Anna Lihammer: Kun pimeys peittää maan. Suomentanut Ulla Lempinen. Atena 2015. 332 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 18.9.2015.
Rikoskirjallisuus reagoi usein muita kirjallisuuden lajeja ketterämmin ajan yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Ei liene sattumaa, että dekkarisuomennosten yksi tuoreimmista haaroista ovat 1930-luvulle sijoittuvat ja natsien valtaantulon vaikutuksia käsittelevät kirjat.
Loistavat Philip Kerrin Berliiniin ja Vilmos Kondorin Budapestiin sijoittuvat noir-dekkarit saavat nyt seurakseen Ruotsin viime vuoden parhaana esikoisena palkitun arkeologi Anna Lihammerin jännärin Kun pimeys peittää maan.
Anna Lihammerin teos sijoittuu vuoteen 1934. Natsivalta heijastuu Ruotsiin etenkin rotuoppeina. ”Heikomman aineksen” sterilisaatiota koskeva laki on juuri hyväksytty ja Uppsalan yliopistossa rotubiologit mittaavat kalloja.
Yksi heistä saa niin sanotusti maistaa omaa lääkettään. Murhaa tutkimaan asetetaan umpimielinen komisario Carl Hell, joka valitsee apulaisekseen ennen kuulumattomasti naisen, poliisisisar Maria Gustavsonin. Romaanin aikana Ruotsissa ei ollut naispoliiseja. Poliisisisaret huolehtivat rikostapauksissa naisista ja lapsista.
Teos risteilee Uppsalan Rotubiologian instituutista Tukholman valtapiireihin. Poliittisen juonittelun sivuhaarassa on etäisiä kaikuja tv-sarjoista Vallan linnake ja House of Cards.
Lihammer on aiemmin kirjoittanut palkittuja tietokirjoja. Kun pimeys peittää maan alkupuolella tietokirjailijan tausta näkyy hieman liiallisena luennointina ruotsalaisen rotubiologian taustoista. Se on ehkä kuitenkin tarkoituksellista ja tarpeellista, sillä 1930-luvun asenteiden kuvaus on hieman soveltaen ikävän lähellä vuonna 2015 leviäviä näkemyksiä:
Te liian tummat, liian lyhyet, liian tyhmät, liian sairaat, liian kadotetut. Teidän epäonnistumisenne johtuu geeneistänne, ei meidän luomastamme yhteiskunnasta.
Tai kuvaus natseista:
He olivat ujuttaneet yhä useampia sanoja arkipuheeseen, ja yhä useammista asioista oli tullut salonkikelpoisia puheenaiheita. Sellainen totutti ihmisiä ajatukseen, etteivät kaikki olleet yhtä inhimillisiä, että ihmisarvoa saattoi mitata ja arvottaa.
Pohjustuksen jälkeen Lihammerin esikoisesta kuoriutuu jäntevä pohjoismaisen dekkarin parhaiden perinteiden mukainen yhteiskunnallisen puheenvuoron ja jännityksen yhdistelmä.
Ruotsalaisuus ei enää muutamaan vuoteen ole ollut dekkareissa laatutakuu, mutta Lihammerin kirja on hyvä muistutus länsinaapurin parhaimmillaan kovasta tasosta. Carl Hell on hieno, arvoituksellinen hahmo, jonka taustaa Lihammer avaa pala palalta paljon pimentoon jättäen. Tämä ennakoi jatko-osia.
Poliisisisar Maria Gustavson on yhtä onnistunut henkilö. Köyhistä oloista kotoisin oleva hämmentynyt radikaali esifeministi täysin miehisessä maailmassa. Onneksi Lihammer ei tee hänestä tarinan sankaria vaan näyttää epävarmuuden.
Suomalaiselle lukijalle herää kysymys, onko molemmilla suomalaiset sukujuuret. Kumpikin ajattelee niin paljon, mutta saa toisilleen sanottua niin vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti