Tapani Bagge: Violetti vainoaja. 288 sivua, CrimeTime.
Kukahan on "virkaiältään" vanhin uraansa jatkava suomalainen dekkarikirjailija? Todennäköisesti Outi Pakkanen, joka debytoi jo vuonna 1973, 51 vuotta sitten. Kakkonen voisi olla Tapani Bagge, joka aloitti suomalaisen dekkarikirjallisuuden klassikkosarjan Jerry Cottonin kirjoittamisen 1983. Tällä viikolla 62 vuotta täyttävä Bagge on toimittanut ruumiita makuuhuoneisiin ja muihin lukusoppiin 41 vuotta.
Veteraani ei hyydy. Siitä todistaa tänään ilmestyvä Mujunen-sarjan yhdeksäs osa Violetti vainoaja. Homma polkaistaan vauhdilla käyntiin 1. kesäkuuta vuonna 1954 Lohjalla ja Helsingin maalaiskunnassa sijaitsevalla Seutulan lentokentällä. Neljä päivää myöhemmin paketissa on ratkaisu moneen murhaan ja yhteen ihmisryöstöön.
Ihmisryöstöä Lohjalle tutkimaan saapuu yksityisetsivä Väinö Mujunen kalkkitehtaan omistajan Anselmi Hofstedin toimeksiannosta. Ryöstetty on hänen vaimonsa Ellen.
Mujusen etsivätoimistossa työskentelevät Rane ja Mari Ruuti taas pääsevät violettiin pukuun pukeutuvan epäilyttävän miehen jäljille Helsingissä. Düsseldorfista Suomeen matkustaneen Arvid Lundin valmistelut viittaavat siihen, että valmisteilla on salamurha pääkaupungin sydämessä. Toimeksiantajat kutsuvat kohdetta petturiksi, jonka on kuoltava.
Bagge sekoittaa tutusti teokseensa totta ja tarua. Kalkkitehtailija Hofstedin esikuva on Lohjalla vaikuttanut kalkkitehtailija Petter Forsstöm, jota kutsuttiin Kalkki-Petteriksi. Sodan jälkeen äärioikeistolainen Forsström sai maanpetostuomion osallisuudesta natsimieliseen vastarintaliikkeeseen Suomessa.
Revanssia havittelevilla natseilla on sormensa pelissä myös Violetin vainoajan tapahtumissa.
Uuden jännärinsä Bagge polkaisee käyntiin pidemmittä esipuheitta ja loppuun asti mennään ilman hengähdystaukoja. Ihmisryöstö muuttuu mutkikkaammaksi, kun Mujusen tielle osuu ruumis ja sitten lisää. Mujunen itse saa astalosta päähänsä, joutuu putkaan, mutta kokee myös orastavaa rakkautta Lohjan kauppalamiljöössä. Teoksen lopussa näyttää pahasti siltä, että Mujunen on kahden naisen loukussa.
Vauhdista huolimatta Bagge pitää langat käsissään niin kuin noin 150 kirjan ammattilainen vain osaa. Lohjan sieppausdraaman ja siitä seuranneet murhat Mujunen ratkaisee terävällä päättelyllä kuin muuan Poirot. Helsingin pään tapahtumissa nokkelasti kehitetyllä sattumalla on sormensa pelissä.
Ei Mujusten tuoreustakuu ehkä ole enää voimassa. Näitä vauhdikkaita ja notkeita tarinoita on ilmestynyt ilman että mitään oleellista uutta enää ilmenee. Viihdyttävyystakuu sen sijaan pätee uusimpaankin osaan. Violetti vainaja on malliesimerkki siitä, miten ajaton rikosromaani vetää ja pitää otteessaan.
Tuskinpa erehdyn, kun ennustan, että ensi vuonna tulee kymmenes Mujunen ja se sijoittuu vuoden 1956 yleislakkoon. Sen jälkeen ainakin itse lukisin mieluummin lähes kymmenen vuotta tauolla olleista Hämeen hurjista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti