda teoksiinsa hirmuinen jännityslataus ensimmäiseltä sivulta lähtien vaikka hän pitää lukijan pitkään pimennossa siitä, mitä kirja varsinaisesti käsittelee. Nyt lähdetään liikkeelle kahdesta murhasta Tukholman syyspimeydessä. Toinen uhri on jengirikollisuuden parissa työskennellyt poliisi, joten rikostutkinnan painopistekin on siinä. Vanessa Frankille tärkeämpi on toinen uhri, nuori maahanmuuttajataustainen nainen. Juttu tulee häntä henkilökohtaisestikin lähelle.
Osa Engmanin tekstin tehosta selittyy lyhyillä 1,5-3-sivuisilla luvuilla, joissa on koko ajan käsittämätön lataus ja jotka pakottavat lukemaan vielä yhden ja sen jälkeen vielä yhden luvun. Samaa koukuttavaa rakennetta käyttävät toki useimmat muutkin jännityskirjailijat, mutta Engman on vain kolmessa hyvässä kirjassaan muita edellä.
Hän tuntuu myös tajuavan sen, että trillerin loppuratkaisu on joka tapauksessa ennalta arvattava, joten sitä ei kannata pitkittää liikaa. Näin on myös Leskissä. Jihadistien isku on kekseliäästi ideoitu, mutta Engman hoitaa sen alta pois eleettömän tyylikkäästi. Koko teos on pakattu niin täyteen ajatuksia herättävää jännitystä, että ylenpalttinen ryminä sen päälle olisi vain haitaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti