maanantai 9. joulukuuta 2019

Kännikulttuurin karmea ruumiinavaus

Petri Pietiläinen & Juha Metso: Junnu Vanio – Sellaista elämä on. Docendo 2018. 424 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 26.10.2018.

Keskeinen osa suomalaisesta viihteestä tehtiin 1970-luvulla humalassa, jonka aste vaihteli pienestä tuiskeesta totaaliseen örveltämiseen. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, kun lukee Petri Pietiläisen ja Juha Metson kirjaa Junnu Vainiosta. Rakastetun lauluntekijän, ja etenkin tekstittäjän, elämäntarina laajenee koko yhden tunkkaisen aikakauden ruumiinavaukseksi.

Kirjassa esiintyy valtavasti julkisuudesta edelleen tuttuja hahmoja, vielä enemmän keskuudestamme poistuneita. Kaikki eivät tietenkään juopotelleet, mutta moni kertoo, miten viinaa vedettiin päiväkausia kaksin käsin. Silti hommatkin hoituivat. Vainio itse sanoitti juoppovuosinaankin lauluja, jotka nyt ovat kaikkien tunnustamia klassikkoja.

Vainion alkoholismi on tuttu juttu, mutta sen syvyys aukeaa vasta nyt. Teokseen on haastateltu kymmeniä henkilöitä. Syntyy kuva, jota Albatrossin ja Nestori Miikkulaisen tekijästä on vaikea ymmärtää: haiseva riidanhaastaja ja vaimonsa hakkaaja.

Syvimmässä vaiheessa hän vaikutti 1973–1974 ilmestyneessä skandaalilehti Panoraamassa, jonka kuvissa sanoittajamestari esiintyi munasillaan. Skandaalit taas keksittiin omasta päästä siihen mittaan, että päätoimittajan tehtävää hoitanut toimittaja ja tietokirjailija Seppo Porvali joutui vankilaan.

Korkki meni kiinni 1970-luvun lopussa. 1979 ilmestynyt laulu Käyn ahon laitaa oli uuden ajan alku. Remeltäjästä sukeutui lempeä humoristi, myötäeläjä ja ihmisten tarkkailija, joka myös sävelsi itse ne tärkeimmät laulut.

Kirja kertoo todellakin kaiken Junnu Vainiosta Kotkan Hovinsaaren lapsuudesta vasta kuoleman jälkeen tulleeseen menestykseen ja nykyajan muistamisiin. Hän sanoitti kymmeniä, ehkä satoja hittejä, mutta omat levyt eivät olleet mitään menestyksiä. Ainoan kultalevynsäkin hän sai ylimääräisenä tunnustuksena Armin ja Dannyn laulamasta Tahdon olla sulle hellä -singlestä.

Takaiskuja sen sijaan riitti vielä seestymisen jälkeenkin.

Albatrossi ei menestynyt Kotkan merimieslaulufestivaalilla, koska kilpailua ei käyty laulujen vaan solistien kesken. Vanhoja poikia viiksekkäitä ei päässyt vielä 1980-luvulla kevyen musiikin myynnin kannalta olennaiseen Syksyn sävel -kilpailuun. MTV:ssä kuitenkin huomattiin moka ja norppien suojeluun olennaisesti vaikuttanut kappale sai kunniamaininnan ohjelmassa, jossa esitettiin kilpailusta karsiutunutta musiikkia.

Runsas ja rönsyilevä. Liiankin. Sellaisen kirjallisen muistomerkin Juha Vainio nyt sai. Hän olisi täyttänyt keväällä 80 vuotta. Kuolema tuli vain 52-vuotiaana 29.10.1990.

Lähes 2 500 laulun sanoittaja on kaiken muistamisensa ansainnut, mutta tässä tapauksessa olisi kaivattu kustannustoimittajaa poistamaan toisteisuutta, asian vierestä puhumista, kirjallista hölinää. Myös sanoittajan pojan Ilkka Vainion vähempi esiintyminen kirjan sivuilla olisi sille suureksi eduksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti