Christopher Andrew, Vasili Mitrokhin: The Mitrokhin Archive. The Penguine press 1999.
Julkaistu Kansan Uutisissa 25.1.2000.
Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu harjoitti massiivista salakuuntelua koko elinaikansa. Neuvostoliittolaiset pääsivät käsiksi USA:n huippusalaisiin sotilastietoihin mm. asentamalla mikrofonin Pentagonille tutkimustyötä tehneen yrityksen kokoushuoneeseen.
Eri puolilla maailmaa on pohdittu parin viime vuoden ajan huolestuneesti kansalaisiin ja yrityksiin kohdistuvan elektronisen tiedustelun valtavia mahdollisuuksia. Paljastukset Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden viraston NSA:n johtamasta Echelon-vakoilusta ovat kertoneet, että tarvittaessa kukaan ei ole turvassa nykyaikaisilta vakoilusatelliiteilta.
Mutta elektroninen tiedustelu oli massiivista myös USA:n päävastustajalla Neuvostoliitolla kylmän sodan aikana. Sotilastiedustelupalvelu GRU vastasi sotilaallisten viestien sieppauksista ja turvallisuuspalvelu KGB valvoi diplomaatti- ja muuta siviilipuolen tietoliikennettä.
Vuonna 1960 signaalitiedustelusta vastannut KGB:n kahdeksas osasto purki 209 000 diplomaattista viestiä, joita oli lähetetty 51 maasta. Vuoteen 1967 mennessä KGB pystyi murtamaan 152 salakirjoitusjärjestelmää.
Neuvostoliiton sisällä tiedustelusta vastasi KGB:n toinen päädirektoraatti. KGB:n ja sen edeltäjien pääkohde oli 1930-luvulta lähtien Yhdysvaltain suurlähetystö. Vuonna 1944 lähetystöstä löytyi 120 piilotettua mikrofonia.
Vuonna 1953 Yhdysvalloille alettiin rakentaa uutta lähetystöä Moskovaan. Rakennustyötä vartioivat amerikkalaiset turvallisuusviranomaiset tarkoituksenaan estää kuuntelulaitteiden asentaminen. Vuonna 1964 lähetystön seinistä löydettiin kuitenkin 40 mikrofonia. Rakennustyömaata vartioitiin ainoastaan päivisin. Öisin oli KGB:n miesten vuoro toimia.
Brittiagentit paljastuivat
1960-luvulta lähtien Neuvostoliitto mikitti onnistuneesti useita Yhdysvaltain ja Britannian suurlähetystöjä kolmannessa maailmassa.
Suurimpia menestyksiä oli Britannian Beirutin suurlähetystön kuuntelu, joka alkoi 1960-luvun alkupuolella. Operaation avulla Neuvostoliitto pystyi tunnistamaan 50 Lähi-idässä ja Euroopassa toimivaa brittiagenttia. Neuvostoliittolaiset saivat selville, että Britannian salaisella palvelulla SIS:llä oli omat miehensä niin Irakin hallituksen kuin Egyptin presidentinkin liepeillä. Lisäksi selvisi, että Libanonin kommunistinen puolue oli SIS:n soluttama.
SIS:lle selvisi vasta vuonna 1971, että sen Beirutin suurlähetystössä toimiva toimisto oli täynnä neuvostomikrofoneja.
Tämä operaatio RUBIN paljasti venäläisille myös kuusi brittiagenttia, jotka olivat soluttautuneet KGB:hen, GRU:hun ja Tshekkoslovakian turvallisuuspalveluun StB:hen.
Britannian ja USA:n läheisten suhteiden takia operaatio RUBIN toi KGB:lle runsaasti tietoa myös CIA:n toimista. Vuonna 1969 KGB ryhtyi kuitenkin onnistuneeseen hankkeeseen mikrofonien asentamiseksi myös CIA:n toimistoon.
1970-luvulla Neuvostoliiton mielenkiinto kiinnittyi Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan ja ainakin USA:n Guinean suurlähetystön keskustelut olivat useita vuosia KGB:n kuultavissa.
Suurlähetystö kuin antenni
KGB:n kunnianhimoisin suunnitelma oli kuitenkin asentaa mikrofonit USA:n Moskovan suurlähetystöön, jonka rakennustyö alkoi vuonna 1979. KGB:stä loikannut Viktor Sheymov varoitti vuotta myöhemmin CIA:ta, että koko rakennus aiotaan rakentaa jättiläismäiseksi kuuntelujärjestelmäksi, missä mikään ei pysy piilossa.
Amerikkalaiset luulivat poistaneensa rakennuksesta sen valmistumisen kuluessa kaikki kuuntelulaitteet, mutta viisi vuotta myöhemmin selvisi, että koko rakennus oli käytännöllisesti katsoen kytketty politbyrooseen. Seinistä löytyi laitteita, joiden luonnehdittiin CIA:ssa olevan vasta piirustuspöydällä.
Uutta lähestystörakennusta ei otettu koskaan käyttöön.
Edustustot kuunteluasemina
Mikrofonit lähetystöjen seinissä eivät olleet KGB:n ainoa menetelmä. 1960-luvun lopulla tärkeään osaan nousi puhelin- ja radioliikenteen viestien sieppaus Neuvostoliiton suurlähetystöihin ja edustustoihin asennetuilla laitteilla.
USA:ssa operaatio käynnistettiin 1966 Neuvostoliiton suurlähetystön ylimmässä kerroksessa muutaman korttelin päässä Valkoisesta talosta.
Seuraavana vuonna kuuntelujärjestelmä asennettiin myös New Yorkin edustustoon. Lopulta Neuvostoliitolla oli Washingtonissa ja sen ympäristössä viisi ja New Yorkissa neljä kuunteluasemaa.
"Pystyimme kuuntelemaan Pentagonia, FBI:tä , Valkoista taloa, poliisia ja muita virastoja. Niiden keskustelut käytiin suojaamattomilla linjoilla, mutta siitä huolimatta saimme yllättävän paljon hyödyllistä materiaalia", venäläiset myöhemmin kuvasivat.
1969 KGB:n kauko-ohjattava radiolähetin löysi tiensä senaatin ulkoasiainvaliokuntaan ja se paljastui vasta vuonna 1973.
KGB kuunteli Nixonin Moskovan vierailun valmistelua
1970 kuuntelulaitteilla varustettiin myös Montrealin, Mexico Cityn, Tokion, Pekingin, Teheranin, Ateenan, Rooman, Pariisin, Bonnin, Salzburgin, Lontoon, Reykjavikin ja Belgradin lähetystöt. Näiden asemien kautta KGB mursi seuraavana vuonna kymmeniä tuhansia salattuja viestejä.
KGB mm. kuunteli USA:n ulkoministerin Henry Kissingerin keskustelut Lontoossa Britannian ulkoministerin James Callaghanin kanssa 1974. Keskustelujen tarkoituksena oli valmistella presidentti Richard Nixonin Moskovan vierailua.
Pelin henkeen kuului, että Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden virasto NSA harjoitti samanlaista toimintaa omien lähetystöjensä kautta. NSA:n väitettiin mm. pystyvän kuuntelemaan politbyroon jäsenten puhelinkeskusteluita mustien Ziliensä takapenkeiltä.
Kuuntelu hälvensi salaliittoteorioita
KGB:n hankkima tiedustelumateriaali jatkoi kasvamistaan. Yhteenvetoja ja käsikirjoituksia lähetettiin Moskovaan 7 000 sivua vuonna 1976 yksin USA:sta. Neuvostoliitto pystyi seuraamaan mm. Naton kokousten valmisteluja.
Signaalitiedustelu oli Neuvostoliiton tärkein tietolähde presidenttien Gerald Ford ja Jimmy Carter ulko- ja puolustuspolitiikasta. Käytännössä saatujen tietojen suurin merkitys oli ehkä siinä, että se hälvensi venäläisten salaliittoteorioita Yhdysvaltain aikeista eri maailmankolkista.
Tärkeimmät Neuvostoliiton saamat tiedot olivat kuitenkin sotilaallisia. KGB onnistui sieppaamaan huippusalaisia tietoja USA:n ohjusjärjestelmistä, hävittäjistä ja AWACS-tutkavalvontakoneesta ainakin 1980-luvun alkupuolelle asti.
New Yorkin kuunteluasema pääsi käsiksi faksiliikenteeseen, jota käytiin puolustusteollisuutta palvelevien yritysten ja Brookhavenin kansallisen laboratorion välillä. KGB:lle vuosi tietoja mm. ohjusten- ja sukellusveneiden torjuntajärjestelmistä.
FBI:n onnistui harhauttaa KGB:tä
KGB pysyi ajan tasalla siinä, miten FBI yritti jäljittää sen operaatioita seuraamalla yksin New Yorkissa kuutta FBI:n käyttämää lyhyillä aalloilla toimivaa radiokanavaa. Myöhemmin KGB:lle selvisi, että FBI oli myös onnistunut huijaamaan sitä. Helposti jäljitettävillä linjoilla amerikkalaiset kävivät harhautusmielessä harmittomia keskusteluja. Varsinainen FBI:n viestiliikenne kulki 1970-luvun alussa järjestelmissä, joihin KGB ei päässyt käsiksi.
New Yorkin ja Washingtonin lisäksi KGB:n tärkein kuunteluasema sijaitsi Lourdesissa Kuubassa. Myös se kohdistui amerikkalaiseen tietoliikenteeseen. Vuonna 1985 Lourdesissa oli KGB:n henkilökuntaa 2 100.
1980-luvulle tultaessa KGB:n oli entistä vaikeampaa kuunnella liittovaltion virastoja, mutta vielä 1980 KGB saavutti merkittävän voiton onnistuessaan asentamaan mikrofonit Pentagonille tutkimustyötä tehneen System Planning Corporation -yhtiön kokoushuoneeseen.
Tämä operaatio FLAMINGO tuotti Neuvostoliitolle yli 10 kuukauden ajan huippusalaista tietoa USA:n ydinaseista Euroopassa, USA:n kemiallisista aseista, USA:n laivaston mahdollisuuksista ydinasekonfliktissa ja USA:n näkemyksistä valmistauduttaessa SALT 2 -neuvotteluihin.
Operaatio FLAMINGO ei loppunut paljastumiseen, vaan radiolähettimen patteri kului loppuun.
Suomeakin kuunneltiin
Euroopassa KGB kuunteli 1980-luvun alkupuoliskolla lähes kaikkien maiden, myös Suomen, diplomaattista viestintää. Politbyroo, johon kuuluivat mm. Leonid Brezhnev, Juri Andropov ja Andrei Gromyko saivat päivittäin katsauksen tärkeimpiin siepattuihin viesteihin.
1980-luvun edistyessä teknologian kehitys teki elektronisen viestinnän tarkkailusta entistä vaikeampaa. Maailmanlaajuisessa telekommunikaatiossa alettiin siirtyä kuituoptiikkaan ja yhä tehokkaampiin suojausjärjestelmiin.
Ilmeisesti Neuvostoliitto kuitenkin laajensi kuuntelutoimintaansa myös Mihail Gorbatshovin valtakaudella, mutta GRU:n USA:han, Natoon ja Kiinaan kohdistamien operaatioiden merkitys kasvoi KGB:n hankkeiden kustannuksella. 1980-luvun loppuun mennessä puna-armeijalla oli käytössään 40 signaalitiedustelurykmenttiä ja 130 tiedustelusatelliittia. Elektroniseen tiedusteluun oli käytössä myös 60 laivaa ja lukuisa joukko erilaisia ilma-aluksia.
GRU:lla ja KGB:lla oli yhteensä 500 maa-asemaa signaalitiedusteluun eri puolilla maailmaa ja kaiken kaikkiaan ne työllistivät 350 000 henkeä kryptoanalyytikoista tekniseen henkilökuntaan.
Entinen KGB-upseeri Vladimir Rubakov arveli vuonna 1991, että elektronitiedusteluun upposi neljäsosa turvallisuuspalvelun budjetista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti