Julkaistu Kansan Uutisissa 2.5.2002.
Henning Mankellin luoma hieno poliisihahmo Kurt Wallander on niittänyt hurjaa menestystä Pohjoismaissa ja Saksassa, ja viimeksi Mankell on palkittu Englannissakin.
Kahdeksanosaisesta Wallander-sarjasta muodostuu ehjä kokonaisuus, vaikka sen sisällä yksittäiset kirjat poikkeavatkin melko paljon toisistaan ja muodostavat laajemman kokonaisuuden sisällä tavallaan omia minisarjojaan.
Ovathan Kasvoton kuolema ja Hymyilevä mies sittenkin aika tavallisia poliisiromaaneja.
Riian verikoirat ja Valkoinen naarasleijona taas ottavat aiheensa kansainvälisestä politiikasta.
Ystadissa riehuvista sarjamurhaajista kertovat Väärillä jäljillä, Viides nainen ja Askeleen jäljessä muodostavat tavallaan aivan oman trilogiansa.
Kokonaisuus sarjasta kuitenkin muodostuu, sillä kaikki kahdeksan kirjaa etenevät loogisessa järjestyksessä ja edellä kerrottu on tarpeen tietää seuraavaan osaan mentäessä. Kirjoissa Wallander ja hänen läheisensä muuttuvat koko ajan ja saavat osin dramaattisiakin uusia piirteitä.
Sarjan edetessä Wallander joutuu huomaamaan moneen kertaan, ettei tiedä itse asiassa mitään niistä ihmisistä, joiden kanssa hän viettää työpäivänsä.
Luopuminen Kurt Wallanderin seurasta tuntui raskaalta, kun se viimeinenkin romaani Palomuuri oli luettu. Onneksi Henning Mankell julkaisi vielä yhden kokoelman Wallander-tarinoita. Pyramidi sisältää viisi Wallander-novellia. Ensimmäinen kertoo hänen ensimmäisestä rikosjutustaan 1960-luvun lopulta ja viimeinen päättyy sinä aamuna, kun ensimmäinen romaani Kasvoton kuolema alkaa.
Ensimmäinen ja viimeinen tarina ovat myös kokoelman parhaat, sillä ne on kirjoitettu varta vasten tätä kokoelmaa varten ja nimenomaan syventämään Wallanderin luonnekuvaa. Kolme keskimmäistä tarinaa on julkaistu aikaisemmin ruotsalaisissa lehdissä vuosina 1995-1997 ja ne ovat aika köykäistä tekoa.
Kirjan aloittava 110-sivuinen Isku kertoo, miten Wallanderista tuli rikospoliisi. Tarina sijoittuu 1960-luvun loppuun. Kurt Wallander kärvistelee Malmössä järjestyspoliisina, sillä Vietnam-mielenosoitusten hillitseminen ei tunnu omalta alalta.
Wallander asuu pienessä poikamiesboksissa, seurustelu Monan kanssa takkuilee ja suhde omituiseen isään on vaikea.
Sitten hänen naapurinsa löytyy kotoaan kuolleena. Päällisin puolin tapaukseen ei näytä liittyvän mitään rikosta, mutta rikospoliisiin janoava Wallander alkaa selvitellä asiaa omin päin ja jälleen kerran asiat eivät ole sitä miltä ne aluksi näyttävät.
Wallanderin tietä rikosten maailmaan tasoittaa sympaattinen malmöläisrikospoliisi Hemberg, joka antaa hänen olla mukana tutkimuksissa ja katsoo sormien läpi pieniä omavaltaisuuksia.
Novellissa rikoksen selvittely käy Wallanderilta kuin tanssi. Johtolankojen kerääminen on kovin helppoa ja rikostarinana juttu on heppoinen. Mutta Wallander-hahmolle Mankell luo osuvasti taustaa ja luo linkkejä romaanisarjaan.
Näiden novellien perusteella ihmetyttämään jää se, miksi Wallander kaikissa romaaneissa pitää syöpään kuolevaa Rydbergiä oppi-isänään. Rydberg on tylsä tyyppi, joka laukoo lähinnä itsestäänselvyyksiä. Sen sijaan Iskuun kehitetty Hemberg on kiinnostava hahmo.
Kokoelman päättävä 165-sivuinen niminovelli Pyramidi on täyttä tavaraa ja pituutensakin puolesta siihen mahtuvat kaikki ne ainekset, jotka tekivät romaanisarjasta niin lumoavan.
Ystadissa selvitellään kahden vanhan rouvan kuolemaan johtanutta tulipaloa, kaupungin lähellä maahan murskautuu samoihin aikoihin salaperäinen pienlentokone ja Wallanderin aina samaa maisemataulua maalaavasta isästä on paljon vaivaa.
Pyramidissa jätetään haikeita, muttei onneksi vieläkään aivan lopullisia jäähyväisiä Kurt Wallanderille. Henning Mankell on aloittamassa uutta romaanisarjaa, jonka pääosissa tulee olemaan poliisiksi opiskellut Linda Wallander. Kehittyyköhän sarjassa sivuhenkilönä esiintyvästä Kurtista vanhemmiten samanlainen känkkäränkkä kuin hänen isänsä oli?
Lisäksi kirjan kansissa on julkaisematta vielä yksi Wallander-novelli. Henning Mankell ja Van Veeteren -romaaneista tunnettu Håkan Nesser nimittäin julkaisivat jouluaattona 1995 Göteborgs Postenissa yhteisen tarinan, jossa Wallander ja Van Veeteren tapaavat toisensa. Ehkäpä tämäkin harvinaisuus saadaan vielä joskus kansien väliin.
Henning Mankellin Wallander-sarja on parasta, mitä rikoksia tutkivista poliiseista on kirjoitettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti