Anu Ojala: Taivasverkko. 247 sivua, Gummerus.
Juristi-kirjailija Anu Ojala Rovaniemeltä osaa shokkihoidon. Esikoisessaan Jääsilkkitiessä vuonna 2021 hän kuvasi Suomen ja Ruotsin rajalla käytävää huumeiden vastaista taistelua kuin kirjaimellisesti sotana. Poliisit olivat jatkuvassa hengenvaarassa konetuliaseiden papatuksen ja hurjien takaa-ajojen keskellä.
Sarjan kolmannessa osassa Taivasverkossa kaikki on vielä hurjempaa. Rajat ylittävä rikollisuus -ryhmän vetäjä, rikosylikonstaapeli Ronja Jentzsch valmistautuu työparinsa vanhemman rikoskonstaapeli Janne Pallarin kanssa tylsään palaveriin Haaparannan kaupunginhotellissa, kun kaupungintalon eteen pysähtyy jarrut kirskuen pakettiauto. Siinä samassa suomalaispoliisit ovat keskellä terrori-iskua ja verilöylyä, joka kohdistuu Haaparannan kaupunginvaltuuston jäseniin.
Taivasverkko päättyy suureen räjähdykseen rajalla. On kuin sota olisi tullut Suomeen ja Ruotsiin.
Alun ja lopun välissä olevat yli 200 sivua ovat täynnä lähes keskeytymätöntä intensiivistä toimintaa, jonka kuvaamisessa Anu Ojala on todella taitava.
Sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa on annettu ymmärtää, että nuoria kuin kärpäsiä tappaneen fentanyylin leviämisen takana ovat isommat kuviot kuin tavanomaiset huumekauppiaat. Nyt alkaa hahmottua entistä selvemmin, että Ojala kuvaa vieraan vallan strategiaa kahden pohjoismaisen yhteiskunnan horjuttamiseksi huumeilla, terrorilla ja kylvämällä epäluottamusta viranomaisiin ja poliitikkoihin.
Terrorismia ei Suomessa ole, mutta osa muista vieraan vallan hybridi-iskujen menetelmistä on tuttuja aivan viime päivienkin uutisista. Ne koskevat oikeassa elämässä Venäjää, mutta Ojala tuntuu luovan katseensa Kiinaan, johon ensimmäisen osan nimi Jääsilkkitiekin viittaa. Keskeinen toimija hänen dekkarisarjansa uudenlaisessa rikollisuudessa näyttää olevan kiinalaistaustainen International Trust -sairaala, joka toimii Haaparannassa, mutta jonka magneettikuvausrekat kulkevat kenenkään edes kriisitilanteessa tarkastamatta vapaasti Suomeen ja takaisin.
Taivasverkko on jäätävän kova suoritus Ojalalta, jonka Jääsilkkitie oli yksi vuoden 2021 parhaista kotimaisista dekkareista, vaikka jäikin vähälle huomiolle. Ikävä vaan, että siitä ei voi ymmärtää juuri mitään, jos ei ole lukenut Jääsilkkitien lisäksi viime vuonna ilmestynyttä ensimmäistä jatko-osaa Kuolinsoitto.
Ja paljon menee ohi sellaiseltakin, joka on lukenut suuresti innostuen molemmat. Sen juuri muistaa, että koko tarina käynnistyi kolme vuotta sitten tullimies Kristianin sattumalta löytämästä huumerepusta. Moni muu viittaus aiempiin kirjoihin jää muistikuvien ulkopuolelle. Ilmestymässä on loistavan tekijän hyytävä tarina, joka menee osittain hukkaan, kun se on ripolteltu jatko-osien jatko-osiksi. Parhaimmillaan Ojalan sarja on vasta sitten, kun kaikki osat ovat ilmestyneet ja sen voi lukea kokonaan yhtä soittoa.
Tulevaisuuteen katsovassa ajankohtaisuudessaan Taivasverkko viiltää. Kun nyt puhutaan aiheellisesti nuorten katujengeistä, Ojala katsoo mitä voi olla pian edessä, jos heidät rekrytoidaan todella kovaan väkivaltaan ja annetaan aseet ja muut varusteet käteen. Kirjan alun Haaparannan terrori-iskun tekijäksi ilmoittautuu nuorten ja lasten militanttiryhmä, joka videomanifestissaan ilmoittaa lopettavansa maansa pettäneiden poliittisten päättäjien vallan.
Entä jos kaduilla oleva rikollisuuteen suuntautuva energia todella saadaan suunnattua järjestäytyneesti yhteiskunnan horjuttamiseen, Ojala tuntuu kysyvän.
Taivasverkon lopussa Rovaniemi alkaa muistuttaa sodassa olevaa kaupunkia. Kolmannessa jatko-osassa ensi vuonna panokset todennäköisesti kovenevat entisestään. Sitä ei voi jättää lukematta, mutta mieluummin olisin lukenut Anu Ojalan hahmotteleman kokonaisuuden yksien kansien välistä.
EDIT: Toisin kuin ennakoin, kirjasarjalle ei ole tulossa suoraa jatkoa. Anu Ojala kertoi, että Ronja Jenzchs jatkaa seuraavassakin kirjassa, mutta uusin kuvioin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti