Karin Smirnoff: Ilveksen kynnet (Lokattens klor). Suomentanut Anna Skogster. 421 sivua, WSOY 2025.
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ilmestynyt Stieg Larsssonin kolmiosainen Millennium-sarja oli dekkarisensaatio. Viisikymppisenä sydänkohtaukseen kuollut kirjoittaja ei ehtinyt nähdä sen menestystä.
Larssonin luomat hakkeri Lisbeth Salander ja toimittaja Mikael Blomqvist jatkavat dekkarihahmoina muiden kirjoittamissa kolmiosaisissa jatko-osissa. Mikäpä kustantaja kieltäytyisi valmiista menestysreseptistä, vaikka kyseenalaiselta se tuntuu.
Kolmessa osassa ilmestyvä yhtenäinen tarina on vaikea tapaus. Vaikka ensimmäinen olisi kuinka vetävä ja dynaaminen, on keskimmäisenä ilmestyvää vaikea hahmottaa, koska se alkaa keskeltä tapahtumia eikä varsinaisesti pääty ollenkaan. Kovimmat paukut jätetään päätösosaan.
Stieg Larssonkaan ei välttynyt tältä ongelmalta. Kakkososa Tyttö joka leikki tulella on hänen trilogiansa heikoin lenkki. Kokonaista lopputulosta vielä näkemättä tuntuu vahvasti siltä, että myös niinkin taitava kirjoittaja kuin Karin Smirnoff on vuorostaan ollut saman pulman edessä kirjoittaessaan omaa keskimmäistään Ilveksen kynnet.
Janakippo-kirjoillaan maineeseen noussut Smirnoff oli loistovalinta jatkamaan Lisbeth Salanderin tarinaa, jos sitä kerran piti jatkaa. Hänen sarjansa ensimmäinen osa Merikotkan huuto sijoittuu Norrbotteniin Gasskasin kuntaan, jossa rikollinen bisnes kietoutuu vihreään siirtymään erityisesti tuulivoiman osalta. Trilleriparodialta tuntunut teos nosti vanhojen päähenkilöiden edelle Lisbeth Salanderin 13-vuotiaan veljentyttären Svalan, numeroneron ja muutenkin poikkeuksellisen kylmäpäisen ja osaavan tytön.
Ilveksen kynsien alussa Svala on tet-harjoittelussa paikallislehdessä. Toimittaja Ester Södergranin kanssa hän valmistelee kevyttä viikonvaihdejuttua Gasskasin kummitustaloista. He kuvaavat autioksi jäänyttä parantolaa droonilla. Kuviin tarttuu jotain, jonka takia Ester murhataan.
Ilveksen kynnet käsittelee vihreää siirtymää rikolliseksi muuttuvan kaivosbisneksen kannalta vähän niin kuin Taina Haahdin Aktivisti. Pian myös Svala on vaarassa, ja Mikael Blomqvist ja Lisbeth Salander palaavat jälleen Gasskasiin niin kuin Smirnoffin ensimmäisessä osassa.
Rikollisia kiinnostaa myös tiettävästi Svalan hallussa oleva kovalevy, jolla on suuri määrä kryptovaluuttaa, mutta jonka salasana ei ole tiedossa. Svala voisi senkin selvittää.
Monista hyvistä aineksista huolimatta Ilveksen kynnet on hajanainen ja sekavakin trilleri. Pitäisi muistaa edellisestä osasta kuka on kuka, mutta henkikögalleria on poikkeuksellisen suuri. Siihen kuuluvat muun muassa Svalan enot, joiden luona hän asuu. Pääroisto Marcus Branco johtaa rikollisorganisaatiota, joka muistuttaa James Bond -elokuvien Spectreä ja jonka palkkatappajaa kutsutaan siivoojaksi. Svala muistelee paljon edellisessä osassa murhattua Märta-äitiään.
Sekä monia muita henkilöhahmoja. Osa esiintyy teoksen nykyajan lisäksi myös takaumissa omassa menneisyydessään.
Haaroja on niin paljon, ettei Smirnoff saa varsinaista juontaan oikein millään käyntiin. Pakko myöntää, että Ilveksen kynnet on pikkuisen tylsä ennen tarina tiivistyy vasta lopussa.
"Helvetissä on erityinen paikka johtajille ja pääomasijoittajille", kuuluu kirjan ensimmäinen lause. Yhteiskunnalliset teemat ovat teoksen taustalla, mutta myös jäävät sinne. Ehkä sitten rävähtää kunnolla, kun viimeinen osa ilmestyy vuoden kuluttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti