tiistai 29. lokakuuta 2019

Markku Ropposen arkista jännitystä


Markku Ropponen: Puhelu kiusaajalta. 261 sivua. Tammi.
Julkaistu Kansan Uutisissa 25.10.2002.

Nykyisissä jännityskirjoissa on kaksi valtavirtaa. Yhtäällä on megaäksön, jossa pelissä on mieluiten koko maapallon kohtalo ja pelikenttänä koko maailma. Toisaalla ovat ahdistuneet jännitysromaanit, joissa murhatutkimusten kautta peilataan yhteiskunnan tilaa ja muuttumista.
 Mutta välillä on mukava lukea ihan tavallinen dekkari, jossa rosvot ovat rosvoja, tilanteet arkisia ja rikoskin enempi surkea laatuaan.
 Markku Ropponen on tällainen karun arjen kuvaaja parhaasta päästä. Puhelu kiusaajalta -kirjassa ollaan ankean syksyisessä Jyväskylässä, missä yksityisetsivä Kuhala saa toimeksiannon tutkia 1970-luvulla tapahtunutta murhaa.
 Toisaalla kaksi luuseria joutuu kiristyksen kohteeksi ja muutama uusikin ruumis saadaan aikaan.
 Ropponen kirjoittaa oudon vetävällä tavalla. Kerronta on leppoisaa, mutta vähitellen jännitys tiivistyy kuin huomaamatta ja henkilöissä on elämän makua. (Paitsi tietysti niissä, jotka pääsevät tapahtumien edetessä hengestään).
 Erityiskiitoksen Markku Ropponen ansaitsee yksityisetsivä Otto Kuhalan hahmosta. Hän ei kuuntele oopperaa, ei ole eronnut eikä alkoholisoitunut. Viimeistään onnellista perhe-elämää viettävä tavallinen mies, joka sattuu olemaan yksityisetsivä rikkoo nykydekkarin kaavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti