Julkaistu Kansan Uutisissa 24.11.2017.
Miksi vastustajien pitää koko ajan perustella kantojaan, mutta kannattajille riittävät
latteudet?
Kai Hirvasnoro
Ei tullut näistäkään presidentinvaaleista Nato-vaaleja, kannatus ei riitä. Presidenttiehdokkaista jäsenyyttä kannattaa ainoastaan RKP:n Nils Torvalds. Kansasta jäsenyyden kannalla on 22 prosenttia ja vastaan 59, ilmeni Helsingin Sanomien marraskuun alussa julkaisemasta gallupista.
Asetelma on selvä, mutta suomalaisen Nato-keskustelun kummallisuus on siinä, että jäsenyyden vastustajat joutuvat koko ajan perustelemaan kantaansa. Muutosta vallitsevaan tilanteeseen ajavilta riittää lattea perustelu, että sotilasliiton jäsenyys parantaisi Suomen turvallisuutta. Tai presidentti Martti Ahtisaaren vielä latteampi väite, että koska Suomi on länsimaa, sen pitää kuulua kaikkiin läntisiin organisaatioihin – siis olla liitossa myös diktatuuriin vajonneen Turkin kanssa.
Perusteluja sille, miksi Nato-jäsenyys ei parantaisi Suomen turvallisuutta eikä Itämeren vakautta, on koottu tänä syksynä ilmestyneeseen artikkelikokoelmaan Vakaus vaakalaudalla (Into). Jo kirjoittajien nimilista, muun muassa Esko Seppänen, Jaakko Laakso, Pekka Visuri, Heikki Talvitie ja Erkki Tuomioja, kertoo kupletin juonen.
Monet kirjoittajat kuitenkin tarkastelevat Itämeren alueen huonompaan suuntaan muuttunutta turvallisuustilannetta laajemmin kuin vain Suomen Nato-jäsenyyden asiana. Kirja on tervetullut vastapaino lööppijulkisuudelle, jossa arvaamattomaksi ja vaaralliseksi muuttunut Venäjä uhkaa koko ajan naapureitaan.
”Turvatakuut vaikka porkkanoita”
Kirjan painavinta antia on puolustusvoimien entisen komentajan Gustav Hägglundin räyhäkkä haastattelu. EU:n sotilaskomitean puheenjohtajana vuoteen 2004 toimineella Hägglundilla on käytännönkin kokemus yhteistyöstä Naton kanssa.
Hägglundin haastattelu muistuttaa mieliin, että Venäjänkin nykyisillä aggressioilla on taustansa. Se on vastausta Naton laajenemiseen, jota ei alunperin pitänyt tapahtua. Hägglundin mukaan hän ja moni muu oli vuoteen 1995 siinä uskossa, ettei sotilasliitto laajene itään, vaan EU:lle kehitetään yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, joka saattaa johtaa myös yhteiseen puolustukseen Länsi-Euroopan unionin (WEU) puitteissa ja erillään Natosta.
Ajatus kuitenkin kuihtui muun muassa Naton vastustukseen. Hägglundin mukaan Naton laajentumisen ensin vuonna 1999 ratkaisi Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin kanta.
– Voi sanoa, että maailma olisi nyt hyvin erilainen, jos Naton laajennuksen tielle ei olisi lähdetty, vaan vastakkainasettelun sijasta olisi pyritty kumppanuuteen, Hägglund väittää kirjan toimittajan Timo Hakkaraisen tekemässä haastattelussa.
Hägglundin mielestä Nato on Yhdysvalloille politiikan väline.
Entä Naton turvatakuut Suomelle? Sellaisia ei Hägglundin mukaan ole. Avun antaja määrittelee avun luonteen ja ne voivat olla vaikka porkkanoita.
Nato-jäsenyydellä olisi Hägglundin mielestä kaksi kielteistä seurausta Suomelle. Ensiksi se romahduttaisi maanpuolustustahdon. Toiseksi Venäjän reaktio olisi vahva ja se heikentäisi Suomen turvallisuutta.
– Sen sijaan, että olisimme kavereita, olisimme vihollisia.
Nato-optiokin vaikuttaa
Ydinaseriisuntaan ja ydinaseiden rajoittamiseen erikoistunut tutkija Tytti Erästö antaa kirjassa ymmärtää, että jo pelkkä niin sanottu Nato-optio vaikuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin kantoihin. Hän tarkastelee tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon saanutta ydinasekieltosopimusta, johon Suomi ei halunnut osallistua YK:ssa millään tavalla.
Erästön mukaan Suomen kanta on herättänyt kummastusta, ajoihan se kylmän sodan aikana ennakkoluulottomasti Pohjolan ydinaseetonta vyöhykettä. Tätä hanketta Suomi on pitänyt epärealistisena, koska sopimuksessa ei ole mukana yhtään ydinasevaltiota.
Erästön mukaan myös Nato-option voi nähdä vaikuttaneen siihen, missä Suomi katsoo voivansa olla mukana.
”On muistettava, että Yhdysvallat ilmoitti selkeästi liittolaisilleen ennen kieltosopimusprosessin alkamista, että niiden tuli äänestää sopimusta koskevien neuvotteluiden aloittamista vastaan ja boikotoida neuvotteluita”, Erästö kirjoittaa, ja toteaa painostuksen saattaneen vaikuttaa epäsuorasti myös Suomeen, koska sopimukseen liittyminen voisi muodostua esteeksi ydinaseliitouman jäsenyydelle.
”Omia syitä maalailla uhkakuvia”
Entä uhkaako Venäjä Suomea ja yleensä Eurooppaa?
Tohtori Pekka Visuri esittää kirjassa seuraavan laskelman: EU:lla on jatkuvasti kaksi miljoonaa sotilasta aseissa. Jäsenmaiden yhteenlasketut sotilasmenot ovat 200 miljardia euroa. Venäjällä aseissa on 800 000 sotilasta, joista puolet muualla kuin EU:n suunnalla. Venäjän sotilasmenot ovat kolmasosa siitä, mitä EU:lla ja siitä puolet menee ydinaseiden ja valtamerilaivojen ylläpitämiseen.
”Noilla voimasuhteilla Moskovassa tuskin kenenkään mieleen tulee lähteä hyökkäämään EU:ta vastaan. Kaikki asiaan perehtyneet tietävät sen, mutta monilla on myös omia syitään maalata uhkakuvia”, Visuri kirjoittaa.
Visurin mukaan Venäjä on taloudellisista syistä pakotettu noudattamaan puolustuksellista strategiaa, sillä Yhdysvallat liittolaisineen käyttää 60 prosenttia maailman sotilasmenoista.
”Venäjä on pyrkinyt vahvistamaan kykyä puolustaa aluettaan ja etujaan pääpiirtein entisen Neuvostoliiton alueella, ja siihen sen suhteellinen voima riittää.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti