keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Uuden ajan yksityisetsivä


Dennis Lehane: Täyttä sotaa. Suomentanut Tuula Saarikoski. Tammi. 286 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 28.5.2003.

Jostain kumman syystä yksi dekkareiden perushahmo, yksityisetsivä, on lähes kadonnut alan teoksista.
 Ehkä syynä on se, että elämme niin väkivaltaisia aikoja, ettei Sam Spaden ja Phillip Marlowen kaltaisille romanttisille sankareille yksinkertaisesti ole enää tilaa. Tai he vaikuttaisivat ajastaan eksyneiltä kummajaisilta nykykirjallisuudessa.
 Amerikanirlantilainen Dennis Lehane yrittää uudistaa yksityisetsivän hahmoa viisiosaisessa sarjassa, jossa juttuja ratkoo etsiväpari Patrick Kenzie ja Angela Gennaro. Tänä keväänä suomeksi ilmestynyt Täyttä sotaa on sarjan onnistunut avaus.
 Kaikki alkaa aivan viattomasti. Kaksi senaattoria palkkaa etsiväparin etsimään mustan siivoojan, jonka epäillään varastaneen jengisotien suitsimiseen tähtäävään lakiehdotukseen liittyviä dokumentteja.
 Kuten lukija hyvin arvaa, kyse on aivan muusta, paljon raskaammasta tavarasta. Mistä? Sitä ei voi tässä paljastaa.
Täyttä sotaa kiihtyy nimensä veroiseksi, mutta mistään aivottomasta mätöstä ei ole kysymys. Lehanen etsivähahmot ovat persoonallisia ja mielenkiintoisia, ja tapahtumapaikka Bostonin kuvauksessa on voimaa.
 Dennis Lehane tuo hyvin esiin amerikkalaisen suurkaupungin kaksijakoisuuden, missä ihonväri pitkälti edelleen määrää asuinpaikan ja sen laadun. Poikkeuksellista hänen kirjassaan on se, että romaanin hahmoina on myös työläisiä.
 Dokumenttien metsästys vie etsivät keskelle rajuja jengisotia ja iljettäviä tapahtumia, mutta mitään paisutellun tuntuista romaanissa ei ole. Ehkä aika todella on näin rujo, ettei kunniallisinkaan yksityisetsivä voi säilyttää kilpeään kirkkaana.


1 kommentti:

  1. Kiitos vinkistä. Olen itsekin huomannut, että yksityisetsivät ovat hävinneet kirjoista vaikka varmasti lukijoita riittää näiden kirjojen parissa. Täytyy käydä lähikirjastolta kysymässä tätä kirjaa.

    VastaaPoista