tiistai 11. marraskuuta 2025

Pascal Engman kirjoittaa Ruotsin rikollisjengien ja asianajajien yhteispelistä veret seisauttavassa trillerissä Menestyksen hinta



 Pascal Engman: Menestyksen hinta (Bestseller). Suomentanut Pekka Marjamäki. 583 sivua, WSOY 2025.

Nyt on huimaa. Ruotsin parhaalta rikoskirjailijalta Pascal Engmanilta saatiin tänä vuonna kaksi Vanessa Frank -sarjan suomennosta. Yhteensä se tekee noin 1200 sivua sosiologisen tarkkaa analyysiä siitä, mikä Ruotsissa on pielessä, mutta kaikkea muuta kuin tieteellisen tylsästi. Engman on myös mestari pitämään hirmujännitystä yllä satojen sivujen ajan.

Engmanin kyky löytää ajankohtaisia, mutta aiemmin dekkareissa käsittelemättä jääneitä aiheita tuntuu ehtymättömältä. Tammikuussa suomennetussa Muuttuja X:ssä hän kirjoitti urheiluvedonlyönnin taustalla toimivasta rikollisuudesta. Menestyksen hinnassa Engman palaa jengirikollisuuteen, mistä on kertonut valaisevasti ennenkin. Nyt hänellä on siihen uusi kulma, korruptoituneiden asianajajien ja jengien välinen yhteispeli.

Menestyksen hinta alkaa menestyskirjailijan murhalla. Raymond Salinasilta on juuri ilmestynyt romaani Pimeän aikaan, ja jo valmisteilla seuraava teos, josta olisi tulossa todellinen pommi. Netflix maksaa huiman summan tulevan teoksen tv-oikeuksista.

Koukku on siinä, että Engman on kirjoittanut itsensä Raymond Salinasin hahmoon. Pimeään aikaan on jännitysromaani jengirikollisuudesta, jonka lähteitä löytyy sekä poliisien että oikeiden rikollisten piiristä. Seuraavaan kirjaansa Salinas on jo haastatellut Ibizalla majailevan kokaainikuningas Robert Franssonin.

Engman itse tunnetaan rikosromaaniensa hyvistä lähteistä. Kirjojen osioiden välillä olevat lainaukset hänen tekemistään haastatteluista lisäävät dokumentaarisuuden tuntua.

Menestyksen hinnan alussa Engmanin haastattelema syyttäjä kertoo kuulleensa uudenlaisesta diilistä gangsteriasianajajien ja heidän asiakkaittensa välillä.

"Eräänlaisesta provikkajärjestelmästä. Provisiota tarjoavilla asianajajilla on antaa asiakkaalle erityinen etu: jos valitset minut puolustusasianajajaksesi, saat osuuden asianajopalkkiosta. Toisin sanoen siitä, joka pulitetaan valtion pussista."

Engman siis paljastaa heti kirjansa alussa, että rikollista toimintaa rahoitetaan veronmaksajien rahoilla.

Menestyksen hinnan pääjuonessa selvitetään, mitä sellaista Raymond Salinas on saanut tietää, että hänet piti salamurhata. Pääosissa on jälleen rikoskomisario Vanessa Frank Tukholman poliisin törkeiden rikosten osastolta. Samaa juttua lähestyvät myös aiemmista osista tuttu entinen armeijan erikoisjoukkojen sotilas ja nykyinen poliisiharjoittelija Nicolas Paredes sekä potkut saanut toimittaja ja ruokalähettinä perheeltään salaa toimiva Lars Nilsson. Hänelle kova skuuppi voisi tarjota paluun Expressenin toimitukseen.

Toinen Menestyksen hinnan teema on 3D-printattujen aseiden tulo katukauppaan. Vuonna 2022 Ruotsissa ammuttiin hengiltä 62 ihmistä. Ruotsissa tehdään ampuma-asesurmia kuusi kertaa enemmän kuin Tanskassa, Norjassa ja Suomessa yhteensä, Engman vertaa. 

Printatut muoviaseet ovat halvempia ja vaikeammin jäljitettäviä kuin tavalliset. Rikollisjengit värväävät alaikäisiä lapsia tekemään murhia, mitä printattujen aseiden yleistyminen on helpottanut.

Näistä Ruotsissa polttavan ajankohtaisista aiheista Engman on luonut kiihkeästi 2-4 sivun mittaisina lukuina etenevän trillerin, johon ei suvantokohtia mahdu. Kolmen eri toimijan näkökulma pitää yllä kiihkeää tempoa ja koko ajan tihenevää jännitystä. Normitrillereistä sen erottaa tieto siitä, että Engmanin jännityskirjalla on vankka faktapohja.

Ainoa huono puoli kahden suomennoksen vuosiannoksessa on se, että Vanessa Frank -dekkareita on suomentamatta enää yksi. Niiden jälkeen hän on kirjoittanut paksuja 1990-luvulle sijoittuvia trillereitä samanlaisesta aihepiiristä entisen Expressen-kollegansa Johannes Selåkerin kanssa, mutta ainakin ensimmäinen osa Murhaajan muistolle oli kaukana Engmanin omien teosten tasosta. Joka on siis parasta, mitä Ruotsilla on tarjota rikoskirjallisuudessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti