Jari Raatikainen: Kuolinpesä. 346 sivua, Johnny Kniga 2026.
Vakuutustutkija Jari Raatikainen säväytti isosti esikoisdekkarillaan Syndikaatti vuonna 2022. Se on rikosromaani, jonka sisällä on julmetusti tietoa oikeasta talousrikollisuudesta. Syndikaatti kertoo vakuutusyhtiön kierojen vahinkotarkastajien ja rikollisorganisaation yhteispelistä korjausurakoissa. Valtapeli jatkoi vuotta myöhemmin samalla linjalla keskittyen autokaupan ympärillä liikkuvaan rikolliseen rahaan.
Kolmannessa dekkarissaan Kuolinpesä Raatikainen on edelleen ytimessä niin vakuutuspetosten kuin rikollisen elämäntavan kuvauksessa.
Nämä kolme rikosromaania muodostavat kaaren josta uskaltaa sanoa, että mitään tällaista ei ole ennen julkaistu Suomessa. Raatikainen tuntee kuvaamansa asiat läpikotaisin, ja juoksuttaa dokumentaarisia rikostarinoitaan varmoin ja viihdyttävin ottein. Faktapohjaisuus luo niille vankan selkänojan, Raatikaisen kertojan taidot pitävät huolen siitä, että hänen kirjojaan lukee tukka pystyssä sekä jännityksestä että siitä, mitä kaikkea löperö lainsäädäntö mahdollistaa.
Kuolinpesässä Raatikainen kertoo yritysten tekaistuista sopimusriidoista, joilla vakuutusyhtiöitä, ja viime kädessä niiden viulut maksavia asiakkaita, kusetetaan.
"Voin siis ilmoittaa asiakasyritykseni ajatuneen sopimusriitaan vaikka Nokian kanssa ilman todellista riitaa - tai edes sopimusta - eikä kukaan vakuutusyhtiössä voi vahvistaa riidan todenperäisyyttä Nokialta", asianajaja Jukka Seppola kertaa juuri asianajaja Joonas Tuikulta kuulemaansa uskomattomalta tuntuvaa vedätyksen mahdollisuutta.
Tuikku on alan konkari. Hän selittää, että oikeusturvavakuutuksen ehdot kieltävät ottamasta yhteyttä vastapuoleen. Se rikkoisi vakuutussalaisuutta, koska riidan tai "riidan" toisen osapuolen vakuutusyhtiö selviäisi toiselle osapuolelle.
Seppola tarvitsee rahaa, paljon rahaa, koska hänellä menee huonosti paljon juhlimisen ja käsistä lähteneen kokaiinin "viihdekäytön" takia. Välit asiallisesti hommansa hoitavaan veljeen Antti Seppolaan ovat katkeamispisteessä. Veljeksillä on yhteinen toimisto Sovintojuristit Oy.
Seppola päätyy yhteyteen Tuikun kanssa liivijengi Syndikaatin presidentin Viitalan ohjeiden mukaan. Syndikaatti ja Viitala ovat keskeisinä toimijoina mukana kaikissa kolmessa kirjassa. Niiden kautta sarjaan tulee mukaan sen toinen vahvuus, rikollisen elämäntavan ja sen petollisuuden kuvaaminen. Koko sarjan toivoisi kuluvan vankiloiden kirjastoissa, sillä Raatikainen osoittaa pistävästi ja kylmäävästi, millainen pyramidihuijaus rikollisjengit ovat. Kaikki ovat uhrattavissa ja kaikkien haaveilemista isoista rahoista osille pääsee vain ylin huippu.
Hyvin Raatikainen kuvaa sitäkin, miksi uhrattavia lampaita silti riittää. Viitala tarvitsee toteuttajia, jotka ovat valmiita tekemään likaisen työn ja kantamaan vastuun, kun käry käy. Henkilökohtaiset mielihalut eivät ole siinä touhussa tarpeeksi tiukka liima. "Oli ollut pakko keksiä jotakin ylevämpää, uskonnon kaltaista, salaisuuden verhoamaa ja mystisyyttä huokuvaa", Raatikainen kuvaa järjestöä, jonka nimissä vannotaan veljeyttä ja ollaan valmiita mihin tahansa.
Kuolinpesässä Raatikainen pääsee siihen, että moottoripyörien ympärille rakentuneiden liivijengien aika alkaa olla ohi, kun Ruotsista Suomeen ulottuu vielä kovempi ja häikäilemättömämpi rikollisuus. Se pyyhkäisee vanhan maailman mennessään.
Jari Raatikaisen dekkarit etenevät vauhdilla. Monia dekkareita kuvataan sanalla nopealiikkeinen. Raatikaisen ovat sitten hypernopeita, sillä niissä tapahtuu koko ajan ja otetaan välillä pitkiä loikkia, koska oikeassa elämässä tutkinta ottaisi aikansa. Intensiteetti on hirmuinen Kuolinpesässä niin kuin se oli edeltäjissäkin.
Henkilökuvauksessa Raatikaisella on kaksi linjaa. Vakuutusyhtiö Elämänsuojan tutkijat jäävät luonnosasteelle, myös intohimolla työtään tekevä konkari Hujanen, jota painostetaan eläkkeelle. Hujanen muistuttaa monien dekkarien vanhan liiton tutkijaa, joka ei piittaa nykyajan kotkotuksista, mutta on elämäntavaksi muuttuneessa työssään erinomainen.
Tarinan konnissa Seppolassa ja Viitalassa Raatikainen pääsee puolestaan syvälle. Seppola on pintaliitäjä, jota kokaiinin lisäksi kiinnostavat menestyksen ulkoiset tunnusmerkit ja helppo raha vähällä työllä. Ikääntyvä jengipomo Viitala valmistautuu tekemään viimeisen kuprun ja katoamaan sitten muille maille eläkkeelle "veljiltään" nyysityt rahat mukanaan.
Jari Raatikainen on keksinyt ihan oman genren suomalaiseen rikoskirjallisuuteen. Hänen teoksiaan voisi kutsua dokumenttidekkareiksi tai true crimen ja rikosromaanin yhdistelmiksi. Miten vain, niiden vaikutus on murhaavan hyvä, koska kirjoista saa uutta tietoa, mutta kaikkea muuta kuin tietokirjamaisen puisevasti. Kuolinpesä edeltäjineen toimii täysillä myös ihan vaan rikosromaanina, sillä Raatikaisella on kertojan lahja hallussaan.
Kuolinpesässä sulkeutuu Syndikaatista alkanut yhtenäinen kaari. Raatikainen ei toivottavasti kuitenkaan lopeta tähän. Tällaisia rikosromaaneja ei kirjoita kukaan muu, eikä se ole edes mahdollista ilman laajaa asiantuntemusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti