Jens Lapidus: Vip-huone. Suomentanut Jaana Nikula. Like 2014. 407 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 26.9.2104.
Rikkaita ja turmeltuneita bilettäjiä Tukholman cooleimmassa paikassa, alamaailmaa Serbiasta ja Syyriasta.
Jens Lapiduksen uuden sarjan alkuasetelma muistuttaa hämmentävän paljon hänen mestarillista Stockholm noir -rikostrilogiaansa, joka kertoi eri etnisistä taustoista tulevista eri portaiden rikollisista ilman yhtään poliisia. Asianajajana edelleen kirjallisesta menestyksestään huolimatta jatkavan Lapiduksen ote ruotsalaiseen nykyrikollisuuteen oli kylmäävän tehokas ja ilmeisen realistinen.
Siksi on yllättävää, että Vip-huone puolestaan kärsii uskottavuuden puutteesta. Rikas paha poika siepataan ja hänestä vaaditaan miljoonalunnaita. Julkisuuden pelossa tapausta ei anneta poliisin tutkittavaksi, vaan eteenpäin pyrkivä, mutta kokematon liikejuristi Emelie saa sen hoidettavakseen. Taustatukea hänelle antaa juuri vankilasta vapautunut pitkää tuomiota istunut Teddy Maksumic.
Juttu etenee tavanomaisten poliisielokuvien hengessä, vaikka poliiseja ei tässäkään kirjassa ole. Epäsuhtainen parivaljakko ei aluksi voi sietää toisiaan, mutta hitsautuu vähitellen yhteen ja alkaa täydentää toisiaan. Täysin vieraalle maalle joutuneesta Emeliestä löytyy nokkeluutta ja särmää kuin luonnostaan ja Teddy on kahdeksan vankilavuoden jälkeen yllättävän valmis rikostutkija omaperäisin keinoin.
Hieman latteaa vaikutelmaa lisää vielä kirjan lopun pitkä selittelyjakso, jossa tarinaa väännetään rautalangasta ja jossa tulee vielä se pakollinen yllätyskäänne.
Vip-huoneen parhaita puolia ovat Lapiduksen viiltävät havainnot ruotsalaisen yläluokan kahdesta sukupolvesta ja perinteiden hajoamisesta.
Siepattu Philip Schale on syntymävarakas mätämuna, joka on tehnyt lisää miljoonia häikäilemättömyydellä ja toisia huijaamalla. ”Jos et näy, et ole olemassa”, on Philipin ohjenuora. Edellisen sukupolven arvoja taas ovat etiketti, hienostuneisuus ja tyyli – ainakin ulospäin.
Varallisuudella pröystäily ei kuulu vanhan rahan hyveisiin. Ei myöskään perheen sisäinen lämpö.
Näistä varauksista huolimatta Jens Lapidus on edelleen ruotsalaisen rikoskirjallisuuden kärkinimiä ja omaperäisyydellään Vip-huone on aivan luettava avaus johonkin uuteen toivottavasti seuraavalla kerralla paremmin onnistuen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti