Viisivuotissuunnitelmasta ja hiivan hinnasta päätti politbyroo

Julkaistu Kansan Uutisissa 30.11.2001.

Hannu Rautkallion toimittama kirja NKP ja Suomi 1953-1962 kertoo, miten NKP:n keskuskomitea teki aina huippusalaisia tai vähintäänkin salaisia päätöksiä. Sama se, olivat kyseessä sitten SKP:n arpajaisten palkintoautot tai presidentti Urho Kekkosen seurueelle annettavat lahjat tämän Moskovan vierailulla vuonna 1960.

Dokumenttikokoelma NKP ja Suomi kertoo kymmenien vuosien takaisista ajoista, mutta muualla julkistetut NKP:n keskuskomitean ja poliittisen toimikunnan pöytäkirjat vahvistavat, ettei tyyli muuttunut missään vaiheessa. Neuvostoliiton viimeisiin vuosiin asti politbyroo saattoi saman kuukauden aikana pohtia hedelmämehujen ja hiivan hintaa sekä seuraavaa viisivuotissuunnitelmaa.

Venäläisen historioitsijan Dmitri Volkogonovin lännessä vuonna 1998 ilmestynyt kirja The Rise and Fall of the Soviet Empire kertoo dokumentoidusti, miten jättiläisvaltiota johdettiin. Teosta ei jostain käsittämättömästä syystä ole suomennettu.

Vuonna 1995 kuolleen Dmitri Volkogonovin johdolla avattiin 1990-luvun alussa 78 miljoonaa kansiota NKP:n ja KGB:n arkistoista. Volkogonovilla oli käytössään muun muassa poliittisen toimikunnan keskustelupöytäkirjoja kaikilta Neuvostoliiton vuosikymmeniltä. Hänen mukaansa Neuvostoliiton tuhon siemenet kylvikin jo valtakunnan perustanut Vladimir Iljitsh Lenin, sillä leninismi oli teoriassa ja käytännössä kaikkien elämänalueiden täydellistä kontrollia Venäjällä.

Tuhansia säädöksiä

Dmitri Volkogonovin mukaan Neuvostoliittoa hallinneet NKP:n keskuskomitea ja poliittinen toimikunta eivät koskaan pystyneet erottamaan isoja asioita pienistä. Tärkeintä näytti olevan se, että säädöksiä tuotettiin tasaiseen tahtiin. Politbyroo kokoontui lähes viikottain ja tuotti 1980-luvulla vuosittain runsaat 4 000 säädöstä. Kun vuoden tuloksista tehtiin tiliä, painotettiin aina sitä, että päätökset oli tehty leniniläisen yksimielisyyden vallitessa.

Esimerkiksi keväällä 1985 politbyroon asialistalla oli muutaman viikon sisällä vappumielenosoitusten järjestäminen, kevätkylvöjen valmistelut, Gorkin autotehtaan tekninen ajanmukaistaminen sekä suunnitelma Neuvostoliiton taloudellisesta ja sosiaalisesta kehityksestä vuodelle 1986.

Mihail Gorbatshovin kaudella politbyroossa saatettiin pohtia myös Neuvostoliiton kirjailijaliiton henkilövalintoja ja tällaisia keskuteluja jatkettiin vuoteen 1990 saakka.

Breshnev oli tehokirjailija

Järkyttävintä on, että neuvostojohdolle tarjottiin vuosia hälyttäviä raportteja maan talouden tilasta, mutta ne sivuutettiin kylmästi. Sen sijaan neuvostojohtajat olivat lapsellisen innokkaita julkaisemaan puheitaan ja kirjoituksiaan kirjoina, joita kukaan ei lukenut.

Valtion julkaisutoiminnasta vastanneen viraston johtaja M. Nenashev valitti kesällä 1986 keskuskomitealle, että miljoonia kappaleita Leonid Brezhnevin kirjoja lojuu pölyä keräämässä kauppojen hyllyillä. Breshnev julkaisi peräti 166 kirjaa ja hänet palkittiin Leninin kirjallisuuspalkinnolla.

Yhtään paremmin eivät kaupaksi käyneet Andropovin, Grishinin, Kulakovin, Pelshen, Ponomarevin, Romanovin, Suslovin, Tihonovin, Ustinovin ja Tshernenkonkaan kirjat.

Lisäksi kirjakauppojen riesana oli 700 000 Breshnevin, 130 000 Andropovin ja 170 000 Tshernenkon muotokuvaa.

Gorbatshov yritti salaisella kirjeellä hillitä johtajien intoa julkaista puheitaan kirjoina. Hänen oma 420-sivuinen puhe- ja kirjoituskokoelmansa oli tosin tullut markkinoille joulukuussa 1985. NKP:n pääsihteeriksi Gorbatshov oli nimitetty maaliskuussa.

Kimin sapeli ohitti synkän talousraportin

KGB:n johtaja Juri Andropov laati vuodesta 1975 politbyroolle hälyttäviä muistioita maan taloudellisesta tilasta. Neuvostojohdossa katsottiin kuitenkin, että syynä ongelmiin kulutustavaratuotannossa ja maataloudessa olivat USA:n imperialistit. Lisäksi lohtuna oli se, että joillakin aloilla menestyttiin ennen näkemättömällä tavalla: NKP:n 24. puoluekokoukselle raportoitiin, että Leninin kirjojen painos ylitti 76 miljoonan kappaleen rajan vuosina 1969-70.

Neuvostoliiton omina toimina talousvaikeuksiin politbyroossa painotettiin vuodesta toiseen kurin tiukentamista ja puolueen otteen vahvistamista kaikilla yhteiskuntaelämän aloilla.

Karmeimman kuvan Stalinin jälkeisistä neuvostojohtajista Volkogonov luo Konstantin Tshernenkosta, joka nousi NKP:n pääsihteeriksi 72-vuotiaana ja kuoli 13 kuukautta myöhemmin.

Tshernenko oli hetken vastuussa kaikesta, mitä Neuvostoliitossa tapahtui, mutta vanhalle ja sairaalle miehelle kävelyssä oli riittävästi haastetta ajattelusta puhumattakaan.

Pian valtaantulonsa jälkeen maaliskuussa 1984 hän määritteli puoluejärjestöille yksityiskohtaiset ohjeet siitä, minkälaisillä kirjelmillä keskuskomiteaa oli lupa lähestyä. Hän määräsi marginaalin leveyden, rivien määrän liuskaa kohti ja sen, ettei yhdessä kirjelmässä saanut olla enempää kuin viisi liuskaa.

Keskuskomitean talousasiantuntija B. Gostev varoitti samaan aikaan lähestyvästä talouskatastrofista. Hänen mukaansa lähes 60 prosenttia maan vaihdettavasta valuutasta kului ruuan, kulutustavaroiden, metallien ja kemikaalien tuontiin. Samaan aikaan Neuvostoliitto pystyi viemään vain jalostamattomia raaka-aineita.

Gostevin raportista ei keskusteltu kertaakaan politbyroossa. Samoihin aikoihin se pohti, mitä lahjoja valtiovierailulle tulossa olevalle Kim Il-sungille annetaan. Kim sai kultaisen sapelin, posliinivaasin sekä venäläistä vodkaa ja viiniä.