Mikko Koho: Yö joka lankesi yllemme. 477 sivua, WSOY 2025.
Heinäkuussa joskus kuluvan vuosikymmenen lopulla Antti Lindtmanin toimiessa pääministerinä toteutuu peloista pahin. Kiina on saartanut Taiwanin, Yhdysvaltoihin ei voi luottaa tilanteen kiristyessä Euroopassa ja Venäjä aloittaa sodan Suomea ja muuta Pohjois-Eurooppaa vastaan. Reserviläisiä on koottu pikavauhdilla muun muassa Kouvolaan. Sodan ajan joukko-osastot on muodostettu. Tavallinen arki on pyyhkäisty hetkessä pois.
Onneksi tämä on vain fiktiota turkulaisen poliittisen historian opiskelijan, vuonna 1992 syntyneen Mikko Kohon esikoisteoksessa Yö joka lankesi yllemme.
Mutta häiritsevän hyvin kuviteltua fiktiota. Voi uskoa, että jotenkin näin se menisi, jos joutuisimme todella hyökkäyksen kohteeksi. Vihollinen tulisi idästä ja kaakosta. Kaupunkeja pommitettaisiin tuusannuuskaksi. Droonivaara olisi alituisesti läsnä. Puolustustaistelu olisi äärimmäisen raskasta, koska hyökääjällä on niin suuri miesylivoima.
Ehkä vähän ylätyylisesti nimetty Yö joka lankesi yllemme on muodoltaan klassinen sotaromaani vaikka siinä kuvitellaan epätodennäköistä mutta silti mahdollista tulevaa sotaa. Se kuvaa erityisesti Karjalan jääkäriprikaatin yhden joukkueen yhtä panssarijääkäriryhmää Charlie 3:a.
Koho tuo sen sotilaita ripeästi näyttämölle kunkin erikoispiirteitä ja murteita korostaen. Sellaisia persoonia kuin esimerkiksi Rokka ja Rahikainen ei löydy. Sen sijaan uuden ajan sotaromaanissa naiset ovat yhtä kovia ja joskus kovempiakin taistelijoita kuin miehet. Suomalaisilla sotilailla on sellaisia nimiä kuin Cixin Liu, Karim Sirdani ja Priit Saar. Varusmiespalvelun aikana Nikona tunnettu sinkomies on korjannut sen jälkeen sukupuolensa ja on nyt Noora. Suomalaisen yhteiskunnan monikulttuurisuus ja muu moninaisuus näkyy romaanissa arkisena asiana.
Lähes 500-sivuisessa sotaromaanissa huomio kiinnittyy erityisesti pitkiin intensiivisiin taistelujaksoihin. Ehkä hieman liian pitkiin, sillä ne alkavat toistaa itseään.
Mikko Kohon asiantuntemus kuitenkin vakuuttaa ja jopa häkellyttää. Hän kuvaa eri aselajien yhteistyötä ja aseistusta niin, että varmasti tietää mistä puhuu. Vanhoihin sotaromaaneihinkin tottuneelle, joissa aseistus on yleensä kivääri ja konekivääri, tarpeeseen tulee romaanin lopussa oleva sotilastekninen sanasto. Pelkästään hyökkäusvaunuja ja lennokkeja on niin monia erilaisia ja eri tehtäviin suunniteltuja.
Lopullisesti Koho pöllämystyttää taistelupaikkojen pikkutarkalla kuvauksella. Tämän romaanin sota tapahtuu kymmenillä tai jopa sadoilla oikeilla pikkuteiden pätkillä, mäennyppylöillä, kallioilla ja ojissa. Se huolellisuus, jolla romaania on suunniteltu, menee yli ymmärryksen.
Taistelujaksot tuntuvat ylipitkiltä kunnes on edetty seuraavan vuoden toukokuuhun. Sodan ratkaisutaistelun Koho sijoittaa monelle kesän leppoisan mökkimatkan taukopaikan Pukaron Paronin lähistölle kuutostielle 30 kilometriä Kouvolasta etelään. Sijainti ikään kuin korostaa sitä, mitä kaikkea on pelissä nyt, kun Euroopassa eletään uusia vaaran vuosia.
Koho saa taistelun tuntumaan sielua repivältä, kun se yhdistyy mielessä Venäjän Ukrainan kaupunkeihin kiihdyttämiin ilmahyökkäyksiin ja Euroopan lentoliikennettä häiritseviin drooneihin, joiden lähettäjästä ei ole tietoa.
Ensimmäisen kerran Venäjä hyökkäsi fiktiivisesti Suomeen Helena Immosen jysärin lailla vaikuttaneessa Operaatio Punaisessa ketussa vuonna 2020. Sen vaikutus oli niin suuri, koska sotaa ei silloin osannut kuvitellakaan, olihan Venäjän avoin hyökkäys Ukrainaan vielä edessäpäin. Uudelleen Immonen kuvitteli sodan viime vuoden Operaatio Tuliketussa.
Immosen kirjojen valtteja olivat päähenkilöiden psykologisen tarkka kuvaus ja hänen sotiensa uskottava geopoliittinen pohjustus.
Koho menee suoremmin asiaan. Venäjä hyökkää, koska se on Venäjä. Henkilöille luodaan niukasti taustaa. Se ei hirveästi hätkähdytä, kun sotaromaaneille tyypilliseen tapaan heitä kaatuu kesken taistelun melskeen. Sillä tavalla tutuiksi ja persooniksi Kohon luomat hahmot eivät kehity.
Silti Yö joka lankesi yllemme on pelottava ja vakuuttava sotaromaani, koska se voisi olla totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti