Christian Rönnbacka: Mennyt mies. 303 sivua, Bazar.
Nykyään kahta dekkarisarjaa kirjoittavan Christian Rönnbackan Hautalehdoissa ollaan edetty jo yhdenteentoista osaan. Rönnbackasta on tullut sen verran merkkituote, että kannessa hän esiintyy vain sukunimellään. Ja miksei olisi, useimmat Hautalehdot ovat sujuvaa käyttöviihdettä. Niin on myös J. Karjalaisen laulusta nimen saanut ja ehkä muutenkin inspiroitunut Mennyt mies.
Liikkeelle lähdetään rivakasti Moskovasta. Viisikymppinen oligarkki Mihail Adajev nauttii elämästään luksusasunnossa tietämättä, että ne ovat hänen viimeisiä hetkiään. Pian Adajev liittyy niiden liikemiesten joukkoon, jotka poistuvat asunnostaan ilmateitse ja jysähtävät katuun.
Porvoossa sen sijaan vietetään rauhallista alkusyksyä. Komisario Antti Hautalehdon ryhmää työllistävät vain alueella tapahtuneet mökkimurrot. Jotain paossa oleva mies murtautuu tyhjillään oleviin mökkeihin, kylpee, syö ja siistii paikat poistuessaan. Ongelmat ratkeaisivat, kun hän tapaa Lunaksi itseään kutsuvan henkilön.
Samaan aikaan Sipoossa sijaitsevasta huonokuntoisesta omakotitalosta paljastuu henkirikos, mutta sen uhria ei ole missään.
Rönnbacka luo Menneen miehen alkuun mukavan kutkuttavan salaperäisen tunnelman. Kuka on tuo pakosalla oleva mies, mitä hän pakenee ja kenen jäljet ruumiskoira löytää sipoolaisesta talosta? Salaperäisyyden ylläpitämisen hinta on, että teoksessa ei alkujakson jälkeen tapahdu pitkään aikaan oikein mitään. Rönnbacka täyttää tyhjää tilaa poliisihuumorilla josta joko pitää tai pitää aika paljon vähemmän, kun sitä saa suurina annoksina. Ainakin kovin lämminhenkinen Hautalehdon tutkimusryhmä on. Siitä on mukava lukea.
Loppupuolella palkitaan sekin lukija, jolle riittäisi vähempikin Rönnbackan huumori. Kun vauhtiin päästään, entinen poliisi ja vakuutusetsivä näyttää asiantuntemuksensa poliisityön kuvaajana. Rikollisen jäljitysoperaatiossa kertomisen imu pääsee valloilleen ja monimutkaisen operaation johtaminen pistää lukijankin veren kiertämään.
Mennyt mies on Rönnbackaa parhaasta päästä. Juonikuvio on omaperäinen ja yllättäviä käänteitä riittää, kun mökkimurtautuja lopulta kohtaa Lunan. Kahden kelmin voimasuhteet heittelevät jännittävästi loppuun asti. Sekin saa selityksensä, miksi liikkeelle lähdettiin Moskovasta. Ajankohtaista tunnelmaa lisää kuvio, jossa Loviisaan lähelle ydinvoimalaa oli suunnitteilla Airiston helmi -tyyppinen ratkaisu.
Jälkinäytökset kruunaavat onnistuneen jännärin. Niistä yllättävämmässä Rönnbacka osoittaa, että hänellä on silmää myös romanttisille käänteille, kun Hautalehto ja hänen pitkäaikainen naisystävänsä Leena nauttivat toisistaan Haikon kartanossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti