Julkaistu Kansan Uutisissa 13.1.2017.
Kaukopartiomiehet ovat olleet suomalaisen sotakirjallisuuden ytimessä 1960-luvun alusta asti. Aluksi niitä kirjoittivat Esa Anttalan kaltaiset veteraanit, joiden romaaneissa näkyivät heidän omat kokemuksensa.
Uusisänmaallisen hengen vanavedessä sotakirjat ovat taas suosittuja ja kaukopartioista löytyy yllättävän paljon ennen kertomattomia tarinoita.
Kaukopartioista puhuttaessa tarkoitetaan Erillinen pataljoona 4:ää, joka oli pääesikunnan tiedusteluosaston alainen erillisyksikkö. Sen alaisuudessa toimi niiden johtajien mukaan nimetyt neljä osastoa, jotka suorittivat tiedustelu- ja tuhoamisretkiä syvällä vihollisen selustassa.
Uuden polven kirjailijoista Esa Siren on hyödyntänyt kaukopartioiden kokemuksia romaaneissaan. Nyttemmin fiktion puolelle siirtynyt Mikko Porvali on parhaiten tunnettu kaukopartioista kertovista tietokirjoistaan.
Uusin tulokas on erä- ja henkiinjäämiskouluttaja Patrik Berghäll, joka toisessa kirjassaan Kuoleman porteilla nostaa esiin ilmavoimien lyhytaikaiseksi jääneen partiotoiminnan.
Ilmavoimat tarvitsi ensikäden tietoa neuvostoliittolaisilta lentokentiltä siitä, mihin ja millaisessa vahvuudessa vihollisen pommikoneet suuntaavat Suomeen. Ilmavoimien silmiksi perustettiin vuonna 1942 Osasto Hartikainen johtajansa kapteeni Mauri Hartikaisen mukaan.
Berghäll kertoo kirjassaan hurjan tositarinan ylikersantti Antti Vorhon johtaman neljän miehen partion matkasta Neuvostoliiton Sunajärvellä ollutta lentokenttää tarkkailemaan. Matkaa Suomesta oli Vorhon arvion mukaan linnuntietä 80 kilometriä.
Vaikeudet alkoivat, kun Vorhon partion Suomeen lähettämä radioliikenne peilattiin ja edessä oli rankka pakomatka takaisin kotiin. Niin rankka, että siitä tuli Suomen kaukopartioiden pisin retki, 56 vuorokautta ja 500 kilometriä. Suuren osan siitä partio raahusti ilman ruokaa ja yhteyttä Suomeen, sillä ilmateitse suoritettu huolto epäonnistui. Kaiken lisäksi NKVD jäljitti suomalaisia.
Kotimatkassa partiota auttoi amfetamiinipohjainen pervitiini, joka antoi vähäksi aikaa siivet jalkoihin. Pervitiinin jälkivaikutukset olivat kuitenkin niin karmeat, etteivät nälästä ja rasituksesta puolikuolleet miehet uskaltaneet siihen toista kertaa koskea.
Kotiin kuitenkin päästiin, mutta ilmavoimien oma partiotoiminta loppui tähän retkeen.
Berghällin kirja on arvokas lisä sotahistorian harrastajille. Tarinallisena tietokirjana se valaisee muillekin, miten poikkeuksellista rohkeutta ja sitkeyttä suomalaiset sissit osoittivat noina vaikeina vuosina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti