Satu Rämö: Tinna. 406 sivua, WSOY.
Suomen myydyin kirjailija Satu Rämö jyrää listoilla tänäkin vuonna. Lokakuun lopulla ilmestynyttä Tinnaa myytiin heti kymmeniä tuhansia kappaleita. Helsingin kirjastoihin sitä on ostettu 255 kappaletta ja varauksia on yli 4000.
Hildur-sarja on ollut alusta asti menestys, mutta jakanut myös mielipiteitä harvinaisen voimakkaasti. Monet lukijat ovat nähneet tarpeelliseksi ilmoittaa aiemmista osista julkisesti, että kirja jäi kesken, koska se on niin kelvoton.
Tinna on sarjan viides osa. Siinä palataan alkuperäisen trilogian lumoavaan tunnelmaan ja hyvin viritettyyn rikosjuoneen. Vuosi sitten ilmestynyt tasapaksu ja sekava Rakel pisti pelkäämään, että Rämön eväät oli syöty, kun hän kirjoitti väkisin väännetyn oloisesti jatkoa kolmiosaiselle tarinalle, joka oli oikeastaan tullut jo kerrotuksi.
Mutta heittäköön ensimmäisen kiven se, joka kieltäytyisi jatkamasta osuttuaan poikkeukselliseen kultasuoneen.
Tinna on Hildurin täti ja kasvattaja sen jälkeen, kun hänen äitinsä ja isänsä kuolivat auto-onnettomuudessa, joka ei välttämättä ollutkaan pelkkä onnettomuus. Nimikkokirjassaan sokeutunut Tinna yrittää selvittää, miksi hänen sisarensa Hulda katosi Islannista Färsaarille, jossa eli elämänsä loppuun asti.
Pää- ja sivuhenkilöiden menneisyys on polttoainetta, jolla Rämö voi pitää sarjaansa elossa vielä monen osan verran.
Hildurin menneisyyteen kytkeytyy Tinnan pääjuoni hotelliketjun valokuvaajan Paula Wolfin kuolema Islannin maaseudulla Strandirissa. Ruumis löydetään joka syksyyn kuuluvassa isossa talkooponnistuksessa lampaidenkeruussa maastosta maatalojen aitauksiin. Tapaturma vai murha, pohtivat poliisit, kun lukija tietää alusta alkaen, että alkamassa on uuden henkirikoksen tutkinta.
Ruumista tutkiessaan Hildur kuulee oudon äänen, "kuin joku olisi puhkonut neulalla reikiä taivaankanteen". Se jää soimaan hänen päähänsä sitkeänä ja kiusallisena tinnituksena.
Ääni on yksi asia, jossa Rämö vie lukijan taas Islannin kiehtovan kansanperinteen pariin ja maustaa sillä rikosromaania. Syksyiset lammastalkoot ovat islantilainen erikoispiirre. Otetaan mukaan vielä muhkeat luontokuvaukset, niin ollaan Rämön suosion ytimessä. Etevien rikostarinoiden elävöittäjänä hän hyödyntää Islantia enemmän kuin syntyperäiset islantilaiset dekkarikirjailijat. Syntyy tunne, että Hildur-kirjat ovat enemmän kuin dekkareita, ne ovat eräänlaisia matkaoppaita Islantiin ja islantilaisuuteen.
Paula Wolfin kuoleman tutkinta vie Hildurin matkalle omaan menneisyyteensä. Mieleen nousee ensimmäinen ruumis 20 vuotta sitten, kun hän oli vasta harjoittelija Reykjavikin poliisissa. Mitä enemmän Hildur muistelee ja paneutuu sen jutun asiakirjoihin, sitä varmemmalta näyttää, että sama on tapahtunut ennenkin.
Isafjördur on Tinnassa sivuosassa. Suuri osa tapahtumista sijoittuu Reykjavikiin, missä Hilduria vastassa on menneisyys toisellakin tavalla. Nuoruudenrakastettu James on palannut kaupunkiin, mikä on ilmat pihalle iskevän epämiellyttävä yllätys.
Sivuroolissa on myös sarjan toinen päähenkilö Jakob. Hän virittää Islannin ja Suomen välillä tapahtuvan huumeyhteyden tutkintaa, mistä varmasti kuullaan seuraavissa jatko-osissa enemmän.
Aineksia jatko-osille antanevat myös Hildurin sisarukset Rosa ja Björk, joka on omasta tahdostaan vankilassa rikoksesta, jota ei ole tehnyt.
Tinnan kaksi juonta etenevät islantilaisuuksien ja rikostutkinnan vuorovedolla mieltä hyväilevästi. Mitään varsinaista jännitystä ei synny, mutta ehkä Rämö ei sitä edes tavoittele. Huldan ja Paula Wolfin mysteerien ratkaisemisessa on riittävästi älyllistä jännitettä, että Tinnan parissa viihtyy.
Yhden notkahduksen jälkeen Satu Rämö palasi huipulle. Tammikuussa nähdään, miten käännösmarkkinoilla menestynyt ja menestyvä Hildur taipuu Suomen mittapuulla huippukalliiksi tv-sarjaksi.
