Liza Marklund: Myrskyvuori (Stormberget). Suomentanut Kristiina Vaara. 279 sivua, Otava.
On tullut aika jättää jäähyväiset Stenträskille ja sen poliisipäällikkö Wiking Stormbergille, joka tosin on syöpähoitojensa takia pitkällä sairauslomalla. Liza Marklund lopettaa Napapiiristä alkaneen loistavan dekkarisarjan kolmanteen osaan Myrskyvuori. Ja millaiset jäähyväiset. Edellinen osa Suonsilmä oli taiten sommiteltu mysteeri ja kiehtova perhetarina. Nyt Marklund vie Wiking Stormbergin dramaattisen sukutarinan loppuun vähintään yhtä nautittavasti. Myrskyvuori on pohjoismaista dekkaria korkeimmalta huipulta.
Myrskyvuori alkaa suolta niin kuin Suonsilmäkin. Kallmyrenin suosta löytyy ruumis, jonka paikkakuntalaiset uskovat kuuluvan Wikingin 30 vuotta sitten kadonneelle vaimolle Helenalle. Erikoista ruumiissa on, että sen rintalastan läpi on isketty paalu, joka on pitänyt kalmon kiinni suon pohjassa vuosikymmeniä. Nyt se on lahonnut ja ruumis noussut pintaan. Edellisen kirjan lukeneet tietävät kuitenkin Helenan elävän, ja sitäpaitsi ruumis kuuluu miehelle.
Wikingin äiti Karin on kuollut koronan takia. Hänen jäämistöstään löytyy papereita, jotka johdattavat sairauslomalla olevan poliisipäällikön kaikkien aikojen tutkintaan selvittämään omaa menneisyyttään. Kuka isäänsä Gustavia poliisina seurannut Wiking oikein on? Lopulta se yllättää hänet itsensäkin.
Sukutarinan kautta Marklund vie lukijan 1950-luvun ja 60-luvun alun Norrbotteniin, jonka jokia energiayhtiö Vattenfall valjastaa kiivaaseen tahtiin ja toimii alueella kuin siirtomaaisäntä. Sen otteet nostattavat kaunaa, joka johtaa suureen kassakaappiryöstöön. Marklundin nerokkaasti kehittämällä ryöstöllä on todellinen esikuva, mutta se tapahtui kymmenen vuotta myöhemmin. Marklundin kuvaamassa ryöstössä kassakaapissa on liki miljoona kruunua voimalaitostyömaan palkkarahoja.
Wiking Stormbergin sukutarinan kautta Marklund kertoo ruotsalaisesta luokkayhteiskunnasta ja homoseksuaalien kaapissa elämisestä vielä 1960-luvulla. Myrskyvuori on loistava rikosromaani ja samaan aikaan panoraama kansankotiin, joka monille oli ahdas paikka elää ja olla.
Koko sarjan taustalla taas vaikuttaa kylmän sodan perintö, jota Putinin Venäjä pitää yllä vakoilijoineen. Syy on se, että alueella sijaitsee Euroopan suurin joukkotuhoaseiden testauspaikka Basen. Putinin hyökkäys Ukrainaan pakottaa yhden sarjan keskeisen henkilön uudelle pakoretkelle kotiseudultaan, sillä kostolla on pitkä käsi "pettureita" kohtaan.
Aineksia siis riittää moneen lähtöön, mutta Liza Marklund pitää kokonaisuuden hyvin käsissään ja tasapainossa. Sivujakin on reilusti alle 300, mikä tuntuu ihmeelliseltä tällaisessa runsaudensarvessa.
Marklundin trilogiassa on paljon samaa kuin hänen vanhan yhteistyökumppaninsa Tove Alsterdalin kirjoissa. Molemmat kirjoittavat rikoskirjoja, joissa pohjoisen Ruotsin yhteiskunnallinen menneisyys liittyy saumattomasti yhteen nykyaikaan sijoittuvan tarinan kanssa. Kummankin uusin teos on kolmiosainen ja loppuu tänä syksynä ilmestyneisiin suomennoksiin. Vertailua ei tarvita siitä, kumpi tekee sen paremmin. Molempien teokset menevät suoraan sydämeen, eikä heidän henkilöistään ja maailmastaan haluaisi vielä luopua.
Liza Marklund on jo kerran lopettanut dekkarien kirjoittamisen, mutta teki sitten väkevän paluun uransa parhailla kirjoilla. Toivottavasti elämänsä vedossa oleva Marklund ei tällä kertaa haudo lopettamista, sillä ruotsalaisen ja pohjoismaisen dekkarin huipulle nousseena hänellä on vielä paljon annettavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti