Antti Tuomainen: Palavat kivet. 297 sivua, Otava.
Mahtava Jäniskerroin toi humorististen jännityskirjojen kirjoittajalle Antti Tuomaiselle määritelmän "Euroopan hauskin" Lontoossa ilmestyvältä The Times -lehdeltä. Jatko-osat Hirvikaava ja Majavateoria olivat jos mahdollista vielä hauskempia. Tuomainen on Suomen menestyneimpiä kirjailijoita käännösmarkkinoilla.
Käännökset ja niiden promoaminen ovat pitäneet Tuomaisen kiireisenä. Siitäkö johtuu, että nyt ei oikein irtoa. Tämän syksyn huumoridekkari Palavat kivet on tasapaksu ja liian samanlainen kuin Tuomaisen aiemmat kirjat. Jokunen hymy irtoaa, mikä on hänen kohdallaan liian vähän.
Edelliset kaksi teosta olivat 11 kirjaa kirjoittaneen Tuomaisen ainoat jatko-osat, mikä sekin on piristävää sarjoittuneessa dekkarigenressä. Jäniskertoimessa ja sen jatko-osissa taisteltiin vakuutusmatemaatikko Henri Koskisen vahingossa haltuunsa saaman seikkailupuiston hallinnasta roistoja vastaan. Vastapainoksi yltiöasiallinen Koskinen sai elämäänsä ison annoksen romantiikkaa.
Palavien kivien päähenkilö on Puhtikiuas-nimisen yrityksen kokenut myyntitykki Anni Korpinen. Käsintehtyjä kiukaita valmistavan yrityksen perustaja Erkki "Kiuaskuningas" Ruusula on jäämässä pois yhtiön johdosta ja julistanut seuraajakilpailun yhtiön sisällä. Sen voittaja Ilmo Räty kuitenkin kokee hikisen kuoleman murhassa, jonka toteuttamistapa teoksen alussa pistää odottamaan taas uutta hykerryttävää Tuomaista.
Meno kuitenkin jähmettyy heti alkuunsa eikä piristy kunnolla edes loppuratkaisun koittaessa. Kun toinenkin Puhtikiukaan työntekijä murhataan, pääepäillyksi nousee säntillinen himosaunoja Anni Korpinen. Todisteetkin viittaavat häneen, mutta Puhtijärven poliisin vanhemman konstaapelin Reijo Kiimalaisen päämotiivi Annin saamiseksi kiikkiin näyttää liittyvän vuosikymmeniä sitten alkunsa saaneeseen kiistaan hirvenmetsästykseen liittyen. Kylän toinen poliisi Janne Piirto on Anni Korpisen nuoruuden rakastettu.
Koska poliisi ei ole kiinnostunut oikeasti selvittämään rikosta, on Annin tehtävä se itse pelastaakseen nahkansa.
Tarina ei tällä kertaa lähde lentoon. Antti Tuomaisen teksti on humoristisen kuvailevaa, mutta siitä puuttuu hänen parhaiden kirjojensa sähäkkyys ja myös yllätyksellisyys. Juttu kulkee liiankin tuttuja latuja niin että hänelle tyypilliset kolmisensataa sivua tulevat täyteen. Rutiinityöltä vaikuttaa. Myös romanttinen sivujuonne ja onnellinen loppu tulevat taas täytetyiksi.
Osaltaan Palavien kivien vaisuus johtuu sivuhenkilöiden kalpeudesta. Edellisessä kolmen romaanin kokonaisuudessa Tuomainen iloitteli kunnolla SunMunFun-seikkailupuiston henkilökunnan tyypeillä. Kaikki Puhtikiukaan työntekijät sen sijaan ovat tasaisen tympeitä. Ainoa hauskempi hahmo on Annin aviomies Santeri, joka on omistanut elämänsä 1980-luvun Formula 1 -kilpailujen muistojen vaalimiselle.
Välityöltähän Palavat kivet vaikuttaa. Niitä ei tasaisen varmalle Tuomaiselle ennen ole sattunutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti