keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Piilevä fasismi kummittelee Ruotsissa


Henning Mankell: Tanssinopettajan paluu (Danslärarens återkomst). Suomentanut Laura Jänisniemi. 522 sivua. Otava.
Julkaistu Kansan Uutisissa 25.10.2002.

Henning Mankellin ensimmäinen jännäri Wallander-sarjan jälkeen. Onko magiikka tallella? Ovatko henkilöt yhtä mielenkiintoisia kuin ennen? Vieläkö riittää rikoksia Ruotsissa ratkaistavaksi?
 Kyllä, kyllä ja kyllä.
 Wallander-fanit voivat huokaista helpotuksesta. Tanssinopettajan paluu on suorastaan sietämättömän hyvä jännityskirja ja sen päähenkilö, rikospoliisi Stefan Lindman voisi olla Kurt Wallanderin nuorempi veli synkkine yksinäisine ajatuksineen.
 Henning Mankell on jälleen rakentanut mysteerin, joka ei hellitä otteestaan. Syrjäiseen kylään muuttanut entinen poliisi Herbert Molin murhataan raa'asti ja hänen talostaan löytyvät verijäljet muistuttavat tangon askelia.
 Molinin entinen työtoveri Stefan Lindman odottaa syöpähoitojen alkamista ja pakenee ahdistustaan murhapaikalle Härjedalenin metsiin Pohjois-Ruotsiin. Siellä hän tutustuu murhatutkintaa johtavaan sympaattiseen Giuseppe Larssoniin ja jahti voi alkaa.
 Jo kirjan prologi antaa ymmärtää, että fasismista on kysymys. Eikä tässä paljasteta suurta salaisuutta, kun kerrotaan, että syrjäänvetäytyneeltä Herbert Molininilta löytyy taustaltaan menneisyys isolla M:llä toisen maailmansodan aikana.
 Henning Mankell pistää Stefan Lindmanin tutustumaan ruotsalaiseen fasismiin ennen ja nyt. Paljastuu, että 1930-luvulla Ruotsissa vaikutti voimakas natsivirtaus ja edelleen sen perilliset odottavat piiloissaan tilaisuutta ryhtyä hirmutekoihin.
 Varoitus ei tunnu yhtään liioitellulta. Tämän syksyn vaaleissa äärioikeisto eteni voimakkaasti Ruotsissa joskin uusnatsit jäivät sentään vaille valtuustopaikkoja.
Tanssinopettajan paluun rakenne on tuttu Mankellin aiemmista kirjoista. Murhaaja selviää jo kirjan alkupuolella ja motiivitkin alkavat paljastua jo hyvissä ajoin, vaikka kaikki kirkastuukin vasta lopussa.
 Osoitus todellisen mestarin työstä onkin se, että kirjan imu säilyy viimeiseen sivuun asti, vaikka lukija on tiennyt jo paljon aikaisemmin, että kuka sen teki ja miksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti