Marko Immonen: Lähtölaskenta. 332 sivua, Myllylahti 2022.
Elokuussa ihmettelin blogissani, miten niin tasokas dekkarikirjailija kuin Outi Hongisto voi olla niin vähän tunnettu. Veljet-trilogian luettuani luin vielä Hongiston uusimman teoksen Grynderi, joka on yhtä onnistunut, mutta toisenlainen.
Päätin sitten kokeilla, mitä muita helmiä teoksiaan markkinoimattoman Myllylahden MurhaMylly-sarjassa on mahdollisesti ilmestynyt. Summamutikassa lainasin kirjastosta orimattilalaisen Marko Immosen Kostonhautojan vuodelta 2018. Taas osuin kultakimpaleeseen. Pikavauhtia luin myös sitä seuranneen Syntien perukirjan sekä tämän uusimman Lähtölaskennan. Sitä ennen ilmestynyttä Välimiestä en ole vielä saanut käsiini. Ennen Kostonhautojaa Immoselta on ilmestynyt Kuoleman koeaika (2016) ja Murhapaikanhakijat (2017).
Kolmen luetun jännärin perusteella Immonen voisi keikkua suuren tuntemattomuuden sijaan myyntilistojen kärkipaikoilla. Dekkarikliseitä ovat, että "mikään ei ole miltä näyttää" ja "yllätyksellinen loppu". Molemmat pätevät Immoseen, mutta ainakin potenssiin kaksi tai jopa kolme. En muista kovin usein törmänneeni tällaiseen juonelliseen rikkauteen ja lukijan harhautteluun pitkin matkaa kuin Immosen kirjoissa. Niissä ei tule yllätystä vain lopussa, vaan koko ajan. Seikkailuviihdejännäreinä Immoset ovat täysin omaa luokkaansa.
Kostonhautojasta alkaen Marko Immonen on kirjoittanut lahtelaisesta Liinan perheestä ja sen lähipiiristä. Kostonhautojassa tietoturvayrittäjä Mika Liinan Juuso-poika pahoinpidellään kadulla. Isä ryhtyy hautomaan kostoa nastolalaiselle jengille, mutta se on vasta alkua hurjalle pyöritykselle, jossa pääosaa näyttelevät Luxemburgissa toimivan hämärän yrityksen johdannaiskaupat. Juonenkuljetus ja täpärät tilanteet ovat Immosella ilmiömäisesti hallussa.
Liinojen lähipiiriin kuuluvat myös Juuson anarkistishenkinen ystävä Emma Harju ja tämän täysin saamaton veli Roni.
Syntien perukirja alkaa 1980-luvun missikisojan perintöprinsessan murhasta ja Emman mummon Ritva Harjun muistotilaisuudesta. Taas lukijaa viedään kuin pässiä narussa, kun tapahtumat etenevät hurjalla vauhdilla saaden koko ajan uusia käänteitä. Teoksen keskeisen pahiksen Immonen poistaa näyttämöltä jo sen puolivälissä, mutta tarinan kierteet vain lisääntyvät, kun menneisyyden pahat teot ja tekijät lopulta paljastuvat.
Mitään huumoridekkareita Immonen ei kirjoita, mutta humoristinen pohjavire pilkahtelee aina välillä näissä kahdessa kirjassa. Samaan aikaan jännitys niissä on niin tiheää, että hengittäminen meinaa unohtua.
Lähtölaskennassa Juuso ja Emma ovat naimisissa ja heillä on pieni Jeremias-niminen poika sekä kitkaa keskinäisessä suhteessa.
Lähtölaskenta alkaa Ranskasta, jossa kolmen muskettisoturin nimiä kantava kolmikko ryöstää kemian alan yhtiön salaisuuksia ja tekee murhan. Kovan luokan ammattilaiset ovat nimimerkki Mr. Speedin tilaamalla keikalla.
Se ei yllätä, että Mr. Speedin jäljet johtavat Lahteen, jonne Immosen kirjat pääosin sijoittuvat. Kaikki muu onkin sitten taas heikunkeikun ennen kuin ollaan lopussa.
Aloitteleva juristi Juuso saa nyt hoidettavakseen yrityskaupan, joka on liian monimutkainen hänen taidoilleen. Viime hetken kahden miljoonan euron rahansiirto tuntuu erikoiselta, mutta Juuso on liian varomaton ja kokematon. Pian hän huomaa olevansa kaulaansa myöten liemessä, mahdollisesti osallisena rahanpesuun.
Jälleen kerran mikään ei ole, miltä alussa näyttää. Kohta Lahdessa Juuson ja koko perheen jäljillä on sekä ryöstetyksi tulleen DeepSearch-yhtiön palkkaama kovanaama Louis että alkuperäiset ryöstäjät peräämässä välistä vedettyä kahden miljoonan palkkiotaan. Niin Liinat kuin "Mr. Speedin" perhe ovat lopussa kahden tulen välissä Joutsalaisessa teollisuushallissa, jossa selviää, miksi kemian yhtiön ryöstö tilattiin.
Lähtölaskenta tarjoaa piinaavaa jännitystä ja nerokkuutta hipovia harhautuksia erinomaisesti kirjoitettuna ja rytmitettynä. Eräskin kotimainen tähtiluokan trilleristi on Immoseen verrattuna tönkkökertoja niin kirjoittajana kuin etenkin henkilöiden kuvaajana. Liinat, Emma, Roni ja jokaisessa kirjassa mukana oleva rikoskomisario Jukka Sirén ovat herkullisesti ja vivahteikkaasti rakennettuja hahmoja.
Humoristinen vire Lähtölaskennasta puuttuu. Immonen on kirjoittanut enemmän "tosissaan". Jälkisanoista selviää, miksi. Hän kertoo tositapauksia lääkkeiden hinnan vedättämisestä kohti korkeuksia yhtiöiden voittojen vuoksi. "Ihmisen elinvuosia ei voi jättää yksin kapitalismin päätettäväksi", hän toteaa.
Onko Marko Immonen niin tuntematon suuruus kuin alussa väitin? Ilmeisesti hänen kirjojaan ei ole juuri arvosteltu. Uusimmankin teoksen kansiliepeessä on kaksi otetta Etelä-Suomen Sanomien julkaisemista kehuvista arvioista vuosilta 2016 ja 2018. Aina luotettavasta Kirsin Kirjanurkasta löytyy arviot kolmesta Immosen alkupään teoksesta, mutta ei mitään enää Kostonhautojan jälkeen.
Maailma on epäoikeudenmukainen, ja huippulahjakkaan jännityskirjailijan jääminen julkisuuden katveeseen on tietysti vain first world problem. Mutta silti. Kustantaja Myllylahden asenteesta kertoo tämä sivu, jossa pitäisi olla luettelo kaikista Immosen kirjoista. Katsokaa itse, onko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti