keskiviikko 24. syyskuuta 2025

Kaksi tapaa suhtautua sotaan Kristian Kososen viiltävässä sotaromaanissa Veljet Raatteen tiellä



Kristian Kosonen: Veljet Raatteen tiellä. 332 sivua, Bazar 2025.

Elokuun lopulla ilmestyi suomeksi ranskalaisen Olivier Norekin talvisotaromaani Talven soturit. Loistava teos sijoittuu talvisodan ehkä kuuluisimmalle rintamalle Kollaalle. Kokeneen kotimaisen sotakirjailijan Kristian Kososen yhdeksäs kirja Veljet Raatteen tiellä kertoo samoihin aikoihin käydyistä taisteluista yhtä kuuluisissa maisemissa.

Norekin kirja kertoo oikeista Simo Häyhästä ja Aarno Juutilaisesta.

Kososen teoksen veljekset Timo ja Väinö Eerikkilä ovat fiktiivisiä, mutta tapahtumat tosia. Varsinaiset Raatteen tien taistelut käytiin 1.-7. tammikuuta 1940. Voitto oli tärkeä suomalaisten sotamielialankin kannalta. Kollaan ja Raatteen taistelut loivat uskoa, että Suomi selviää vaikka vihollinen on lukumääräisesti ylivoimainen. Lisäksi sotasaalista tuli valtavasti avittamaan tulevia taisteluita.

Erinomaisten sotaromaanien kirjoittaja Kristian Kosonen tarkastelee uusimmassaan kahta erilaista mielen kestävyyttä sodan kaltaisessa ääritilanteessa. 

Kersantti Timo Eerikkilä on saanut jo muutaman sotaviikon aikana kotipuoleen asti yltävää mainetta sotasankarina. Pikkuveli Väinö ehtii sairastumisensa takia rintamalle jälkijoukoissa jouluna 1939.

Joukkueenjohtajaksi nousevan Timon tuskainen sielu on paatunut kaikesta siitä epäinhimillisestä, jota sodassa joutuu kokemaan. Jo alkujaan herkempi Väinö tapaa etulinjassa miehen, jota ei ole tunnistaa veljekseen. Tämä on kova, ärtynyt ja tyly. Hän hiihtää aina taisteluun joukon kärjessä ja kokee ahdistusta, jos joutuu luottamaan myös muiden tekemisiin. Ahdistuksensa hän käsittelee taistelun jälkeen yksin tyhjää tuijotellessaan. Sota on polttomerkinnyt Timon synkällä ja raa´alla tavalla.

Väinö on alusta asti epävarma siitä, kestääkö hän sodan paineen. Mielessään kaukana rintamasta hän on uhonnut ja lyönyt nyrkkiä pöytään siitä, miten kova sotilas on. Tosi tilanteessa pelkkä ajatus kuoleman läheisyydestä ja luotien vinkunasta pistää värisemään. Väinö joutuu miettimään, olisiko minusta samaan kuin isoveli. Isoveljen tylyys, jossa mukana on myös suojelua, ei helpota tilannetta.

Kosonen on käsitellyt aiemmissakin teoksissaan sotilaan psyykkeen kestokykyä alituisen tulituksen, räjähdysten, äärimmäisen kylmyyden, väsymyksen ja nälän kalvaessa sekä ruumista että mieltä. Veljet Raatteen tiellä -sotaromaanin kaksoisvalotus pureutuu tässä entistä syvemmälle. Hän on ihmismielen tarkka rekisteröijä, jolla on koko ikänsä rauhan oloissa eläneeksi ihmeellisen hyvä kyky eläytyä korpisodan tulihelvetin kaltaisiin oloihin.

Sotaromaanina Veljet Raatteen tiellä on hieman erilaista Kososta. Monissa aiemmissa teoksissaan hän on keskittänyt katseensa jonkin yksittäisen taistelun ääri-intensiiviseen kuvaukseen. Tuloksena on sarja romaaneja, jotka iskevät ilmat pihalle lukijasta, nostavat silmien eteen kaiken sen kauhun, mitä sota on, niin tehokkaasti kuin sen kaunokirjallisessa muodossa voi tehdä.

Veljet Raatteen tiellä edustaa sotaromaanien pitkää perinnettä, jossa otetaan lähitarkasteluun joukkue ja sen erilaiset persoonat, ja pidempi siivu sodasta. Kahden veljeksen lisäksi teoksessa erottuvat sotaromaanien arkkityypit, ainakin ulkoisesti kovat taistelijat, huumorimiehet, pelkääjät ja sekä miehiä ymmärtävät että paskantärkeät upseerit.

Kososen ilmaisu on vuoroin havainnollista ja iskevää, vuoroin inhimillistä ja sodan kurimukseen joutuneita kohtaan myötätuntoista. Vihollista ei käsitellä uhomielellä vaan heidän yhtäläisen kurjuutensa tiedostaen.

Veljet Raatteen tiellä on sotaromaani parhaasta päästä - niin kuin Kososella melkein aina. Hän on osannut uudistaa ilmaisuaan, kun kirjat alkoivat muistuttaa liikaa toisiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti