Unto Hämäläinen ja Terho Ovaska: Lännettymisen lyhyt historia. WSOY 1998.
Julkaistu Kansan Uutisissa 21.8.1998.
Vuonna 1985 Suomi rohkeni hakea Euroopan vapaakauppaliiton Eftan jäsenyyttä. Neuvostoliiton painostuksesta Suomi oli joutunut 1960-luvun alussa kehittämään Eftan ulkojäsenyyden, mutta 1980-luvulla järjestelylle ei nähty enää perusteita.
Vanhan tavan mukaan täysjäsenyys oli kuitenkin hyväksytettävä ensin Neuvostoliitolla, jossa NKP:n pääsihteeriksi oli noussut maaliskuussa 1985 Mihail Gorbatshov.
Presidentti Mauno Koivisto lähetti pari viikkoa ennen syyskuista Moskovan vierailuaan Gorbatshoville kirjeen, jossa hän kertoi Suomen Efta-projektista.
Tapana Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa oli lähettää Kremliin tieto valmisteilla olevista merkittävistä hankkeista. Jos pariin viikkoon ei kuulunut vastausta, hanke pantiin käyntiin. Muussa tapauksessa asiasta neuvoteltiin ja hanke joko raukesi tai sai NKP:n hyväksynnän.
Koska Neuvostoliitosta ei kommentoitu Efta-hanketta, Koivisto saattoi ilmoittaa pari päivää ennen matkaansa Suomen liittyvän vapaakauppaliittoon seuraavan vuoden alusta.
Vuonna 1997 Euroopan unionin jäsenmaa Suomi puolestaan nimesi ensimmäisen suurlähettiläänsä Natoon. Suomalaiset olivat mukana kymmenissä työryhmissä Naton kanssa ja puolustusvoimain kartat ja ohjeet muutettiin Nato-kelpoisiksi.
Kronikka murroksesta
Siitä miten Suomi eteni 12 vuodessa jättiloikin Neuvostoliiton vaikutuspiiristä länteen, kertoo eilen ilmestynyt toimittaja Unto Hämäläisen ja pilapiirtäjä Terho Ovaskan kirja Lännettymisen lyhyt historia (WSOY).
Nimensä mukaan kyseessä on kronikka Suomen ulkopoliittisen linjan kääntymisestä idästä länteen. Samoja asioita on perusteellisemmin käsitelty lukuisissa viime vuosien poliittisissa muistelmissa, kuten presidentti Mauno Koiviston kirjoissa eikä Hämäläisen teos tuo näihin mitään uutta.
Lännettymisen lyhyt historia on kuitenkin kätevä käsikirja, kun yritetään muistella, milloin clearing-kauppa Neuvostoliiton kanssa loppui ja koska Suomessa uskaltauduttiin keskustelemaan EY-jäsenyydestä.
Soros toivoi, Suomi toteutti
Hämäläisen kirjan perusteella Suomen ulkopoliittisen linjan taitekohdaksi voidaan ajoittaa vuosi 1986. Suomen Pankki ehdotti pääomaliikkeiden vapauttamista ja suomalaisten luottamus Neuvostoliittoon romahti Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden takia. Presidentti Urho Kekkonen kuoli.
Unto Hämäläinen on kaivanut arkistoistaan mielenkiintoisen sijoittaja George Sorosin haastattelun toukokuulta 1986. Siinä tämä amerikkalainen suursijoittaja odotti, että Suomen taloudellinen ilmasto ja koko asennoituminen muuttuvat. Vientiä länteen on lisättävä ja taloudellista toimintaa vapautettava mm. sallimalla yritysten laaja ulkomaalaisomistus.
Soros arveli muutoksen kestävän kolme vuotta. Tänään Suomessa on toteutettu kaikki Soroksen kaipaamat toimet.
Koivisto jarruna...
Yksi kirjan punainen lanka on presidentti Mauno Koiviston vuosia kestänyt ärtymys sen edessä, että poliittinen keskustelu milloin mistäkin askeleesta kävi hänen mielestään liian kuumana.
Vuonna 1987 Harri Holkerin sinipunahallituksen sisäpiiri keskusteli mahdollisuudesta hakea Euroopan neuvoston jäsenyyttä. Koivisto pisti aluksi hankkeen jäihin. Hänellä oli liuta raportteja, joissa Neuvostoliiton edustajat varoittivat jäsenyydestä.
1989 Suomessa tehtiin ensimmäiset aloitteet EY-jäsenyyden hakemisesta. Yksi ensimmäisistä oli "vara-Manu", Ulkopoliittisen instituutin johtaja Paavo Lipponen.
Presidentti oli harmissaan keskustelusta. Berliinin muuri murtui ja Prahassa osoitettiin mieltä, mutta Koivisto arvioi Paasikivi-seurassa, ettei Eurooppaan viime vuosikymmeninä vakiintunut perusasetelma muutu kovin nopeasti.
Liettuan julistauduttua itsenäiseksi maaliskuussa 1990 Mauno Koivisto piti ulkopolitiikassa edelleen tärkeimpänä Suomen suhteita Moskovaan ja alkusyksystä hän leimasi kiihtyvän EY-keskustelun "verraten joutavanpäiväiseksi."
EY-jäsenyys poltteli puolueita. Hämäläisen mukaan EY-kysymys "päätettiin hoitaa", kun Esko Ahon porvarihallitus joutui devalvoimaan markan marraskuussa 1991. Valtiovarainministeri Iiro Viinanen uhkasi erota, mutta Aho sai hänet jatkamaan lupaamalla jäsenyyden hakemista.
...silti päälännettäjä
Koiviston varovaisuudesta huolimatta Unto Hämäläinen arvioi hänet Suomen päälännettäjäksi.
– Suomen loitontaminen hajoavasta Neuvostoliitosta ja samaan aikaan kiinnittäminen tiukasti Länsi-Euroopan yhdentymisen oli lopultakin Koiviston suurin saavutus, Hämäläinen sanoi eilen kirjansa julkistamistilaisuudessa.
– Koivisto jos kuka oli Suomen lännettäjä ja hän käytti maksimaalisesti tavoitteen ajamiseen presidentin valtaoikeuksia sekä synnynnäistä häikäilemättömyyttä ja oveluutta. Nämä ominaisuudet hän onnistui ihailtavalla tavalla peittelemään.
Koivisto on itsekin kirjoittanut joutuneensa politiikassa tilanteisiin, joissa täytyy ensin esittää päinvastainen kanta kuin se oma kanta, jonka haluaa toteutuvan.
Vaihtoehtona Väyrynen
Suomi olisi saattanut valita myös toisen tien. Valinta henkilöityy Paavo Väyryseen, jonka ulkoministerikaudella Suomi liittyi Eftan täysjäseneksi, joka ensimmäisenä ehdotti liittymistä Euroopan neuvostoon ja joka oli ulkoministerinä EY-jäsenyyttä haettaessa.
1993 Väyrynen kuitenkin jätti hallituksen ja alkoi kampanjoida EU-jäsenyyttä vastaan. Jos Väyrysen linja olisi voittanut, Suomen paikka Euroopan kartalla olisi aivan toinen.
Ratkaisevamman siirron Väyrynen teki Hämäläisen mukaan kuitenkin jo 1990 jättäessään keskustapuolueen Esko Aholle. Ilman Ahoa keskusta ei olisi kääntynyt Suomen EU-jäsenyyden taakse.
Nyt Unto Hämäläinen olettaa Suomen lännettymisen tulleen suvantovaiheeseen. Aikaisemmin uusi prosessi tunki päälle kun vielä edellistä valmisteltiin. Näin ei ole nyt. Joidenkin vuosien kuluessa Suomi joutuu kuitenkin ratkaisemaan suhteensa Natoon. Jos Ruotsi menee jäseneksi, Suomella ei ole muuta tietä kuin mennä perässä.
"Vasemmistoliitto lunasti paikkansa"
Hämäläisen kirjasta voi kerrata myös sen, miten SKDL/Vasemmistoliitto irtautui Neuvostoliiton vaikutuksesta.
1985 koko SKDL:n eduskuntaryhmä vastusti Suomen liittymistä Eftaan. 1989 Jäsenyyttä Euroopan neuvostossa vastustivat enää taistolaisten neljä kansanedustajaa.
Kun vanhoilliset yrittivät vallankaappausta Moskovassa vuonna 1991, Vasemmistoliitto tuomitsi sen yksiselitteisesti ennen Euroopan yhteisöä ja USA:n presidenttiä George Bushiakin, muistelee silloinen puoluesihteeri Matti Viialainen kirjassa.
Seuraavana päivänä Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä puolueen kantaa moittivat Viialaisen mukaan Esko-Juhani Tennilä ja Jaakko Laakso. Viialainen itse toteaa, että sillä kannanotolla Vasemmistoliitto lunasti paikkansa uutena vasemmistopuolueena.
Jo aiemmin, joulukuussa 1990 Vasemmistoliiton valtuuskunta sai kokea Moskovassa, ettei sen kaikista kannanotoista pidetty. Kun valtuuskunta halusi laskea kukkalaitteen Andrei Saharovin asunnon seinälle, paikalle piti mennä omalla kyydillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti