maanantai 9. joulukuuta 2019

Poliitikon yksinäisyys Erkki Tuomiojan päiväkirjassa

Erkki Tuomioja (toimittanut Veli-Pekka Leppänen): Luulin olevani aika piruileva – Poliittiset päiväkirjat 1995–1997. Tammi 2016. 613 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 30.9.2016.

Kansanedustaja Erkki Tuomioja pääsi riviministeriä lähemmäs vallan ydintä noustessaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi syksyllä 1996. Paikka avautui, kun Pertti Paasio valittiin europarlamenttiin Suomen ensimmäisissä eurovaaleissa.

Poliittisten päiväkirjojensa toisessa osassa Luulin olevani aika piruileva Tuomioja päästää lukijat näkemään, miten poliittisen eliitin sisäpiirissä koettiin Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen synty ja ensimmäiset vuodet.

Kirja on antoisa niille, jotka muistavat 20 vuoden takaisten poliittisten taistelujen yksityiskohdat, ja mahdollisesti täysin käsittämätön niille, jotka eivät muista. Taustoitusta kirjassa on niukasti. Hallituspuolueiden välejä koetteli tuohon aikaan muun muassa kauppojen aukioloaikojen vapauttamisen kaatuminen siihen, että osa kansanedustajista ei ehtinyt eduskunnan kirjaston jouluglögeiltä äänestykseen.

Politiikan tutkijoille kirja on aarreaitta. Tuomioja osoittaa, että poliitikon työ on kokouksissa istumista tunnista, päivästä ja viikosta toiseen. Niissä kukkii aatos jalo ja alhainen mieli, usein myös mielipaha – joskus hyvästä syystä, joskus ei. Pitkien päivien jälkeen hän on kirjannut tapahtumat ihmeen tarkasti muistiin.

Pakoon politiikasta Osloon

Luulin olevani aika piruileva vahvistaa kuvaa Tuomiojasta politiikan yksinäisenä sutena. Lipposen hallituksen aikana se korostui. Lipposta ja hänen hallitustaan hän pitää oikeistolaisena ja haikailee politiikan ulkopuolelle siirtymistä jopa siinä määrin, että keskustelee presidentti Martti Ahtisaaren kanssa Norjan suurlähettilään paikasta. Puheissa poliittisen turvapaikan hakemisesta vihreiden luottoystävien Osmo Soininvaaran ja Heidi Hautalan kanssa on totta ainakin toinen puoli.

Työvälit Lipposeen ovat kuitenkin asialliset. Suurimmat pyrjähdykset hän kirjaa turvallisesti päiväkirjaansa.

Kirja alkaa vuoden 1995 alusta. Valmistaudutaan eduskuntavaaleihin, joissa kaikki tietävät SDP:n saavan suurvoiton. Sateenkaarihallituksen mahdollisuutta pyöritellään demarien sisäpiirissä jo viikkoja ennen vaaleja, mutta vasemmistoliiton mukaan tulo askarruttaa.

Se on tiedetty, että Lipponen piti taivutella asiaan, mutta yllättäen myös Paasiolla oli suuria epäilyksiä. ”Paasiokin on samaa mieltä ja ulottaa ongelmallisuuden vielä vas:n ek-ryhmään ja siihen, että vas:n hallitusvastuullisen käyttäytymisen olisi ulotuttava aina Jaakko Laakson ulkopoliittisiin puheenvuoroihin saakka”, Tuomioja kirjoitti 2.4.1995.

Lipposen mielestä vasemmistoliitolla on ”jurputtajan rooli” politiikassa.

Markkinavoimien luottomies

Vasemmistoliitto tuli  hallitukseen mukaan. Hallitusneuvottelujen aikana Tuomiojaa ärsytti Lipposen ”leikkausfanatismi” ja halu saada ”republikaanien oikeistosiiven näkemyksiä heijastava” Iiro Viinanen jatkamaan valtiovarainministerinä.

Tuomioja tunnustaa kuitenkin itselleen, ettei kieltäytyisi, jos häntä kysyttäisiin ministeriksi, vaikka ”markkinavoimillakin on enemmän sananvaltaa hallitusneuvotteluihin”.

”Ei ole mikään vitsi vaan totisinta totta, miten Lipponen koko ajan seuraa ja muillekin välittää avustajiensa kantamia raportteja korkokehityksestä, pörssi- ja valuuttakursseista ja muista markkinavoimien reaktioista.”

Sanojen, ei tekojen mies

Kaikki kunnia Tuomiojalle siitä, että hän on päästänyt julki muistiinpanot, jotka kertovat enemmän suurien sanojen kuin toiminnan miehestä. Helmikuussa 1996 hän on vihainen ja ärtynyt, mitta on täynnä.

”Mutta olen nyt myös päättänyt, että ryhdyn Lipposen vastaehdokkaaksi puoluekokoukseen. Minulle on samantekevää miten käy ja olen valmis vetäytymään, jos joku muukin uskaltaa asettua Lipposta vastaan, mutta itsekunnioitus jo vaatii sitä ettei hänen sallita yksimielisesti jatkaa.”

Kesäkuussa hän tyytyy viivyttelemään matkalla puoluekokoukseen sen verran, ”että ei tarvitse olla yksimielisesti valitsemassa Lipposta jatkoon”.

Kokouksen jälkeen muiden samanhenkisten demarien kanssa sitten lounaalla haukutaan ”itämaista johdon palvontaa”.

Tuomiojan päiväkirja on nimenomaan poliittinen. Yksityiselämä siitä on karsittu minimiin. Juoksutuloksia on kuitenkin runsaasti mukana. Tuohon aikaan viisikymppinen kansanedustaja juoksee Lauttasaaren ympärijuoksussa liki kymmenen kilometriä kadehdittavaan aikaan 41,46 ja veteraanikisoissa vitosen 20,03:een.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti