Toimittaja Kai Hirvasnoro on kirjoittanut satoja kirja-arvosteluja Kansan Uutisiin 1990-luvulta alkaen. Ne on koottu tähän blogiin, jonka pääsisällön muodostavat arviot uusista dekkareista.
tiistai 3. joulukuuta 2019
Oslon kalpea kostaja
Jo Nesbø: Isänsä poika. Suomentanut Outi Menna. Johnny Kniga 2014.
Julkaistu Kansan Uutisissa 24.10.2014.
Jo Nesbøn viime vuotinen Harry Hole -jännäri Poliisi jäi hiuksia nostattavaan cliffhangeriin, mutta nyt emme saa tietää, onnistuiko murhaaja, jonka askeleet kopisivat pahaenteisesti WC:ssä. Nesbø tarjoaa huippujännitystä nyt ilman Harry Holea kirjalla Isänsä poika, jossa on paljon tuttuja elementtejä, mutta myös uudenlaista otetta.
Nesbøn lauseessa on jotain ainutlaatuisen vangitsevaa. Rover tuijotti yhdentoista neliömetrin suuruisen, pitkulaisen vankilasellin valkoiseksi maalattua betonilattiaa. Näin se alkaa, ja ei se näin irrallisena luettuna paljon miltään tunnu. Silti Isänsä poikaa ei voi vain lukea, vaan sitä on ahmittava ensimmäisistä riveistä lähtien.
Tuossa vankilasellissä on 12 vuoden ajan istunut Sonny Lofthus, joka tunnustaa muiden tekemiä rikoksia ja vastineeksi hänelle toimitetaan riittävästi heroiinia huipputurvalliseen vankilaan. Sonny on antanut jo kauan sitten periksi, mutta kaikki muuttuu, kun hän kuulee totuuden poliisi-isänsä kuolemasta. On olemassa rikollinen organisaatio, jolle on kostettava.
Nesbø ei kirjoita ahdistavaa pohjoismaista realismia. Hänellä on taito aivan uskottavasti lähettää narkkari pakoretkelle koston enkeliksi, joka on aina askeleen edellä vastustajiaan. Sonny on lähitaistelun mestari, ovela taktikko ja aseiden tuntija. Kova pahoille, hyvä hyville vähän niin kuin Mustanaamio.
Isänsä pojasta voi päätellä Nesbøn elokuvamaun. Hän aloittaa pitkällä monologilla kuin Quentin Tarantino. Loppu on silkkaa Clint Eastwoodin Kalpeaa ratsastajaa tai Ruoskaa: myyttinen, jumalallinen kostaja ilmestyy jostain tekemään tilit selviksi niiden kanssa, jotka sen ansaitsevat. Armoa tuntematta.
Vähän sellainen hahmohan on Harry Holekin. Isänsä pojassa Jo Nesbø kuitenkin kuvaa myös eri sukupolvien ihmisiä ja tekee sen lämmöllä, jota hänen aiemmissa kirjoissaan ei ole ollut. Hän myös leikittelee rikoskirjojen kliseillä tuomalla kokeneen poliisimiehen oppiin kokemattoman naisen ja kääntelemällä tätä suhdetta moneen suuntaan.
Nesbøn kohdalla superlatiivit loppuvat kesken. Hänen taitoaan riittävästi kuvaavaa sanaa ei ole vielä keksitty.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti