Quentin Bates: Reykjavikin murtomies. Suomentanut Raimo Salokangas. Blue Moon, 335 sivua.
Mukavaa vastapainoa aina vain verisimmiksi käyville ruotsalaisdekkareille tuo Quentin Bates. Islannissa asuvan englantilaisen neljäs suomennos Reykjavikin murtomies jatkaa linjaa, jossa kirja tuottaa hyvää mieltä rikostarinan kovuudesta ja laadusta tippaakaan tinkimättä.
Yhdistelmä on harvinainen. Sen aineksia ovat kirjojen päähenkilö, mahdottoman mukavalta tuntuva ylikonstaapeli Gunnhildur "Gunna" Gisladottir, poliisiyhteisön pääosin ystävällinen, lempeän naljaileva ilmapiiri, Gunnan värikäs kotielämä, Islannin omaperäisyys ja Batesin taito punoa näistä aineksista jotenkin leppoisalla tavalla hyviä yhteiskunnallisia rikosromaaneja.
Reykjavikin murtomiehessä kohtaavat hyvätapainen murtomies Orri, pääkaupungin rikkaat ja balttirikolliset. Islannin viime vuosikymmenen talousromahdus ei ole enää niin näkyvästi taustalla kuin aiemmissa osissa, mutta vaikutuksensa sillä on edelleen tarinan keskiössä oleviin taloudellisiin uudelleenjärjestelyihin.
Murhia ja väkivaltaa koetaan ennen kuin Gunna pistää tämänkertaiset konnat pakettiin, mutta Bates näyttää, että kihelmöivää jännitystä voi synnyttää ilman raakuuksia.
Jotain pientä uusimmasta tarinasta jää kaipaamaan. Gunnan perhe-elämä on enemmän taka-alalla kuin aiemmissa kirjoissa. Siinähän tilanne on kutkuttava. Gunnasta on tullut tuplamummo vain parin kuukauden välein, sillä Gisli-poika tuli siittäneeksi kaksi naista melkein samaan aikaan. Kun huja seisoo, niin järkikin seisoo.
Nyt pitäisi ratkaista, kumman naisensa kanssa Gisli ryhtyy rakentamaan perhe-elämää vai ryhtyykö siihen ollenkaan. Tarinan tässä puolessa vain pistäydytään tällä kertaa. Ehkä poikkeuksellisen monimutkainen - ja hyvin rakennettu - rikoskuvio ei jättänyt sille tämän enempää tilaa.
En silti valita. Tämä sarja taitaa olla lempidekkareitani tällä hetkellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti