Suomalaisen jännityskirjallisuuden uusi ajanlasku alkoi vuonna 1997. Ilkka Remeksen esikoisteos Pääkallokehrääjä pudotti leuan lattiaan. Myös Suomessa voidaan kirjoittaa täysin uskottava kansainvälisen tason trilleri. Hienossa juonikehitelmässä eletään vaihtoehtoisessa historiassa. Suomen Demokraattinen Tasavalta palauttaa itsenäisyytensä Kremlin nyrkin alta.
Vuonna 2000 debytoi Taavi Soininvaara Remeksen jalanjäljissä. Ebola-Helsingissä Suojelupoliisin etsivä Arto Ratamo joutui taistelemaan tappavan viruksen leviämistä vastaan ja pelastamaan maailman bioasetta havittelevilta tiedustelupalveluilta ja terroristeilta.
Trillerien kirjoittajia on tullut lisää, mutta alkuperäinenkin kaksikko on voimissaan. Millaisia ovat heidän syksyn 2019 jännärinsä ja kumpi onnistui tällä kertaa paremmin?
Vuosien mittaan tuntuma on ollut, että Remeksen aihevalinnat ovat olleet ajankohtaisempia ja kirjat yksinkertaisesti jännittävämpiä.
Remeksen Kremlin nyrkki jatkaa viime vuonna alkanutta Robert Forsten -sarjaa niin, että se ei täysin toimi itsenäisenä teoksena. Alku on tyrmäävä. Venäjä miehittää nopealla iskulla Ahvenanmaan ja tuhoaa ohjusiskuilla lentokenttiä. Itsenäisyystaistelu on edessä niin kuin Pääkallokehrääjässäkin vuonna 1997.
Remes saarnaa Natoa
Remeksen uusimpia kirjoja on rasittanut se, että hänellä on sanoma: Suomi Natoon ja vähän äkkiä. Edellisessä neljän kirjan sarjassaan hän tehosti vaatimustaan kuvaamalla tilanteen, jossa Venäjä katkaisee Suomesta sähköt paukkupakkasilla, järjestää itärajalle pakolaisvyöryn ja usuttaa trollaamalla kansan toisiaan vastaan palauttaakseen Suomen etupiiriinsä.
Kremlin nyrkki jatkaa samaa teemaa vielä suoraviivaisemmin, vaikka viekkaiden venäläisten pääfokus on kirjassa toisaalla ja kiinalaiset taitavat olla vieläkin viekkaampia.
Mitä enemmän Remes koventaa panoksia ja mitä tosikommin hän pauhaa Natosta, sitä tylsemmiksi hänen kirjansa ovat muuttuneet. Kremlin nyrkki on uuvuttava lukukokemus. Venäläisten totaalisen pahuuden lisäksi sitä rasittaa teknotrillereille tyypillinen teknisen tiedon yliannostus ja sillä briljeeraaminen. Tässä kirjassa on lisäksi tuhottomasti sivujuonia, jotka alkoivat edellisessä osassa ja jatkuvat todennäköisesti seuraavassa.
Kiehtovaa Remeksen kirjoissa ovat aina hänen löytönsä todellisesta elämästä, niin nytkin. Kremlin nyrkissä hän annostelee mielenkiintoisen tietopaketin natsi-Saksan tiedemiesten hämmästyttävistä keksinnöistä. Sodan jälkeen moni heistä jatkoi elämäänsä uudella nimellä Yhdysvalloissa vaikka oikea osoite olisi ollut sotarikostuomioistuin.
Rujoa kidutusta kovalta kostajalta
Taavi Soininvaaran Ratamo-sarjaa jatkavassa Tuhon messiaassa ollaan taas kerran suurvaltojen valtapelin ytimessä Lähi-idässä. Katala amerikkalaiskenraali on järjestänyt liikaa tienneen eversti Oldmanin jihadistien vangiksi. Kidutettu Oldman pääsee pakenemaan ja aloittaa hurjan koston kaikkia tapaukseen sekaantuneita vastaan. Aikaa ei ole paljon, sillä Oldman on kuolemaisillaan syöpään.
Ratamo joutuu kytketyksi tapaukseen, koska Oldman aloittaa kostonsa Helsingissä kohteenaan Egyptin suurlähettiläs. Soininvaaran kuvaamana väkivalta on rujoa, mutta kidutusmenetelmät pohjautuvat varmasti todellisuuteen – ikävä kyllä.
Uskottavuus on niin ja näin, kun kuolemansairas mies lentää maasta toiseen ja tappaa uhrin kerrallaan ovelasti kehitetyillä juonilla. Näinhän se on aina trillereissä, ja jos tämän hyväksyy, niin Soininvaara tekee komeaa työtä. Lähi-idän ruutitynnyrin ympärillä käytävä vaarallinen peli karmaisee jokaista, joka seuraa uutisia. Tarinassa on riittävästi realistisiakin aineksia.
Toimintakohtausten kirjoittajana Soininvaara päästää itsensä kyllä liian helpolla. Kun Ratamo joutuu takaa-ajettuna suljetuksi palavaan taloon, on hän vain päässyt sieltä pois seuraavassa kohtauksessa. Hieman samalla lailla kirjan loppuhuipennuskin lässähtää.
Parikymmentä vuotta trillereitä kirjoittaneita Remestä ja Soininvaaraa yhdistää moni asia. Kirjojen lähtökohta on aina jollain tapaa Suomi, mutta ympyrät kansainväliset ja vaarassa koko maailma. Kummankaan kirjoissa ei ole tippaakaan huumoria. Taustatiedot kirjoihin on rakennettu huolella.
Soininvaara lienee edelleen Remestä pienempi nimi, mutta viime vuosina hänen kirjansa ovat olleet parempia. Soininvaara kirjoittaa erinomaisia jännäreitä, mutta ei pyri mielipidevaikuttajaksi. Remeksellä menee siinä roolissa tahattomaksi komiikaksi, niin totinen hän on saarnamiehen roolissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti