Cilla ja Rolf Börjlind: Kolmas ääni. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom. Schildts & Söderströms 2014. 473 sivua.
Julkaistu Kansan Uutisissa 12.12.2014.
Cilla ja Rolf Börjlind ovat jännityksen huippuammattilaisia. He ovat kirjoittaneet televisioelokuviksi 26 Beck-dekkaria. Tuoreimmat tv-työt perustuvat Arne Dahlin A-ryhmän filmatisointeihin.
Vuonna 2012 Börjlindit ryhtyivät itsekin kirjoittamaan kirjoja. Kolmas ääni on niistä toinen ja kyse on tietenkin sarjasta, jossa esiintyvät samat henkilöt kirjasta toiseen. Ruotsissa sarja on tänä vuonna edennyt kolmanteen osaan.
Börjlindien dekkarit ovat kieltämättä mukaansa tempaavia eli täyttävät paikkansa viihteenä. Tekijöiden tv-tausta näkyy. Kirjoihinkin he kirjoittavat tavallaan kohtauksia ja niukkaa dialogia niin, että näkökulmasta toiseen voidaan siirtyä 20–30 sekunnin välein, jos kirjat siirrettäisiin suoraan televisioon.
Kolmas ääni ja sitä edeltänyt Nousuvesi ovat toisaalta yllättävän hengettömiä teoksia noin kokeneilta tekijöiltä. Kaikki henkilöt ovat omituisia poikkeusyksilöitä, joiden kohtalo ei voisi vähempää liikuttaa ja homma etenee niin kuin pikajuna ennen VR:n yhtiöittämistä.
Börjlindien dekkarit ovat vähän niin kuin useimmat nykyiset ruotsalaisdekkarit pienoiskoossa. 1990-luvun alussa tapahtunut läpimurto kansainvälisille markkinoille toi alalle kymmeniä kirjoittajia, jotka kirjoittavat edelleen samaa loputonta sarjaa tai vähintäänkin trilogioita.
Asetelmat toistuvat samanlaisina paitsi kirjasta kirjaan, myös eri kirjoittajien välillä: naispoliisi, joka yrittää sopeutua ylimieliseen miehiseen yhteisöön, korruptoitunut poliisi, joka vainoaa päähenkilöä, poliisia avustava huippuasiantuntija tai niin kuin Kolmannessa äänessä poliisin ulkopuoliset henkilöt, jotka vailla taloudellisia huolia ratkovat rikoksia poliisin nenän edestä.
Kokonaisuus maustetaan ripauksella yhteiskuntakritiikkiä. Börjlindien uutuudessa ollaan olevinaan huolestuneita hoivapalveluiden yksityistämisen mukanaan tuomista epäkohdista, mutta se asia unohtuu uskomattomien juonenkäänteiden ja yhteensattumien sekamelskassa.
Uutta uusimmissa ruotsalaisdekkareissa on aina vain kovemmalla väkivallalla mässäily. Murha ei ole enää mitään, pitää olla sarja- tai paloittelumurha. Mielellään kidutuksella höystettynä.
Ruotsalaisen dekkarin kaupallinen menestys varmasti jatkuu, onhan takana vankka ammattitaito. Oikeasti kiinnostavia rikoskirjoja täytyy vähitellen etsiä muualta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti