Tasapaksua Leena Lehtolaista

Leena Lehtolainen: Veren vimma. 313 sivua. Tammi.
Julkaistu Kansan Uutisissa 27.8.2003.

Ensimmäinen Maria Kallio -romaani neljään vuoteen menee pettymyksen puolelle. Kirja on ihan samanlainen kuin seitsemän edeltäjäänsä, perusdekkari, joka ei herätä intohimoja suuntaan eikä toiseen.
 Nyt Maria Kallion johtama poliisijoukko saa tutkittavakseen häikäilemättömän toimittajan Annukka Hackmanin murhan. Häikäilemättömän sikäli, että hän on ollut kirjoittamassa keinoja kaihtamatta paljastuskirjaa rallitähti Sasha Smedsistä. Projekti kuitenkin päättyy päähän ammuttuun laukaukseen Kirkkonummen Humaljärvellä.
 Tutkinta etenee samoja latuja kuin muissakin Leena Lehtolaisen kirjoissa. On pieni epäiltyjen piiri, jota kuulustellaan vuoron perään. Kaikilla tuntuu olevan omat syynsä vihata murhattua henkilöä ja lopussa odottaa yllätys.
 Rinnan murhatutkimusten seurataan Maria Kallion yksityiselämää, joka on käynyt entistä mutkikkaammaksi. Antti ja Maria ovat joutuneet muuttamaan kerrostaloon ja se rassaa parisuhdetta. Sitä rassaavat myös Marian kodin ja työn väliset ristipaineet. Antti kiukuttelee, kun Maria joutuu töihin epätavallisinakin aikoina.
 Työssä Maria Kallio on saanut uudeksi alaisekseen upean blondin Ursula Honkasen, jota Leena Lehtolainen käsittelee ärsyttävän yksioikoisesti. Koska Ursula on kaunis blondi, hän tiuskii, pilaa työyhteisön ilmapiirin ahdistelusyytöksillään ja taitaa vielä vuotaa jutun tutkinnasta iltapäivälehtiinkin. Ei uskoisi, että naiskirjailija kehittää näin kliseisen blondihahmon.
 Kirjan nimi Veren vimma ei oikein saa katetta sen sisällöstä. Vimman sijasta tarjolla on tasaisen tappavaa kerrontaa aiempien Maria Kallio -kirjojen tyyliin. Vuonna 2000 ilmestynyt Tappava säde säilyttää edelleen kirkkaasti paikkansa Lehtolaisen parhaana kirjana.