Mary L. Trump: Maailman vaarallisin mies - Kuinka perheeni loi Donald Trumpin (Too Much and Never Enough. How My Family Created the World´s Most Dangerous Man.) Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen. WSOY 2026.
Entä jos Donald Trump on vain hullu ilman mitään suurta suunnitelmaa? Tällaisia pohti KU:n päätoimittaja Jussi Virkkunen tammikuussa tämän Davosissa pitämän sekopäisen puheen jälkeen. En tiedä, onko "hulluudelle" olemassa mitään vakiintunutta määritelmää, mutta nyt meillä on vakavasti otettava todistus siitä, että näin saattaa todellakin olla.
Donald Trumpin veljentyttären Mary L. Trumpin henkinen ruumiinavaus sedästään ilmestyi juuri suomeksi. Maailman vaarallisin mies on alkujaan ilmestynyt jo vuonna 2020. Mary L. Trump halusi kirjallaan vaikuttaa siihen, että Donald-setää ei valita toiselle kaudelle Yhdysvaltain presidentiksi. Hänet kuitenkin valittiin yhden nelivuotiskauden jälkeen.
Kirja on todennäköisesti ajankohtaisempi nyt kuin ilmestyessään. Donald Trump käyttäytyy vielä impulsiivisemmin ja vastuuttomammin kuin ensimmäisellä kaudellaan. Silloin hänen hallinnossaan oli myös "aikuisia", jotka pitivät presidenttiä edes jossain määrin aisoissa. Nyt on vain perseennuolijoita.
Mary L. Trump ei ole yksin Donald Trumpin sukulainen. Hänellä on tohtorin arvo kliinisessä psykologiassa. Kirjoittajan arviolla setänsä luonnekuvasta voi uskoa olevan painoarvoa.
Kuten kirjan alaotsikko kertoo, Trumpin persoonaa ei voi arvioida tuntematta perheen historiaa. Isoisäänsä kiinteistömoguli Frederick Trumpia kirjoittaja kuvaa sosiopaatiksi ja isoäitiään Elizabeth Trumpia fyysisesti ja psykologisesti sairaaksi. Kiintymyssuhdetta vanhempien ja lasten välillä ei perheessä tunnettu.
Mary L. Trumpin mukaan toiseksi vanhin poika Donald Trump on ensinnäkin narsisti. Hän täyttää kaikki yhdeksän narsismikriteeriä.
Mutta siinä ei ole kaikki.
"Voisi väittää, että Donald täyttää myös epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön tunnusmerkit. Häiriön vaikeinta muotoa pidetään yleensä sosiopatiana, mutta se saattaa liittyä myös rikollisiin taipumuksiin, röyhkeyteen ja piittaamattomuuteen muiden oikeuksista", Mary L. Trump kirjoittaa.
Lisäksi Donald Trumpilla saattaa olla riippuvainen persoonallisuus, joka ilmenee muun muassa kyvyttömyytenä tehdä päätöksiä. Päätöksiähän Trump tekee joskus liukuhihnalta, mutta hän on tullut tunnetuksi myös TACO-miehenä: Trump always chickens out eli kantti pettää kovan paikan tullen.
Donaldilla saattaa sisarentyttären mukaan olla myös diagnoisematon oppimisvaikeus, joka haittaa hänen kykyään käsitellä tietoa. Hänen puheensa eivät kestäkään faktojen tarkistusta. Näin kävi viimeksi juuri Davosissa.
Sosiopatian oireita ovat empatian puute, taipumus valehdella, välinpitämättömyys oikeasta ja väärästä, väkivaltainen käyttäytyminen ja piittaamattomuus muiden oikeuksista. Tällaisessa ilmapiirissä ja tunnekylmän isän varjossa Donald sisaruksineen kasvoi. Siihen liittyi vielä Fred-isän seksistinen usko naisten myötäsyntyiseen alempiarvoisuuteen.
Isä kasvatti aluksi vanhimmasta pojastaan Freddystä, Mary L. Trumpin isästä, työnsä jatkajaa. Freddyssä ei kuitenkaan ollut riittävästi "tappaja-luonnetta", joten hänestä tuli hylkiö. Seitsemän vuotta nuorempi Donald oppi, mitä isä ei halunnut ja halusi pojiltaan. Häneen kasvoi se luonne, jota Trump-imperiumin seuraavalta johtajalta vaadittiin. Donald harjoitteli kiusaamalla pikkuveljeään Robertia.
Donald Trump alkoi menestyä New Yorkin kiinteistöbisneksessä 1980-luvulla. Hän alkoi saada nimeä playboyna ja diilintekijänä. Todellisuudessa kaiken takana olivat isän kontaktit ja rahat. Donald Trump on luonut itsestään myyttiä, että hän sai isältään vain yhden miljoonan ja maksoi senkin takaisin. Todellisuudessa Fred rahoitti suosikkipoikansa bisneksiä ja mauttoman huikentelevaa elämäntyyliä sadoilla miljoonilla dollareilla. Veroja lahjoista ei maksettu.
Omin voimin Donald Trump osasi kyllä tuhlata rahaa ja ajautua konkursseihin.
The New York Times paljasti syksyllä 2018 petoksia ja rikollisia tekoja Donald Trumpin varallisuuden ja aseman taustalla. Tiedot lehdelle vuoti Mary L. Trump, jonka sukuhaaran isoisä oli tehnyt perinnöttömäksi.
Trumpin molemmilla presidenttikausilla on ihmetelty montaa asiaa. Yksi niistä on, millainen ote Venäjän presidentillä Vladimir Putinilla on Trumpiin ja miksi. Mary L. Trumpin vastaus on, että Putin samoin kuin Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un muistuttavat psykologiselta profiililtaan hänen isoisäänsä Frediä.
"He huomasivat presidentinvaalien jälkeen, että Donald oli henkilöhistoriansa ja persoonallisuutensa ainutlaatuisten vikojen takia äärimmäisen altis häntä älykkäämpien, vahvempien henkilöiden manipuloinnille."
Mary L. Trumpin mukaan Donald Trump on niin typerä, että hänet saa toimimaan tahtonsa mukaan toistelemalla, että hän on älykkäin, suurin ja paras.
Pohjimmiltaan setä on veljentyttären mielestä edelleen se pelokas pieni poika, joka pelkää olevansa riittämätön isälleen niin kuin vanhempi veljensä oli. Vanhin veli Freddy alkoholisoitui, tuhoutui ja kuoli nuorena. Nyt Donald Trump esiintyy öykkäröimällä ja "tappajan luonteellaan" kauan sitten kuolleelle isälleen, jotta ei itsekin tuhoutuisi.
Mary L. Trumpin kirja on sairauskertomus eräästä kolkosta amerikkalaisesta perheestä, josta muiden epäonneksi nousi maailman vaikutusvaltaisin valtiojohtaja. Siinä on paljon omaelämäkerrallista ainesta, joka ei ole kiinnostavaa suomalaiselle lukijalle. Kirjan kova ydin on kuitenkin kirkas: maailmaa pitää otteessaan ihan aito sekopää. Voi sanoa myös hullu.
Donaldin poliittisia taustavoimia Mary ei analysoi. Vaikuttaa siltä, että vaikka presidentillä itsellään ei olisi mitään suurta eikä pientäkään suunnitelmaa, MAGA-konservatiiveilla kyllä on. Siksi Yhdysvaltain demokratia on nyt aidosti vaakalaudalla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti