Jari Lindström: Syvään päähön. Muistelmani. 411 sivua, WSOY.
51 viikkoa sitten työministeri Jari Lindströmistä tuli tavallinen Jarppa. Uusi hallitus nimitettiin 6.6.2019 ja Juha Sipilän hallitus siirtyi historiaan. Tehtaan duunarista kahden vaalikauden ajaksi politiikan huipulle nousseen Lindströmin luokkaretki oli ohi. Kansanedustajan sopeutumisrahaa riittää vielä vuodeksi, sen jälkeen 1965 syntyneen kouvolalaisen tulevaisuus on avoin.
Lindströmin muistelmat Syvään päähän ovat yhtä hienostelemattomat kuin hän itse oli poliitikkona. Kun vitutti - ja niin tapahtui usein - hän kirjoittaa, että vitutti.
Kirjan rakenne on perinteinen. Lapsuus, nuoruus kipeitä asioita peittelemättä, 22 vuotta paperimiehenä, tehtaan lakkauttaminen, kiinnostuminen politiikasta, läpimurto yhtenä perussuomalaisten jytkyn tekijänä ja huipennuksena ministerivuodet 2015-2019. Ne ovat kirjan parasta antia. Tehtaalaisuudesta Kuusaalla olisi mieluusti lukenut enemmänkin, perussuomalaisten paikalliskähinöistä Kouvolassa vähemmän.
Mitään suuria paljastuksia kirjassa ei ole, ei edes perussuomalaisten hajoamisesta Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen kesäkuussa 2017. Jos uuden puolueen perustamista oli suunniteltu koko kevät Jussi Halla-ahon puheenjohtajavalinnan varalta, niin Lindströmiltä ne suunnitelmat pysyivät visusti salassa. Kirjan teksti on niin rehellistä, että tuskin hän tässäkään asiassa viljelee muunneltua totuutta. Ja miksi muuntelisikaan. Poliittista uraa on jäljellä vajaa vuosi valtuutettuna Kouvolassa. Sitten se on ohi. Politiikalta paljon mielenkiintoisia kokemuksia saanut mies näyttää kyllästyneen siihen täysin.
Syvään päähän kertoo, miten tavallinen Jarppa koki politiikan sen huipputasolla. Ennen kansanedustajuutta kaikki tuntui selvältä. Mitä enemmän vastuuta tuli ja tietomäärä lisääntyi, sitä epäselvemmäksi kaikki muuttui. Asiat eivät olleetkaan niin yksinkertaisia kuin perussuomalaiset olivat vaalikentillä väittäneet.
Mitään syvällistä yhteenvetoa Lindström ei tee, mutta kirjasta voi lukea muutaman syyn sille, että perussuomalaiset teki rakettimaisen nousun suurten joukkoon. Ne ovat sinänsä yksinkertaisia, mutta tuntuvat aukeavan uudella tavalla entisen ministerin ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan kirjoittamina.
Ensimmäinen on se, mikä sai jostain syystä demareita kovasti karsastaneen miehen kiinnostumaan perussuomalaisista, kun se oli vielä marginaalipuolue: "Epätäydellinen puolue, epätäydellisiä ihmisiä, toisin sanoen tavallisia pulliaisia." Siis tavallisten ihmisten puolue, joka puhuu niin, että sen ymmärtää. Tässä Lindströmiä innoittivat Timo Soini ja Tony Halme. Halmeen kohdalla eivät rasistiset puheet, vaan niiden kansanomaisuus oli se, mikä vetosi.
Toinen on se, että Lindströmin mukaan "tavallisten ihmisten huoliin ja vieraan pelkoon perustuviin ennakkoluuloihin on osattava suhtautua vakavasti. Kun niitä väheksytään tai pidetään vain silkkana öyhöttämisenä, annetaan enemmän tilaa väärille asenteille ja rasismille".
Ihmisiä pitää kuunnella, mutta muut puolueet opettavat, miten pitää ajatella, Lindström tuntuu sanovan, sillä perussuomalaisten sanoman vetoavaksi ytimeksi hän määrittelee sen, että ihmisten kysymykset on otettava tosissaan. Sekin, jos ihmiset kokevat Suomen jo tehneen osansa koko maailmaa koskevissa asioissa.
Kolmanneksi perussuomalaisia äänestetään syistä, jotka voivat olla jyrkässä ristiridassa keskenään. Monelle se on viimeinen toivo.
Itse Lindström sai tarpeekseen puolueen öyhöttäjistä jo ennen sen lopullista hajoamista. Nyt kun voi puhua täysin vapaasti, hän sanoo perussuomalaisten käyttävän sumeilematta hyväkseen ihmisten epätietoisuutta, uhkia ja jopa terrori-iskuja nostaakseen omaa kannatustaan.
Halla-ahon Lindström sanoo ulkoistavan vastuun, kun hän sivuuttaa kaikki persuedustajien "käsittämättömyydet" ja "ylilyönnit". Kun Halla-aho toteaa, että myös typeriä asioita pitää voida sanoa, hän Lindströmin mukaan "siirtää jatkuvasti rajaa siitä, mitä on hänen mielestään hyväksyttävää sanoa".
Jari Lindströmin tie irtisanotusta paperimiehestä ministeriksi oli pitkä, mutta vielä pidemmältä tuntuu henkinen kasvu populistista oman ajattelun uudelleen arvioijaksi. Asiat eivät olleetkaan hoidettavissa halki, poikki ja pinoon -menetelmällä ja muistakin puolueista löytyi hyviä tyyppejä. Vasemmistoliitosta sellaisen kirjoissa on ympäristövaliokuntaa johtanut Martti Korhonen.
Arvostan. En haluaisi omaankaan hautakiveeni kirjoitettavan, että pysyin uskollisena nuoruuteni ihanteille eli en oppinut elämäni aikana mitään. Lindström liittyi perussuomalaisiin vuonna 2006 ja oppi reilussa kymmenessä vuodessa todella paljon. Syvään päähän on hieno kuvaus tästä oppimisprosessista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti