Mikael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Syyllisyyden taakka (Skulden man bär). Suomentanut Tuomas Renvall. 414 sivua, Otava.
Kriminaalipsykologi Sebastian Bergmanista kertova dekkarisarja on ollut lajin ruotsalainen huipputuote. Paino sanoilla on ollut. Kahdeksas osa Syyllisyyden taakka on malliesimerkki siitä, miksi sarjamurhaajajännärit kannattaisi laittaa ylipäätään pitkälle tauolle. Ruotsissa riehuvia nerokkaita sarjamurhaajia on ollut viimeksi kuluneiden noin kymmenen vuoden ajan maan dekkareissa niin paljon, että päät kolisevat yhteen. Koko lajityyppi tuntuu naurettavalta ja pöhköltä.
Televisiodekkareiden käsikirjoittajina meritoituneet Mikael Hjorth ja Hans Rosenfeldt loivat egoistisen kriminaalipsykologi Sebastian Bergmanin vuonna 2010 ilmestyneeseen jännäriin Mies joka ei ollut murhaaja, joka suomennettiin seuraavana vuonna. Sarja on poikennut edukseen Bergmanin törkeän persoonan takia. Siinä on käsitelty myös monimutkaisia perhe- ja ihmissuhteita rikkaammin kuin dekkareissa yleensä. Juonenpunojina Hjorth ja Rosenfeldt ovat huippuammattilaisia.
Liika on kuitenkin liikaa. Edellisessä osassa Vihan jäljet poliisin murharyhmän jäsen Billy jäi kiinni. Kaksoiselämää viettänyt poliisi oli myös sarjamurhaaja. Syyllisyyden taakassa Sebastian Bergman pitää yhteyttä vangittuna olevaan Billyyn, koska aikoo kirjoittaa tästä kirjan.
Samaan aikaan uusi sarjamurhaaja aloittaa kolkon työnsä. Murhaaja haastaa Sebastianin älylliseen mittelöön. On selvää, että uhreja tulee lisää ja heillä kaikilla on jokin yhteys Sebastian Bergmanin menneisyyteen.
Kuvio on liian tuttu sarjan aiemmista dekkareista. Sarjamurhaajadekkareiden uskottavuus ei muutenkaan ole kovin korkealla. Enemmän haukotuttaa kuin jännittää, että taas yksi iskee nimenomaan Sebastian Bergmanin lähipiiriin. Asetelmassa on tahatonta komiikkaa, mikä on kohtalokasta trillerille.
Sarja osoittaa muutenkin väsähtämisen merkkejä. Hjorth ja Rosenfeldt ovat aiemmin ylittäneet uskottavuuskynnyksen keksimällä koukuttavia juonia ja kiihkeää loppuun asti kohoavaa jännitystä. Syyllisyyden taakka maistuu siinäkin suhteessa rutiinityöltä. Ei ole tutkinnan ja arvoituksen ratkaisemisen hurmaa, eikä loppukiihdytyskään tunnu oikein missään, vaikka dramaattiseen lopetukseen päädytäänkin. Se ja auki jäävät juonilinjat takaavat, että seuraavakin jatko-osa on tulossa, vaikka ei olisi enää tarpeen.
Kirjan nimi Syyllisyyden taakka viittaa siihen, että naisia pakkomielteisesti kaatanut ja kaikin tavoin itsekkäästi käyttäytynyt Sebastian Bergman miettii menneitä tekemisiään ja harjoittaa itsekritiikiä. Kysymys on siis hänen syyllisyydestään siitä, miten paljon pahaa hän on saanutkaan aikaan holtittomalla käytöksellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti