Julkaistu Kansan Uutisissa 1.8.2003.
Kirjassa hän analysoi suuryritysten uutta toimintatapaa, jossa ne pyrkivät kaikin tavoin irtautumaan oman työn tekemisestä. Tuotanto siirretään mahdollisimman halvalla toimiville alihankkijoille, niin sanottuihin hikipajoihin. Työn tekemisen sijaan yhtiöt keskittyvät myymään kalliisti rakennettua tuotemerkkiä, brändiä.
No Logo teki Naomi Kleinista yhtiövallan vastaisen ja globalisaatiokriittisen liikkeen supertähden. Hän oletti kirjanesittelykiertueensa kestävän pari viikkoa, mutta se venyi kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Sen aikana hän vieraili 22 maassa, myös Suomessa.
No Logo iski suoraan ajan hermoon tilanteessa, jossa kansainvälisten kauppaneuvotteluiden ympärillä alkoi tapahtua ja esimerkiksi Maailman kauppajärjestön WTO:n kokoukset jouduttiin eristämään raskailla suojauksilla mielenosoittajien takia.
Naomi Klein nimettiin yhdeksi protestien johtohahmoista ja puhetorvista vaikkei hän ollut osallistunut politiikkaan.
Nyt puolitoista vuotta myöhemmin ilmestyy Naomi Kleinin uusi kirja Vastarintaa ja vaihtoehtoja, joka on kokoelma hänen artikkeleitaan ja puheitaan vuosilta 2000-2002. Paikoin se vaikuttaa hieman vanhentuneelta eikä lyhyissä teksteissä ole samanlaista painoarvoa kuin No Logossa.
Suurten globalisaatiomielenosoitustenkin kukoistus näyttää olevan laantumaan päin.
Silti parhaimmillaan Naomi Kleinin sanoissa on edelleen voimaa.
Globaali ideologia
Mutta silloin kun Naomi Kleinista tuli tähti, olivat mielenosoitukset suuria ja hän itse tuhansien muiden lailla alkoi luottaa poliittisen muutoksen mahdollisuuteen.
Ja mikä oli se tausta, mikä sai ihmiset protestoimaan?
– Hallitukset laiminlöivät kaikkialla maailmassa valitsijoidensa tarpeet täyttääkseen monikansallisten sijoittajien vaatimukset. Laiminlyönnit koskivat jopa välttämättömiä perustarpeita kuten lääkkeitä, asuntoja, maata ja vettä, Klein vastaa.
Samaan aikaan maailmantalous keskittyi hänen mukaansa noususuhdanteen huumassa tavoittelemaan lyhyen aikavälin voittoja ja osoittautui kyvyttömäksi hoitamaan yhä polttavampia ekologisia ja inhimillisiä kriisejä.
– On vaikea sanoa, miksi protestiliike räjähti kasvuun juuri silloin, koska monet mainituista sosiaalisista ja ympäristöön liittyvistä ongelmista olivat jatkuneet jo vuosikymmeniä, Naomi Klein pohtii.
– Osasyynä on ilman muuta itse globalisaatio. Koulujen rahanpuutteesta tai juomaveden saastumisesta oli aikaisemmin tapana syyttää taitamatonta taloudenpitoa tai yksittäisten maiden hallitusten mädännäisyyttä. Kun tietojenvaihto yli rajojen vilkastui, huomattiin, että ongelmat ovatkin globaalin ideologian paikallisia seurauksia, hän vastaa itse.
Klein toteaa, että tuon globaalin ideologian panivat toimeen eri maiden poliitikot, "mutta se on laadittu keskitetysti muutamien yritysten ja kansainvälisten instituutioiden etuja silmällä pitäen."
Näitä instituutioita ovat Maailman kauppajärjestö WTO, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki.
Eivät vastusta globalisaatiota
Vastustavatko mielenosoittajat globalisaatiota? Naomi Kleinin mielestä eivät.
– Median protestiliikkeelle tuputtamassa "antiglobalisaation" leimassa on se ironinen piirre, että nimenomaan tämä liike on tehnyt globalisaatiosta elettyä todellisuutta ja onnistunut siinä kenties paremmin kuin kansainvälisimmätkään yritysjohtajat tai innokkaimmatkaan ökymatkailijat, hän napauttaa.
Toisenlaista globalisaatiota edustavat esimerkiksi Maailman sosiaalifoorumi, suurten talouskokousten varjotapahtumat ja aktivistien verkostot. Tämä globalisaatio ei tarkoita kaupankäyntiä tai turismia, vaan "monisäikeistä prosessia, jossa tuhannet ihmiset sitovat kohtalonsa yhteen yksinkertaisesti vaihtamalla ideoita ja kertomalla, miten abstraktit talousteoriat vaikuttavat heidän arkeensa."
Se, mitä yleensä kutsutaan globalisaatioksi ei Naomi Kleinin mukaan ole "vain ihmiskunnan kehityksen väistämätön vaihe, vaan mitä poliittisin prosessi, jossa tehdään harkittuja päätöksiä siitä, miten globalisaatio toteutetaan."
– "Globalisaation" sisällön hämäryys johtuu osaltaan siitä, että tässä nimenomaisessa talousmallissa kauppaa ei käsitellä yhtenä kansainvälistymisen osana, vaan se nostetaan kaiken kattavaksi infrastruktuuriksi. Se nielaisee vähitellen sisäänsä ja alistaa valtaansa kaiken — kulttuurin, ihmisoikeudet, ympäristön ja demokratiankin.
– Kun väittelemme tästä mallista, emme puhu tuotteiden ja palvelujen rajat ylittävän kaupankäynnin ansioista, vaan koko maailmassa toteutuvan läpikotaisen kaupallistumisen vaikutuksista. Puhumme tavoista, joilla "yhteistä hyvää" muunnetaan ja järjestellään uudestaan — karsitaan, yksityistetään ja poistetaan sääntelyn piiristä — globaaliin kaupankäyntijärjestelmään osallistumisen ja siinä kilpailemisen nimissä. Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa ei suunnitella kaupankäynnin sääntöjä, vaan kaikille sopivaa hallintomallia, eräänlaista McHallintoa. Kiistely koskee nimenomaan tätä mallia, Naomi Klein tähdentää.
Hän huomauttaa, että globalisaation piti tarkoittaa globaalia avoimuutta ja yhdistymistä. Kävikin niin, että yhteiskunnista tulee koko ajan sulkeutuneempia ja vartioidumpia. Pelkästään eriarvoisen nykytilanteen säilyttämiseksi tarvitaan entistä enemmän turvallisuustoimia ja sotilaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti