Håkan Nesser: Komisario ja hiljaisuus (Kommissarien och tystnaden). Suomentanut Saara Villa. 326 sivua. Tammi.
Julkaistu Kansan Uutisissa 12.9.2003.
Håkan Nesserin kymmenosaiseksi kasvava Van Veeteren -sarja tulee puoliväliin heikoissa merkeissä. Erittäin hienojen romaanien jälkeen Nesser on päästänyt käsistään harvinaisen velton työn. Komisario ja hiljaisuus on dekkari, joka piti lukea puoliväkisin loppuun.
Missä vika?
Kirjan lähtökohta on kiinnostava. Poliisi saa vihjeen, että Puhdas elämä -uskonlahkon kesäleiriltä on kadonnut nuori tyttö. Lahkosta tämä kiistetään, mutta pian löytyy ruumis ja sitten toinen. Samaan aikaan lahkon johtaja Oscar Jellinek katoaa jäljettömiin.
Komisario Van Veeteren valmistautuu kesälomaansa ja ehkä lopulliseen elämänmuutokseen. Kotikaupungissaan Maardamissa hän katselee sillä silmällä myytävänä olevaa antikvariaattia.
Mietteet keskeytyvät, kun Van Veeteren lähetetään Sorbinowoon konsultoimaan tutkimuksia tytön mahdollisesta katoamisesta. Tutkintaa vaikeuttaa se, etteivät lahkolaiset suostu puhumaan sanaakaan poliisille.
Kiinnostavasta asetelmasta Håkan Nesser on kirjoittanut romaanin, joka käy suurimmaksi osaksi tyhjäkäynnillä. Kirjoittajan kepeä tyyli on huutavassa ristiriidassa sen kuvaamien kauheiden tapahtumien kanssa. Nesser vieraannuttaa lukijan aiheesta niin kauas, että uhrien kohtalo tuntuu sinänsä yhdentekevältä.
Sorbinowossa tutkimuksia johtaa poliisimestarin sijainen Kluuge. Iso joukko poliiseja hyörii tapahtuneen kimpussa, mutta konsultti Van Veeteren harhailee omilla teillään. Nesser painottaa poliisityön sijasta Van Veeterenin nauttimia hyviä aterioita ja oivallisia viinejä.
Noin 300 sivun kohdalla kirjailija huomaa, että tarina pitäisi saada päätökseenkin. Siinä ei poliisitutkimusta tarvita, kun Van Veeteren hoksaa sherlockholmesmaisella oivalluksella, mistä tapahtumasarjassa on kysymys ja sitten juttu pannaan pakettiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti