Anders Roslund: Pako (Fly). Suomentanut Annamari Typpö. 422 sivua, WSOY.
Anders Roslund on ruotsalaisen yhteiskunnallisen dekkarin kärkimiehiä. Oli sitä yhteistyössä entisen kriminaalin Börge Hellströmin kanssa, ja on ollut sitä myös tämän kuoleman jälkeen omissa dekkareissaan.
Liika on kuitenkin liikaa.
Roslund ja Hellström loivat rikoskomisario Ewert Grensin ja rikollisiin piireihin soluttautuvan Piet Hoffmanin hermoja raastavan jännittävään dekkariin Kolme sekuntia, joka ilmestyi suomeksi vuonna 2011. Se kuvasi huumekauppaa ja kritisoi purevasti Ruotsin kriminaalipolitiikkaa.
Pako on viides Roslundin yksin kirjoittama dekkari, jossa Grens ja Hoffman jatkavat yhteistyötään.
Hoffman on taas vankilassa. Samaan vankilaan tulee Hoffmanin rikollisen nuoruuden parhaan ystävän Karlo Lekon, Isoveljen, veli, jota kutsutaan Pikkuveljeksi. 27 vuotta aikaisemmin Isoveli karkasi nuorisovankilasta ja katosi sen jälkeen jäljettömiin. Pikkuveli antaa Piet Hoffmanille 21 päivää aikaa selvittää, mitä Isoveljelle tapahtui. Jos ei onnistu, Hoffmanin perhe tapetaan yksi kerrallaan.
Hoffmanille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin paeta vankilasta Ewert Grensin avulla ja soluttautua kesävartijaksi nuorisovankilaan, jossa hän itse majaili Isoveljen kanssa. Isoveli toteutti sellin katon kautta sen paon, jota he olivat yhdessä suunnitelleet. Tai siltä se ainakin näytti.
Roslund toistaa kirjoissaan samoja kuvioita niin, että teho on mennyt. Paetessaan tukalasta paikasta Hoffman käyttää valehenkilöllisyyksiä ja naamioita. Mitä monimutkaisimmatkin hankkeet tapahtuvat käden käänteessä.
Pako tuntuu kokonaisuudessaan vain suuren loppuhuipennuksen pohjustamiselta. Sitäkään ei tule. Veto on pois. Ruotsissa sarjassa ilmestyi kesällä seuraava osa, jonka Roslund on antanut ymmärtää olevan viimeinen. Kun vanhat keinot on kulutettu loppuun ja kerronta toistaa itseään, olisi jo aikakin.
Mutta ei Pako aivan täysin toivoton ole. Ruotsalaiset nykydekkarit ovat hyvin kiinni maata järisyttävässä jengirikollisuudessa, mistä paras esimerkki on Pascal Engmanin juuri suomeksi ilmestynyt Menestyksen hinta.
Nuorista jengiläisistä kirjoittaessaan Roslund yltää entiseen loistoonsa. Nuorisovankilaan muutamaksi vuodeksi tulevat teinimurhaajat palaavat tuomion jälkeen entisiin ympyröihinsä juhlittuina sankareina.
"Kun tappaa jonkun, on kingi. Meistä on tullut vähän kuin nuorisorikollisten LinkedIn. Täällä he kehuskelevat, kenelle vanhemmalle konnalle tekevät töitä ja millaisia palkkioita saavat", nuorisovankilan tiimiesimies esittelee vankilaa valeasuiselle Hoffmanille.
15-vuotias vanki Eddie iloitsee siitä, että saa elää lähes parikymppiseksi, sillä vapauduttuaan hänet ammutaan.
"Sillä tavalla teidän ala toimii. Sä ammuit jonkun, otit hengiltä jonkun nuorisojengiläisen, joten joku niistä niittaa sut heti kun vapaudut", Hoffman selittää Eddielle matkalla 17-vuotiaana murhatun Brancon hautajaisiin.
Eddie itsekin on tappanut.
"Mä vaan hoitelin yhden tyypin. Niiden ei edes tarvinnut pyytää. Mä menin niiden luo, että mä voin tehdä sen eikä maksa mitään. Miten muuten ne muka tietäis kuka mä oon?"
Roslundin kuvaus nuorisojengiläisten elämästä on karu ja armoton. Ainoa näköala on tappaa tai tulla tapetuksi, ja tulla joka tapauksessa tapetuksi jossain vaiheessa.
Jengirikollisuuden kuvaajina ruotsalaiset dekkarit ovat takavuosien loistossaan vaikka muuten niissä maistuvat ylenpalttisen tehtailun varjopuolet. Kokonaisuutena Roslundinkin Pako on enemmän liukuhihnatuote kuin rikoskirjallisuuden merkkitapaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti