Rakkaus ja kostonhalu voittavat kaikki esteet hienossa tanskalaisromaanissa Kadotettu nainen

Anna Ekberg: Kadotettu nainen. Suomentanut Katarina Luoma. 389 sivua, Minerva.

Tanskalaiset Anders Rønnow ja Jacob Weinreich kirjoittavat naisista kertovia tarinoita nimimerkillä Anna Ekberg. Ekbergin kolmatta teosta Kadotettu nainen markkinoidaan trillerinä ja dekkarina, koska niin on myyvintä. Kirjassa onkin parhaiden dekkarien kerronnallinen imu ja tapahtumien intensiteetti, mutta itse kutsuisin sitä suureksi silmiä avaavaksi romaaniksi tästä meidän niin monien epäoikeudenmukaisuuksien maailmastamme.

Kadotettu nainen on kertomus etsijöistä.

Diplomaatin tytärtä Rebekkaa viedään Ugandassa synnytyslaitokselle. Auto-onnettomuudessa hän melkein kuolee. Tytär syntyi kuolleena, hänelle kerrotaan. 17 vuotta myöhemmin leukemiaan sairastunut Rebekka saa kuulla, että vauva säilyikin hengissä ja hänet annettiin lastenkotiin.

Angel on siepattu lapsisotilaaksi ja seksiorjaksi Ugandassa. Hänen onnistuu paeta. Angel lähtee jäljittämään orjuuttajaansa Oberstenia kosto mielessään.

Kööpenhaminassa poliisi Kim etsii afrikkalaisen naisen murhaajaa. Murhan erityispiirre on, että naiselta on leikattu toinen jalka poikki ja se on viety pois.

Rebekan ja Angelin vimmaisesta etsinnästä syntyy mieltä puristava kuvaus köyhän Afrikan todellisuudesta. Entisten lapsisotilaiden haastatteluihin ja muuhun perusteelliseen taustatyöhön pohjautuva Kadotettu nainen vie syvälle maanosan loputtomien sotien mekanismeihin ja varsinkin naisten ja lasten lohduttomaan asemaan. Osansa saavat länsimaiden auttamispyrkimykset, jotka pahimmillaan lisäävät ongelmia.

Anna Ekbergin näkemys voi olla liiankin synkkä, mutta ainakin se on perusteltu näkemys.

Angelin mukana lukija viedään samalle kuolemanvaaralliselle ihmissalakuljettajien matkalle Eurooppaan, mikä on todellisuutta joka päivä. Hän ei kuitenkaan ole matkalla, koska uskoo saavansa talon ja työtä, vaan koska haluaa vain kostaa.

Pakahduttava etsintä päättyy Länsi-Själlantiin, missä esitetään tiheä loppunäytös ilman nykydekkareille tyypillistä väkivallalla mässäilyä. Lopussa toivo saa vallan.